God of War IV Loppulauselma

No niin. Kolmisen viikkoa siihen vierähti, mutta sain pelattua God of War IV tarina osuuden kunnialla läpi sekä touhuiltua kaikenmoista muutakin siinä välissä joten olen nyt valmis muodostamaan mielipiteeni kyseisestä mestariteoksesta.

Itselle God of War on hiukan kummallinen tapaus, vain hyvällä tapaa. Vanhaa God of Waria ei juurikaan ole enää nähtävissä. Peli on täysin toisenlainen kuin tähän tarinan pisteeseen johtaneet esiosat. Ja minusta tämä kasvutarina on todella onnistunut. Lineaarisen tarinan sijasta meillä on edessämme on avoinmaailma jonka tutkiminen ei pääty siihen kun päätarina saadaan päätökseen vaan tutkittavaa on vielä jäljellä paljon enemmän kuin mitä tarinan läpi samoaminen tarjoaa.

Entä tämä tarina sitten? Oliko se hyvä? Oli.
En tiedä millainen kokemus olisi jos ei aikaisempia pelejä olisi pelannut. Varmasti onnistunut kokemus, mutta itselleni ehkä parasta antia oli menneiden muistelu. Isäksi tulleen Kratoksen kurinalainen yritys kasvattaa pojastaan paremman miehen kuin mitä hän oli. Ilman tietoa siitä mistä mies on tulossa kokemus olisi ollut mielestäni hiukan puolittainen.
Aluksi se oli hämmentävää kohdata partasuinen hökkeliin vetäytynyt ukkeli, kirjaimellinen Ghost of Sparta, mutta tarinan alkumetreillä kävi jo selväksi, että näin on parempi. Pidän enemmän uudesta Kratoksesta kuin vanhasta. Toki hän ei enää eeppisesti varasta Haadeksen sielua tai..... revi Heliokselta päätä irti... Mutta nyt hänessä on toisenlaista eeppisyyttä, kasvua siitä mitä hän joskus oli.

God of  War muistuttaa mielestäni enemmän Tomb Raideria aarteen etsintöineen sekä Last of Usia isä poika tematiikkoineen. Myös hyvin elokuvamainen tarinan kerronta oli suuri plussa, vaikka ohjaimeen ei välillä tarvinnut juuri koskea se ei haitannut.
Ehkä suuri silmiin pistävä ero aikaisempiin God of Wareihin oli seikka jota ei aikaisemmissa ole lainkaan nähty. Nimittäin huumori. Isän ja pojan kinastelu ja ainainen BOY! ottivat välillä hiukan koomisia piirteitä. Yksi mieleen jääneimpiä keskustelun pätkiä oli kun Kratos jäi kiinni naurahtamisesta jota hän ei tietenkään suostunut myöntämään. Olisiko vanha Kratos naurahtanut? Ei tietenkään. Myös sivuhahmojen virkaa toimittavat jörö ja bakteeri kammoinen kääpiö kaksikko sekä mukana roikkuva Mimirin pää toivat oman virneensä tarinan kulkuun.
Lyhyesti sanottuna God of War muistutti hyvin paljon onnistunutta Marvel elokuvaa.

Seuraavan osan odotus tulee olemaan pitkä. Jos uskallan veikata, ehkä Kratos Atreuksineen palaa 2021-2022 tienoilla. Voi olla, että tämäkin arvio on turhan aikainen, mutta ainahan voi toivoa. Sillä pieniä ja ei niin pieniä viitteitä tulevasta oli havaittavissa. Poikansa kuoleman myötä viholliseksi muuttuva ystävä, huolestuttava verhon takaa hetkeksi paljastuva tulevaisuutta ennustava seinämaalaus, loppuhuipentuman tieto siitä, että Atreuksen äiti kutsui poikaansa eräällä toisella nelikirjaimisella jumalnimellä kuin seuraavana mainittava ja yllätys lopun Thor. Joten antia kyllä on seuraaviinkin osiin. Pelissä on jopa pieni viite Egyptiin ja sen jumaliin, mutta en usko Kratoksen matkan  sinne asti johtavan, ellei molempia mytologioita ympätä yhteen. Eiköhän Kratoksen ja Atreuksen norjan matka pääty Odiniin.... tuleeko sen jälkeen enää God of Wareja? Jotenkin en usko, mutta en tiedä. Ehkä Atreus jatkaa matkaansa isänsä jälkeen muihin mytologioihin.

Ja vaikka tarina on nyt ohi, tekemistä on vielä paljon. Tiedän jo, että hermoni tulevat venymään äärimmilleen etsiessäni Odinin korppeja, mutta todella haluan saada kaiken mahdollisen tehtyä. God of War on niitä pelejä joita vain ei voi jättää kesken, se olisi häväistys.
Jos jotain negatiivista pitäisi uusimmasta GoWista sanoa se olisi, että vastaan talsivat vihulaiset ovat vähän turhan geneerisiä kopioita. Siinä missä Kreikan mytologiasta oli ammennettu mieletön määrä ikonisia otuksia, minotaurukset, kentaurit, meduusat, kykloopit, harpyijat jne... Isommista otuksista puhumattakaan Hydra, Kraken..... ja ylipäätään lukuisat jumalat ja titaanit. Norjan otus anti rajoittui aikapaljon draugreihin eri muodoissa pieninä ja vähän isompina seassa jokunen vähän erikoisempi otus ehkä pahaenteisesti ilmassa leijuvat Valkyyrit ovat pelin mieleenpainuvin vastustaja.
Toisaalta taas pelin paino on enemmän tarinassa, joten vihulaisten puute paikkaantuu kyllä sillä.

Täysin puolueeton raatini antaa Kratoksen + pojan edesottamuksille arvosanaksi kuitenkin 9/10 ei aivan täydellinen mutta loistava kokonaisuus.

God of War IV

Hiukan olen myöhässä. Tämä blogi postaus oli tarkoitus kirjoittaa jota kuinkin viikko sitten. Mutta koska mystiset ovat postin tiet ja ennakkotilattu tuote (lähetetty viime viikon maanantaina) saapui vasta eilen niin eipä siinä oikein ollut materiaalia mistä ammentaa.
Onko hiukan turhaa tilata mitään ennakkoon jos tavara tulee kuitenkin viikko julkaisu päivän jälkeen? o.O

Mutta koska valoisa ja lämmin kausi alkaa lähestymään eipä minulla kauhea kiire ole peliä edes pelaamaan. Kun nyt viimeiset kahdeksan kuukautta on rämpinyt läpi rännän loskan lumen mudan veden jään harmaan ja pimeän jotenkin tulee sellainen kutina että nämä vähäiset nopeasti ohimenevät valoisat kuukaudet voisi käyttää jotenkin muutenkin kuin vaihtoehtoisen näytön edessä toljottaen ja mielikuvitus maailmoissa seikkaillen.... Kun voi laittaa tossut jalkaan ja seikkailla itsensä ulos ja etsiä vaikka... köh.. Pokémoneja pieneltä kännykän näytöltä..

Noh, jorinat sikseen ja asiaan. Tämän postauksen aiheena siis God of War IV (4) tai God of War (2018) ihan miten sen haluaa itse numeroittaa. Itse pitäydyn roomalaisessa numeroinnissa vaikkei sitä pelin kanteen olisi painettukkaan.

Tähän väliin onki syytä ehkä kirjoittaa, että mahdollisia SPOILEREITA saattaa olla luvassa, joten jos et halua SPOILATA tarinan kulkua täältä sen enempää kuin mistään muualtakaan. Kannattaa jättää lukeminen väliin.

GoW on, jälleen, yksi niitä pelejä joiden juuret ovat syvällä pelaajan historiassani. Veressä.
Olen pelannut jokaista God of Waria ja se on kuulunut suosikki peli sarjojeni joukkoon alusta asti. Enää en muista kuinka monta kertaa ensimmäinen osa tuli tahkottua lävitse kun se aikoinaan vuonna 2005... 13 vuotta sitten!... julkaistiin, mutta monta on varma vastaukseni. Myös toinen osa sai osakseen perusteellisen huomion ja jokunen hetki PS2 ajan jälkeen PS3n uudelleen julkaisutkin jaksoivat pitää pintansa.
Sitten en tiedä mikä muuttui. Mutta kolmannen osan olen pelannut läpi vain kerran... senkin julkaisusta jo kahdeksan vuotta.. ja sitten se jäi. Olen monesti ajatellut, että pitäisi pelata se uudelleen PS4 kun eipä tuo enää stroressa paljoa maksa. Mutta en ole ehtinyt viitsinyt halunnut.
Vaikka kolmas osa oli minusta kaikista eeppisin. Vihaisen miehen kostoretken kulminoitumis piste jota oli vuosia odotettu. Toisen ja kolmannen osan välissä oli pitkät kolme vuotta ja konsolikin ehti vaihtua. Muistan vieläkin kuinka toinen osa päättyi Kratoksen lähtiessä Titaanit mukanaan taistoon Olympys vuoren herruudesta ja kalvavan ymmärryksen siitä, että jatko osa ei nyt ihan heti tulisi olemaan kaupoissa.

Kolmas osa taasen päättyi kuten kostoretkillä usein on tapana päättyä. Vai odottiko joku onnellista loppua? Ja jo silloin pieni teaseri tulevasta neljännestä osasta laitettiin aluille. Nyt kahdeksan vuotta myöhemmin se on vihdoin täällä. Enkä minä tiedä siitä mitään.

“This is the story of a bear and a wolf, who wandered the realms nine to fulfill a promise of one before; they walk the twilight path, destined to discower the truth that is to come,”

Siinä missä kreikkalaisesta mytologiasta minulla oli edes pieni aavistus ennen God of Waria, ei norjalaisesta mytologiasta minulla ole juuri hajuakaan. Joitain pieniä pätkiä sieltä täältä, paikkoja, nimiä joita en osaa lausua, Marvel elokuvista tuttuja hahmoja, mutta ei juuri muuta. Jos joku sanoo Hades tiedän heti kenestä on kyse. Jopa nimet Deadalus ja Hephaestus herättävät vahvan muisti jäljen. Mutta jos joku mainitsee nimen Njörðr............... ei mitään. Ei niin yhtään mitään.
Onko tämä sitten huono asia? Ei tietenkään. Voin oppiakin jotain, tutustua uuteen mytologiseen maailmaan ja sen hahmoihin edes jollain tasolla.

Kuten jo mainitsinkin en ole peliä vielä palannut, enkä vielä oikein tiedä koska pelaan... joskus tässä lähipäivinä luultavasti. Enkä pahemmin ole mitään uutisia videoita arvosteluja katsellut.... mitänyt SPOILER!!! SPOILER!!!! SPOILER!!!! puoli vahingossa pelin salaiseksi lopuksi tituleeratun videon pätkän jossa paljastuu, että ukkosen jumala Thor tullaan näkemään varmaankin seuraavassa osassa surmasihan Kratos kuitenkin hänen toisen poikansa... tai ainakin toisen Modin tai Magnin.. ehkä molemmat.. en tiedä vielä kovin tarkkaan... Pitäisi kai itsekin pelata peli... ensin läpi... juuuu

 Tiedän myös sen, että God of War IV on pelattavuudeltaan kovin erilainen aikaisempiin osiin verrattuna. Siinä missä aikaisemmat painuttuivat enemmän hack & slash suuntaiseen toimintaan on uudempi God of War enemmänkin seikkailu rpg puolen kauraa ensivaikutelmallisesti aika paljon kalleellaan Last of Us tyyliseen suuntaan jo pelkästään hamojensakin puolesta... Last of Us on myös yksi peli jonka haluaisin pelata uudelleen PS4llä mutten ole ehtinyt... jos ennen toisen osan julkaisua... senkin pelin hyvyydestä voisi jaaritella monta lausetta, varsinkin kun se muistuttaa hyvin paljon erästä suosikki tv sarjaani josta myös on tulossa aivan oma pelinsä ehkä jo tänä vuonna O.O, mutta jätetään se nyt johonkin toiseen kertaan.

Kun nyt en ole vielä ehtinyt GoW IV tä pelaamaan enkä juurikaan siitä tiedä, kuin jotain pientä. Voin vielä esittää toiveen. Toivoisin, että peli painottuisi enemmän hahmoihin ja tarinaan... Isän ja pojan väliseen siteeseen, kuin vihan sokaisemaan jumalolentojen tieltään raivaamiseen. Tiedän, että yliampuvaa väkivaltaa on luvassa, mutta se nyt on nykyviihteessä aika perus kauraa jonka voi ohittaa vienolla silmäkulman kohotuksella ja keskittyä olennaiseen.

Pelivuosi 2018

Tässä menneinä päivinä olen silmäillyt, ja voivotellut, ja silmäillyt vähän lisää tänä vuonna julkaistavia pelejä. Joista osa tuli täytenä yllätyksenä, osaa osasin odottaa muta en näin aikaisin....... aikaisinpa tosiaan....
Viime vuosi taisi mennä neljän pelin parissa, joista kaksi olisi voinut jäädä ostamatta. Tänä vuonna tuo neljä tuntuu tulevan täyteen jo vuoden ensimmäisellä puolikkaalla.

Ironisesti kyllä vaikka vuosia on kulunut hairahdun samoihin houkutuksiin kuin aikaisemminkin. Samat pelit jotka aikoinaan olivat suosikkeja palaavat eloon uusintapainosten muodossa.

Ensimmäisenä odotuslistallamme on Shadow of the Colossus joka saapuu kauppoihin ihan tässä kohta puoliin, 07.02.
SotC ehti käydä kääntymässä PS3 puolella, jolloin se tuli myös hankittua ja pelattua. Mutta alkuperäisestä PS2 julkaisusta on jo vierähtänyt hiukan aikaa. 18.10.2005 kertoo google.
Silti kaikkien näiden vuosien ja uusintapainosten jälkeen SotC houkutin on vahva. En usko, että hankin peliä heti kättelyssä. Mutta jossain vaiheessa tätä vuotta, ehkä kun se vielä vähän halpenee jo melko kohtuullisesta hinnastaan.
Maailma on kuitenkin muuttunut sen verran 13 vuodessa, ettei Colossuksen ote ole niin vahva. Siinä missä muinoin, silloin kun olin vielä nuori. Colossus oli taistelua jänniä ja hurjia jättejä vastaan. Nyt moraalinen kompassi ei anna enää niin paljo myöden. Asetelma on muuttunut. Pelin pieni mies ei olekaan enää sankari, vaan itsekkäistä syistä armotta jättejä jahtaava....tappaja. Lajinsa viimeisiä olentoja metsästäessäni mieleeni pakosti hiipii käsitys siitä, että ei tämä nyt ihan oikein ole. Tämä ei nyt tunnu oikein hyvältä. Tavallaan myös odotan sitä, että joudun hiukan pakottamaan itseäni toimimaan epämieluisalla tavalla. Sillä parhaita pelejä/tarinoita ovat kuitenkin mielestäni ne jotka herättävät tunteita ja ajatuksia. Jotka eivät vain ole...... viihdettä
Mutta kai pelissä on aina ollut moraalinen opetuksensa, jos sen loppua lähtee tarkemmin tarkastelemaan. Kovin surullinen ja ankea..... ansaittukko?
Se mikä Colossuksessa edelleen viehättää ovat maisemat, jylhä yksinäisyyden tunne jota harvemmin on peleissä tarjolla. Se kuinka hiljaisuuden ruohoaron äärettömyyden keskellä voi tuntea tv ruudulta on jotain todella upeaa. Myös epärealistinen digitaalisen veden pelko joka on ollut osa identiteettiäni aina Super Mario 64 ajoista lähtien houkuttaa samoamaan Colossuksen jylhiä maisemia. Synkät sumuiset lammet tuntuivat aikoinaan ylitsepääsemättömiltä. Odotus, että kohta jokin nappaa ja vetää pinnanalle aiheutti vahvoja väristyksiä. Koskaan näin ei tapahtunut, mutta synkkä vesi ei edelleenkään herätä luottamustani.

God of War on peli sarja joka on odottanut pitkään omaa osaansa blogissani. Nyt siihen on tänä vuonna viimein avautunut mahdollisuus huhtikuun lopulla julkaistavan God of War (4) (2018) muodossa.
Gow on peli sarja joka on kulkenut mukana koko peli historiani. Ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 2005, toinen 2007 ja kolmannestakin osasta on kulunut jo kohta kahdeksan vuotta.
Aikoinaan Gow oli yksi suosikeistani, edelleen muistelen sitä lämmöllä. Peli onnistui opettamaan minulle enemmän kreikan mytologian hahmoista kuin yksikään historian tunti.
Siltikään en enää hankkinut PS4 remasteroitua God of War 3, vaikken pelannut kyseistä peliä kuin kerran kun se ilmestyi. Ensimmäiset kaksi osaa tuli tahkottua läpi varmaan ainakin viisi kertaa. Voi olla, että jossain vaiheessa haluan kokea kolmannen osan uudestaan, mutta tänä vuonna katseeni kohdistuu neljänteen. Sillä sitä on odotettu, osa minusta ei koskaan uskonut sen edes tulevan. Mutta tulipa kuitenkin. Vielä en tiedä pelistä mitään.... kun olen tämän kirjoittanut menen youtubeen katsomaan jonkin uusimmista trailereista. Sen verran tiedän, että Kratoksella tuolla pelimaailman vihaisimmalla kirjaimellisesti jumalia turpaan lyövällä kaljupäällä on poika ja tapahtumat sijoittuvat jonnekin päin mytologista pohjolaa.
Muuten en oikeastaan tiedä mitä edes odottaa. Toivoisin, että God of War 4 ottaisi tarinallisesti tällaisen Last Of Us henkisin lähestymistavan, hiukan aikuismaisemman tarinan. Ei niin kosto vetoisen kuin pelin aiemmat osat.
Tavallaan neljäs osa tuntuu kovin irralliselta... tällainen spin off alkuperäisestä ja luultavasti vaikkei pelin historiasta mitään tietäisikään sitä on helppo lähestyä omana yksilönään ja mahdolliset menneisyyteen viittaavat yksityiskohdat avautuvat niille jotka ovat pelisarjan muitakin osia pelailleet.
Minulle tuleva God of War on hiukan kuin Skyrim aikoinaan. Jotenkin sitä ei uskonut tulevaksi, kaikki odotus ja hypetys oli ainutlaatuisempaa ja peli onnistui lunastamaan kaikki odotukset ja antamaan vielä vähän enemmänkin. En tiedä onko Gow tämän vuoden Skyrimini, potenttiallia siltä ei ainakaan puutu, mutta jää nähtäväksi.

Vain noin kuukausi God of Warin jälkeen remasteroitu versio Dark Soulista näkee päivän valon. Peli jota en aikoinaan jaksanut pelata koska se oli........ liian vaikea 😅 Nykyään janoan Dark Soulin kaltaisia haasteita "vaikeita" pelejä pitäisi olla enemmänkin. Siksi on mielenkiintoista päästä kokemaan DS uudestaan.... tai oikeastaan päästä vihdoin kokemaan se. Todella keskittyä siihen, eikä mennä sieltä missä aitaa ei ole eli muokata tallennettaan.... muutta ei niistä harharetkistä sen enempää.
Olen jo pitkään harkinnut, että haluaisin pelata DS 2 ja 3 uudelleen alusta asti läpi, pelasinhan Bloodbornenkin kolme kertaa alusta loppuun trophyineen kaikkineen... ja voisin mielihyvin tehdä sen vielä neljännenkin kerran... varmaan viidennenkin... kuudennen...
Juuri siitä syystä, että kaipaan haastetta jota kovin monella pelillä ei ole tarjota. Jos Demons Souls joskus löytäisi tiensä Ps4 olisi joulu taas... Siihen en koskaan oikein päässyt mukaan koska se oli.....liian vaikea 😒
Muistikuva Dark Soulista on kuitenkin kovin tuore, muistan tarinan, paikat, hahmot, vihulaiset, aikalailla kaiken tarvittavan kohtuullisen hyvin, mutta olen silti innostunut kohtaamaan DSoulin uudelleen Ps4llä toukokuun lopulla.


Kunniamaininta.

Ni No Kuni II ansaitsee paikkansa tällä listalla. Vaikka en usko sitä hankkivani. Ensimmäinen osa oli hyvä, mukaansatempaava, paljon sisältöä jne jne....... Mutta toinen osa ei herätä sen suurempia hankinta haluja. Voi olla, että peli jää omalla kohdalla hiukan muiden julkaisujen jalkoihin ja ehkä lei on tyylilajillisesti siirtynyt hiukan oman mukavuusalueen rajamaille.. En tiedä. Mutta lyhyt maininta. Katsokaan, tänä vuonna tulee. Jos, ette ole kokeilleet kokeilkaa ihmeessä. Suosittelen.