tiistai 14. huhtikuuta 2015

Kolmen postauksen putki. 3/3 Risen 2 Dark Waters

Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä, annamme esittely vuoron Risen 2:lle.
Jos Far Cry 2:n keräilyversion ansaitseminen herätti minussa ihmetystä Risen 2 Dark Waters ei sitä, jos arvosteluihin on uskominen, todellakaan ansaitse.
Sen sijaan, että kertoisin oman mielipiteeni...en voi, en ole koko peliä edes palannut.... tyydyn lainaamaan pelaaja lehden arvostelua.
"Konsoliversio on silkkaa roskaa ja siinä kaikki.
Pelin kelpo tarina ja kiinnostavat tehtävät hautautuvat huonon pelattavuuden ja hirveän teknisen tason alle kuin kannibaalien saarelle kätketty merirosvoaarre. Kyllä ne joku sankari esiin kaivaa, mutta useimmat yrittäjät päätyvät pataan."
Joten saa nähdä löytyykö minusta koskaan niin paljoa kiinnostusta, että uskaltaudun pelin edes muoveistaan avaamaan.

 
 
 
Itse keräilyversio kuitenkin on hieno, mikä on minusta todella yllättävää kun nyt ottaa huomioon vastaanoton jonka peli on saanut. Kaikki laatikon sisältö ei edes mahtunut yhteen, ei edes kahteen kuvaan. Mukana on vielä nippu hienoja ja laadukkaita taide kortteja jotka näemme alempana.
Muuhun sisältöön kuuluu kankainen, ei mikään pieni, merirosvo lippu, metallinen pääkallo riipus, Soundtrack & Making of Dvd, kolme tarraa, kartta joka on valmistettu sellaisesta kangas maisesta paperista...jos ymmärrätte mitä tarkoita... ja sitten vielä ne taidekortit.
 
 
Kortteja on kaiken kaikkiaan muistaakseni viisitoista joten ne päihittävät sisällöllisesti monet muut taidekirja.
Vaikka peli itsessään osoittautuisikin ihan luokattomaksi tekeleeksi on tämä keräilyversio yksi parhaimmista jotka omistan. Jos keräilyversion kertoisi itse pelin laadusta olisi Risen 2 huippuluokkaa. Se on sääli, ettei asia näin ole.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti