Loistava Maaginen Karppi

 

Kuten uuden vuoden alla uhkailin. Yritän tänä vuonna hiukan kehittää korttikokoelmaani ja palata alkuperäisiin tavoitteisiin joista yksi on kerätä kaikki alkuperäiset Shining kortit.

No yksi on nyt niitattu... yhdeksänkö vielä on jäljellä o.O kenties.

Yritän koota kaikki kortit myös tänne blogiin tavallaan jonkinlaiseksi päivä kirjaksi. Voin sitten vuoden lopussa katsoa onnistuinko hullussa hankkeessani.

Enemmän Pokémon. Vähemmän peli.

Viime aikoina olen kokenut muutosten tuulten puhaltelevan blogini lävitse. Päädyn yhä useammin kirjoittamaan Pokémon korteista kuin videopeleistä, joiden keräilyä käsitteleväksi blogiksi olin blogini aluksi, ehkä, enemmän tarkoittanut.
Vaikka aiheilla on tapana rönsyillä, keskittyä milloin mihinkin minun mieltäni sillä hetkellä painavaan asiaan. Mutta koska blogini aiheet ovat täysin verrannollisia oman elämäni sen hetkisiin keräilyyn ja peleihin liittyviin edesottamuksiin ovat Pokémon kortit päässeet valtaamaan alaa.

 

Todellisuudessahan blogini suunnan muutos kertoo minun itseni muutoksesta. Kortit antavat minulle nyt sen minkä joskus sain videopeleiltä ja niitä ennen elokuvilta. Löydän itseni yhä useammin selaamassa netin myynti ilmoituksia jotka käsittelevät Pokémon kortteja kuin metsästämässä halpoja keräilyversioita peleistä joista olen joskus haaveillut. Sama pätee uutuuksiin, olen enemmän kartalla ja kiinnostunut tutkimaan uusia kortteja kuin julkaistavia tai jo julkaistuja pelejä.

 

Tässä taannoin laitoin laatikossa lojuneen Ps3:ni myyntiin jää nähtäväksi meneekö konsoli kaupaksi. Konsoli on pysynyt matkassa mukana sillä verukkeella, että ehkä joskus palaan vanhempien pelieni pariin. Sitä päivää ei tule. Olen kuitenkin enemmän keskittynyt Ps4n tarjontaan nyt ja tulevaisuudessa.

 

Siinä missä pelien kiinnostus arvo laskee vuosien edetessä Pokémon korteilla se tuntuu säilyvän. Vaikka kokonaisen setin saakin kasattua sen kasaaminen ja omistaminen tuottaa aivan erilaista tyytyväisyyttä. Niiden ääreen on helpompi palata vaikka vain katselemaan saavutustaan ja niillä on enemmän tilaa laajentua.

 

Videopelit eivät tietenkään ole poistuneet elämästäni, enemmänkin asettuneet kortti harrasteen rinnalle. Tulen varmasti vielä turinoimaan jostakin keräilyversiosta..... luultavasti jostain uudemmasta pelistä jota kohtaan olen tuntenut pakottavaa paloa... God of War IV on luultavasti tällainen peli jonka hankkimista en voi jättää välistä....ja Final Fantasy XII The Zodiac Age.

Mutta muuten en oikein osaa sanoa.... O.o

 

Pelit kuten Elder Srcolls ja Fallout sarjat, Final Fantasyt, Bioshock, Dark Souls ja Bloodborne. Tulevat ehkä aina olemaan pelejä joiden pariin on mukava palata, jotka aina tuntuvat tarjoavan jotain uutta, sisältöä, tutkittavaa ja antavan tarvittavaa haastetta. Jollain tavalla niistä on tullut osa minua.

 

Vaikka Pokémon kortti settieni loppuun saattaminen tuntuu nykyään usein junnaavan paikallaan olemalla samalla niin lähellä mutta silti niin kaukana, niiden kerääminen tuntuu enemmän keräilyltä. Niistä osaa olla aivan eritavalla... ylpeä...

 

 

Olen myös harkinnut vaihtoehtoa , että jaan blogini kahtia. Toiseen pelejä ja toiseen Pokémon kortteja käsittelevään blogiin. Mutta koska epäilen peli aiheiden pysyttelevän enemmän taka'alalla voisi toisen blogin päivitys välit olla todella suuria. Joten ehkä tyydyn vain tekemään pieniä muutoksia oman profiilin infoboxiin.

 

 



Avaamaton paketti O.O

Olen jo jonkun aikaa havitellut ensimmäisten sarjojen avaamatonta kortti pakettia. Aivan Base setin pakkaa taitaa olla jo aika mahdoton löytää joten tyytyminen oli Fossil sarjan pakkaukseen.

 

Elättelin toiveita täysin koskemattomasta holo Charizardista.... toive ei aivan toteutunut. Mutta ei se mitään. Vaikkei mitään hirveän suuria löytöjä pakkaus pitänytkään sisällään oli silti mukava kokeilla onneaan.

 



Vahvasti vesimoni linjalla mentiin. Yhtäkään tuplakappaletta ei paketista paljastunut, eikä yhtäkään energiaa. Paketin harvinaisimpana vetonaulana toimi Articuno.

Harmillisesti Articunokaan ei holo sattunut olemaan, se nimittäin puuttuisi. Näitä regulaari versioita taitaa nyt omista arkistoista löytyä kolme.
Hintaa kyseiselle pakkauksella tuli tuollainen kymmenisen euroa, joten ehkä joskus päädyn toisenkin pakkauksen hankkimaan.

Pokémon 20 vuotta.

Tässä taannoin joitakin viikkoja sitten sain vision siitä, että mikäli haluan estää kansioiden vuosiksi kirjahyllyyn unhoittumisen keräilyn hiipuessa.
Ymmärsin, että keräily tulee ottaa enempi haasteena, tavoitteena jonka itselleen asettaa, päämääränä jota kohden kulkea. Sen on elettävä. Alun perin, noin vuosi sitten, hetken mielijohteesta kirpputorilta 50centillä ostettu Pokémon kortti nippu siivitti alun keräilylle. Otin haasteeksi kerätä kaikki 151 alkuperäistä Pókemonia. Tavoite tuli saavutettua yllättävän nopeasti ja samalla laatikoihin ehti kerääntyä muidenkin sarjojen kortteja.

Ensimmäisten Base, Base2, Fossil ja Jungle settien jatkoksi tuli Team Rocket ja sitä seurasi Gym Heroes ja Gym Challenge. Viimeisimpänä mainittujen settien lähestyessä loppuaan oli katseet jälleen käännettävä toisaalle.

Toisaalta löytyi Expetition, Skyridge ja Aquapolis sekä Southern Islands. Mutta kun Southern Islandsin 18sta kortista puolet oli saatu kasaan alkoi heräämään epäilys, että tässäkö se on. Saavutin tavoitteeni, ylitin sen monin kerroin. Keräisin kaiken mistä lapsena Pokémon korttien ilmestyessä en osannut edes haaveille.

 

 

 Aluksi olin luvannut itselleni, että 1st gen on se minun juttuni, sen jälkeisiin Pokémoneihin en koskisi pitkällä tikullakaan. Mutta kuinkas kävikään. Southern Islandia seurasivat Neo Genesis, Discovery, Destiny ja Revelation jotka ovat kaikeksi onneksi vielä pahasti kesken. Päätin kuitenkin myös, että jätän vanhemmat setit nyt joksikin aikaa tauolle ja keskitän energiani johonkin aivan uuteen.

Vasta hetkisitten julkaista Generations sarja oli mitä oivallisin valinta seuraavaksi kasattavaksi kortti setiksi. Varsinkin kuukausittain ilmestyvien  Mythical ja Red and Blue keräily boxiensa puolesta.

Yksi setin odotetuimmista korteista sattui löytymään jo ensimmäisten joukossa

Kunhan Generations on kerätty palaan vanhempien settien pariin, kartoitan mitä puuttuu ja keskityn niihin. Paluuseen voi kuitenkin mennä aikaa, Generations setissä ehkä kuitenkin riittää etsittävää täksi vuodeksi.

Resistance 3 Survivor Edition

Vaikka Ps3 pelien hankkiminen on jo hyvän aikaa sitten osaltani päättynyt, halvat keräily versiot ovat silti jotain joiden metsästämistä aion jatkaa vastaisuudessakin.

Resistance oli ensimmäinen peli jonka hankin hankittuani ensimmäisen Ps3seni, ensimmäiset kaksi osaa tuli pelattua läpi, kolmenenkin tuli hankittua...... nyt hiukan mielessäni kiroan, etten ole sitä säästänyt, kyseisessä editionissa peli ei nimittäin jostain kumman syystä ole metallikotelossa eikä levy vinyyli kuvioinen...... mutta kolmannen osan pelaaminen jäi lyhyeen, en tarkkaan osaa sanoa miksi näin kävi, luultavasti jokin enemmän mielenkiintoa herättänyt peli vei kaiken huomioni ja se vain jäi ja unohtui....nyt tietysti olisi mahdollisuus muistella menneitä, mutta voi olla että PS4 hankkimani Dark Souls II vie kaiken pelillisen kiinnostukseni. Jotenkin FPSt ovat etääntyneet pelien mukavuusalueeltani. Mutta muuten Resistance on ihan mielenkiintoinen lisä keräilyversio arkistooni.

Kaikki versioon kuuluva irtaimisto on pakatta kuvassa näkyvään Resistance teemaiseen epäkäytännölliseen olkalaukkuun.

 

Laukussa kulkee kätevästi mukana ruostumattomasta teräksestä taiteiltu taskumatti, joka ilman minkäänlaista kilpailua on tämän keräily kokoelman hienon ja laadukkain esine, sekä.......jonkinlainen taidekirja? Päiväkirja? Jokinkirjanen? Jonka sivuja on täysin mahdoton käännellä ilman että kirjasen selkä murtuu ja sivut irtoavat.







 Mukana myös pussillinen muovisotilaita...?.... joiden olemassaololle en ole keksinyt oikein mitään järkevää syytä.... Sekä Resistance teemoitettu korttipakka, joka sinänsä on ihan.. ok, mutta osittain vähän samaa sarjaa kuin muovisotilaat, jotain kun vain on täytynyt laittaa täytteeksi.

 Mukaan kuuluu myös maalitaulu juliste, joka osoittautui sen verran hankalaksi kuvattavaksi, että jätin sen suosiolla kokonaan pois, mutta muuten kuvassa kyseinen editioni koko komeudessaan.



Yhden aikakauden loppu.

... on kaiketi toisen alku.

Yhdessä edeltävistä blogi postauksistani tuli sanottua.. "joka tuo hivenen lisää iloa elämääsi niin jatka sitä".
Juhannuksen aikana aivot ilmeisesti asettautuivat sen verran uuteen asentoon, että lopullinen päätös oman peli kokoelman kohtalosta otti lopullisen muotonsa ja heräsi eloon. Yhdessä päivässä (maanantai) kokoelmani noin 70+ peliä kutistui kolmeentoista.

En pahemmin edes pysähtynyt miettimään säästäisinkö jotain. Enemmänkin vain "En ole pelannut, en pelaa... syrjään. En ole edes avannut... syrjään. Miksi edes olen tämän hankkinut?...syrjään."
Sinne menivät, lähtivät maailmalle, jollekkin uudella omistajalle. Eikä minusta tunnu yhtään siltä että näin ei olisi pitänyt tehdä. Sillä viime aikoina pelien kerääminen on tuntunut enemmän taakalta kuin harrastukselta, kiinnostus niitä kohtaan on laantunut....joten miksi ei?

Mieluummin hankin yhden pelin silloin tällöin, johon oikeasti paneudun, kuin omistan rekkalastillisen pelejä joita en edes pelaa.
Keräilyni ei toki kuitenkaan täysin kokonaan lopu. Keräilyversioistani en tule kovin helpolla luopumaan, ja sellaisen vastaan osuessa voi harkita sen hankkivani jos hinta/laatu kohtaavat.

Kun vuoden alussa konsolini kokivat sukupolvenvaihdoksen on Ps3 pelaaminen jäänyt todella vähäiseksi, oikeastaan täysin olemattomiin. Aion kuitenkin säilyttää konsolin nurkissa pyörimässä ja pitää silmäni auki keräilyversioiden suhteen. Mutta uskon, että pääpaino keskittyy Ps4 puolelle.....mutta ei keräilyn muodossa.

Olen vihdoin löytänyt vastauksen kysymykseeni:
En, en ainakaan videopelejä.

Tavaraahan se vain on?

Nyt on yli viikko vierähtänyt ilman blogi päivitystä. Olen ollut liian kiireinen Pokèmon korttieni parissa.

Ensimmäistä kertaa olen huomannut itsestäni pienen innon kipinän jonkin asian keräilyä kohtaan. Useimmiten olen tuntenut vain yrittäväni kerätä jotain, olen ajatellut luovani kokoelman, mutta tunne ja into on kuitenkin hiipunut. Mutta nyt vuosikymmen myöhemmin elämääni palanneet keräilykortit ovat vihdoin tuntuneet todelliselta keräilyltä.

Usein käyn itseni kanssa sisäistä kamppailua kaiken haalimani tavaran suhteen. Sisäinen ristiriita joka saa aikaan sen, että en tiedä voinko oikeastaan kutsua itseäni keräilijäksi. Keräilijän suoraviivainen määritelmä luultavasti olisi henkilö joka on miltei omistanut koko elämänsä jonkin tietyn asian keräämiseen, joka käyttää suurimman osan vapaa ajastaa ja ylimääräisistä varoistaan kokoelmansa kartuttamiseen.

 

 

Ja ehkä kaikkein tärkeimpänä juurikin se, että keräilijän ultimaalisena päämääränä on haalia itselleen jokaikinen fyysinen kappale keräilynsä kohteista.

Jos näin on, voin sanoa etten täytä keräilijän määritelmää. Sillä olen kovin valikoiva. Vaikka esimerkiksi Pokémon kortit ovat löytäneet paikkansa sydämestäni olen keskittynyt vain hyvin pieneen osaan kyseisiä kortteja. Vaikka vastaani tulisi kuinka harvinaisia ja arvokkaita kortteja tahansa jos ne eivät viehätä minua en tunne mitään tarvetta, että minun pitäisi ne hankkia.

 

 

 

Usein katsellessani Youtubesta jonkun toisen keräilijän videointia omasta kokoelmastaan. Hyvin usein olen huomannut sen, erityisesti videopelien kohdalla, että monet keräilijät vain ostavat jokaisen julkaistun pelin. Itse en haluaisi samaan tilaan, en näe sitä kovin kummoisena keräilynä, minulla vain olisi paljon ylimääräsitä rahaa, tai olisi budjetoinut elämäni niin, että joka kuukausi pystyisi kuluttamaan tietyn summan. Minusta keräilyn kohteen tulisi olla jotain, jota etsiä ja jonka löytää. Ei vain määrätietoista ostamista. Silloin se minusta tuntuu enemmän joltakin, silloin tietyt esineet sisältävät myös muiston, sen hetken, sattuman, kun vihdoin olet löytänyt etsimäsi jonkin puuttuvan palan jota olet etsinyt.

 

 

Suurin syy miksi nyt kirjoitan tätä tekstiä ja suurin syy mikä estää minua päättömästi heittäytymään keräilyn ihmeelliseen maailmaan on se, että loppujen lopuksi kaikki keräämäni on vain tavaraa.

Hiljalleen uudelleen alkanut pelien keräilyni lopahti aikoinaan siihen kun kyllästyin täynnä oleviin kaappeihini, siihen että ne olivat täynnä pelejä jotka pysyivät koskemattomina vuodesta toiseen, joita en enää edes muistanut omistavani. Heräsi ajatus "Minä en tarvitse näitä"

Ja edelleenkin se on täysin totta, en tarvitse pelejäni, en pokemon korttejani, ajattelin että voisin sanoa 'mutta tarvitsen sen tunteen jonka keräily minulle tuo', mutta ei enhän minä todella sitäkään tarvitse.

 

 



Olen suuria ja syviä ajatteleva mies. En voi vain ohittaa tätä ajatushaaraa tavaran haalinnassa. Siinä missä osa minusta on innostunut huomenna postin mukana tulevista uusista korteista joita voin tutkia ja asetella kansiooni, toinen osa minusta on yhä edelleen sitä mieltä, että en tarvitse niitä ne ovat vain tavaraa. Sillä usein olen miettinyt sitäkin, että mitä tapahtuu kun olen valmis? Laitan kansioni kirjahyllyyn ja se katoaa sinne vuosiksi, kymmeniksi. Unohdan sen ajan kun keräilin, ja se palaa mieleeni kun kansioon uudelleen tartun.

Entä mitä sitten jos vuosia haalimani esineistö, johon olen käyttänyt suuren osan ajastani ja rahoistani, jota olen vaalinut ja pitänyt suuressa arvossa. Mitä jos se tavalla tai toisella tuhoutuisi? Jäisinkö kaipaamaan sitä? Aloittaisinko alusta? Vaiko vain antaisin olla.....sillä...

 

 

 

Mutta ehkä keräilyä, kuten mitään muutakaan, ei pitäisi niin ankarasti ajatella. Ennemminkin vain nauttia siitä. Sillä ehkä tärkeintä on se, että jos olet löytänyt jonkin asian, oli se sitten mitä tahansa, joka tuo hivenen lisää iloa elämääsi niin jatka sitä.

 

 



Hullut luut

 

 

Eli GoGo's Crazy Bones...

Gogot on Pokemon korttien lisäksi toinen menneisyyttä haviseva keräily tavara jota olen kiinnostunut hamstraamaan. Näiden muovisten pikku-ukkojen viehätys oli lapsena omalla kohdallani paljon suurempi kuin minkään muun. Ehkä Gogojen fyysisyys on se mikä itseäni erityisesti viehätti.....toki keräilykortitkin ovat fyysisiä kappaleita, mutta muovinen otus innosti enemmän kuin pahville painettu kuva kyseisestä otuksesta.... jos ymmärrätte mitä yritän tarkoittaa.

 



Gogojen tarina on muuten täysin sama kuin Pokemon korttienkin. Oman aikakauteni gogot ovat lähellä sydäntäni. Uudemmista en juurikaan ole kiinnostunut. Omasta mielestäni yksinkertaiset yksiväriset hahmot olivat paljon hienoimpia kuin nykyiset monenkirjavat seuraajansa.
Erityisesti oli hienoa huomata, että kaikkien näiden vuosien jälkeen moni täysin samanvärinen gogo joka lapsena oli ollut suosikkini palasi kokoelmiini. Kuten yläpuolella olevan kuvan kuudes mustekalaa imitoiva muovinkappale oli ensimmäinen Gogo jonka olin lapsena Gogo pussista pienillä nakkisormillani noukkinut.
Rivin keskellä oleva kirkkaan punainen haukottelija oli lapsena ylivoimainen suosikkini, kunnes se traagisesti jäi putoavan kukkaruukun alle ja siltä katkesi käsi.
Ja rivistön ensimmäisenä komeileva tutinlutkuttaja on minulla ollut aina, jo kauan ennen kuin tulin tietoiseksi Gogoista, en tiedä kuinka se on minulle päätynyt. Mutta muistan kuinka sen lapsena lelulaatikostani löysin ja vasta aikojen päästä ymmärsin, että sekin oli yksi Gogoistani.

1UP-laatikon kätköissä on miltei täydellinen kokoelmani vanhempia Gogoja. Kaikki "ylimääräiset" olen säilönyt ensimmäisessä kuvassa nähtyyn laatikkoon. Joka pitää sisällään myös muiden sarjojen Gogoja, kuten Ghost's (kummitukset) jotka olivat viimeisimmät Gogot joita lapsena keräsin. Silloin onnistuin hankkimaan ne kaikki. Nyt en ole muistanut tarkistaa, mutta vahva veikkaukseni on, että jokainen niistä laatikosta löytyy. Loput suuren Gogo kasauman sisällöstä ovat uudempaa tuotantoa jota en enää osaa nimetä, enkä ole niistä kovin innostunut mutta osa on osoittautunut omistamisen arvoisiksi.

Viimeiski kun Gogojen lukumäärää tuli laskettua se taisi olla lähempänä tuhatta yksilöä. Pelkästään laatikko Gogoineen painaa viisi kiloa, joten on niitä jokunen. Yksi Gogo painaa keskimäärin noin 5 grammaa, joten näin nopeasti pääteltynä ei tuhat kovin kaukainen luku ole.

 Muiden säästämieni monenkirjavien Gogojen säilytyksen syyt ovat yhtä kirjavia kuin Gogot itse. Mukava omaa silmää miellyttävä väritys on ollut yksi syistä. Mutta ehkä yleisin on ollut se että kyseiset yksilöt ovat olleet tarpeeksi erilaisia. Kullan väriset Gogot olen säilönyt vain...

 ...siksi kun ne ovat kullan värisiä. Muuten ne ovat minusta aivan yhtä rumia kuin muutkin aikalaisensa.
Usein myös määrä korvaa laadun, jos muuten mielenkiinnottomista Gogoista saa tehtyä kivan värikimaran, osoittautuvat ne usein säästämisen arvoisiksi.

Tämäkin hirvitys sai lopulta jäädä tv-tason somisteeksi kun siihen syntyi jonkinlainenTukholma-syndroomainen suhde.

 

Varaston uumenissa on vielä iso säkillinen Gogoja odottamassa kohtaloaan, joka on joko roskalaatikko tai päätyminen askartelu materiaaliksi. Yllättävää kyllä Gogot ovat yllättävän muovautuvia....kunhan niitä vähän lämmittää.

Esimerkiksi nämä muovi"helmetkin" olivat alun perin Gogoja

Tällainen siis on Gogojeni elinkaari. Yksikään omanaikakauteni Gogo ei päädy uusiokäyttöön vaan ne säilön turvallisesti niille varattuun, täyteen ahdettuun, laatikkoon. (Haluaisin ison lasi purkin) Mutta loput epämääräiset yksilöt päätyvät jälkikäsittelyyn, sillä niillä ei juurikaan ole.. ainakaan vielä.. kovinkaan kummoista jälleen myyntiarvoa, keräilijät ovat harvassa jos ollenkaan ja suurien Gogo määrien postittamisessa on oma hommansa. Joten mieluummin sitten keksin niille jotain muuta käyttöä.

Taskuhirviöt

 

 

Kaiken oikeudenmukaisuuden nimissä on hyvä ettei suomalainen sanavastine 'taskuhirviöt' ottanut jalansijaa kielellisessä kehityksessämme, eikä liioin englanninkielinenkään vastine, vaan tuttu ja turvallinen Pokemon.

 

Jotta blogini ei pyörisi ainoastaan pelien ympärillä, yritän kehitellä muitakin kirjoittamisen aiheita. Sillä pelit ei ole ainut asia mitä koen keräileväni, ne ovat hyvin ailahtelevainen keräilyn kohde. Joten otan tehtäväkseni aina aika ajoin peli kertomusten välissä postata jostain muista aiheista. Kuten tällä kerralla Pokemon kortit..... joiden keräämisen aloitin tässä ehkä parisen viikkoa sitten.

 

Pokemon kortit ovat yksi niitä asioita jotka olivat kovasana silloin kun minä olin pieni, eli noin viisitoista vuotta sitten. Ne olivat in, ja kaikki keräsivät pokemon kortteja ja niitä vaihdeltiin välitunneilla kavereiden kesken. Sitten sitä kasvoi pokemonien ohi ja aikuistui vain palatakseen jälleen pokemon korttien pariin.

 

Kuvassa kertyneitä ylimääräisiä kortteja.



Ja jos ihan rehellisiä ollaan pidän keräilemisestä paljon enemmän näin aikuisena, siihen suhtautuu aivan eritavalla. Ei sitä kymmenvuotiaana kakarana osannut ymmärtää yhtään kuinka keräyksellisiä nämä värikkään pahvilaput jonain päivänä voisivatkaan olla. Olen nyt viime päivinä kuluttanut jokusen hetken pokemon kortteja tutkien ja iskoistanut vasta nyt ymmärrykseeni sen kuinka monimuotoisia nämä kortit ovat. Lapsena sitä luultavasti kuvitteli, että niitä on sen 151 ja se on siinä. Mutta niitähän on vaikka kuinka monenlaisia, on hologrammia, käänteistä hologrammia, eri sarjoja kuten base, base 2, jugle, fossil, dark, legendary....ja monta muuta joita en saa enää mieleeni. Neljä ensimmäistä sarjaa edustaa kaikkein vanhimpia kortteja, vuosilta 1995-2000. Itse pyrin keskittämään keräilyni juuri näihin sarjoihin ihan siksikin, että ne ovat juuri sitä aikakautta kun minäkin pokemoneja keräilin.

Toinen positiivinen seikka keräilemisessä näin "vanhempana" on se, että vaikka korttien aikakaudesta onkin kulunut jo sen 15 vuotta niitä kuitenkin on vielä saatavilla, käytettynä totta kai. Mutta sen sijaan, että maksaisit 4€ pienestä nipusta uusia kortteja voit saada satoja kortteja hyvin pienellä summalla, kokoelman kasaan saaminen on näin ollen huomattavasti nopeampaa. Jäljelle tulee jäämään luultavasti vain kaikkein harvinaisimmat kortit joita joudun etsimään ja joista joudun ehkä vähän enemmän maksamaankin jos ne itselleni päätän haluta.
Satojen korttien nippuja hamstratessa omaa mieltä lämmittää myös se, että koskaan ei tiedä mitä niistä voi lyötyä.

 

 

 

Dark versiot eivät sinällään ole kovinkaan harvinaisia, eivätkä Ditton eri muotoutumat, mutta ne ovat jotain mitä en ole aiemmin nähnyt. Dunkles Smogmog, on käsittääkseni saksalainen vastine Weezing:lle ja viidennessä kuvassa näemme avovaimoni lapsuudesta asti vaaliman Ancient Mew pokemon kortin.

 

Mitä uudempiin pokemoneihin tulee, en ole niistä juurikaan kiinnostunut. Jotkin harvat ja valitut muiden mukana tulleet yksilöt aion säästää, mutta muuten en keskity niiden keräämiseen. Uusiin tyhjästä ilmestyneisiin pokemoneihin ei enää osaa suhtautua samalla tavalla kuin niihin jotka pomppivat tv-ruudulla lapsuudessa.

 

 

Olen jo hyvin lähellä kaikkien alkuperäisen 151 pokemonin nappaamista. Tällä hetkellä en ole aivan varma, mutta noin 20 kappaletta on vielä kadoksissa. Kaiken kaikkiaan kortteja on noin 600, jos mukaan lasketaan kaikki ylimääräisetkin kortit jotka joko myyn tai niille järjestetään jokin määrittelemättömän väliaikainen sijoituspaikka. Kerättävät kortit yritän saada kansioitua ja arkistoitua tuleville sukupolville ihailtavaksi.