God of War IV Loppulauselma

No niin. Kolmisen viikkoa siihen vierähti, mutta sain pelattua God of War IV tarina osuuden kunnialla läpi sekä touhuiltua kaikenmoista muutakin siinä välissä joten olen nyt valmis muodostamaan mielipiteeni kyseisestä mestariteoksesta.

Itselle God of War on hiukan kummallinen tapaus, vain hyvällä tapaa. Vanhaa God of Waria ei juurikaan ole enää nähtävissä. Peli on täysin toisenlainen kuin tähän tarinan pisteeseen johtaneet esiosat. Ja minusta tämä kasvutarina on todella onnistunut. Lineaarisen tarinan sijasta meillä on edessämme on avoinmaailma jonka tutkiminen ei pääty siihen kun päätarina saadaan päätökseen vaan tutkittavaa on vielä jäljellä paljon enemmän kuin mitä tarinan läpi samoaminen tarjoaa.

Entä tämä tarina sitten? Oliko se hyvä? Oli.
En tiedä millainen kokemus olisi jos ei aikaisempia pelejä olisi pelannut. Varmasti onnistunut kokemus, mutta itselleni ehkä parasta antia oli menneiden muistelu. Isäksi tulleen Kratoksen kurinalainen yritys kasvattaa pojastaan paremman miehen kuin mitä hän oli. Ilman tietoa siitä mistä mies on tulossa kokemus olisi ollut mielestäni hiukan puolittainen.
Aluksi se oli hämmentävää kohdata partasuinen hökkeliin vetäytynyt ukkeli, kirjaimellinen Ghost of Sparta, mutta tarinan alkumetreillä kävi jo selväksi, että näin on parempi. Pidän enemmän uudesta Kratoksesta kuin vanhasta. Toki hän ei enää eeppisesti varasta Haadeksen sielua tai..... revi Heliokselta päätä irti... Mutta nyt hänessä on toisenlaista eeppisyyttä, kasvua siitä mitä hän joskus oli.

God of  War muistuttaa mielestäni enemmän Tomb Raideria aarteen etsintöineen sekä Last of Usia isä poika tematiikkoineen. Myös hyvin elokuvamainen tarinan kerronta oli suuri plussa, vaikka ohjaimeen ei välillä tarvinnut juuri koskea se ei haitannut.
Ehkä suuri silmiin pistävä ero aikaisempiin God of Wareihin oli seikka jota ei aikaisemmissa ole lainkaan nähty. Nimittäin huumori. Isän ja pojan kinastelu ja ainainen BOY! ottivat välillä hiukan koomisia piirteitä. Yksi mieleen jääneimpiä keskustelun pätkiä oli kun Kratos jäi kiinni naurahtamisesta jota hän ei tietenkään suostunut myöntämään. Olisiko vanha Kratos naurahtanut? Ei tietenkään. Myös sivuhahmojen virkaa toimittavat jörö ja bakteeri kammoinen kääpiö kaksikko sekä mukana roikkuva Mimirin pää toivat oman virneensä tarinan kulkuun.
Lyhyesti sanottuna God of War muistutti hyvin paljon onnistunutta Marvel elokuvaa.

Seuraavan osan odotus tulee olemaan pitkä. Jos uskallan veikata, ehkä Kratos Atreuksineen palaa 2021-2022 tienoilla. Voi olla, että tämäkin arvio on turhan aikainen, mutta ainahan voi toivoa. Sillä pieniä ja ei niin pieniä viitteitä tulevasta oli havaittavissa. Poikansa kuoleman myötä viholliseksi muuttuva ystävä, huolestuttava verhon takaa hetkeksi paljastuva tulevaisuutta ennustava seinämaalaus, loppuhuipentuman tieto siitä, että Atreuksen äiti kutsui poikaansa eräällä toisella nelikirjaimisella jumalnimellä kuin seuraavana mainittava ja yllätys lopun Thor. Joten antia kyllä on seuraaviinkin osiin. Pelissä on jopa pieni viite Egyptiin ja sen jumaliin, mutta en usko Kratoksen matkan  sinne asti johtavan, ellei molempia mytologioita ympätä yhteen. Eiköhän Kratoksen ja Atreuksen norjan matka pääty Odiniin.... tuleeko sen jälkeen enää God of Wareja? Jotenkin en usko, mutta en tiedä. Ehkä Atreus jatkaa matkaansa isänsä jälkeen muihin mytologioihin.

Ja vaikka tarina on nyt ohi, tekemistä on vielä paljon. Tiedän jo, että hermoni tulevat venymään äärimmilleen etsiessäni Odinin korppeja, mutta todella haluan saada kaiken mahdollisen tehtyä. God of War on niitä pelejä joita vain ei voi jättää kesken, se olisi häväistys.
Jos jotain negatiivista pitäisi uusimmasta GoWista sanoa se olisi, että vastaan talsivat vihulaiset ovat vähän turhan geneerisiä kopioita. Siinä missä Kreikan mytologiasta oli ammennettu mieletön määrä ikonisia otuksia, minotaurukset, kentaurit, meduusat, kykloopit, harpyijat jne... Isommista otuksista puhumattakaan Hydra, Kraken..... ja ylipäätään lukuisat jumalat ja titaanit. Norjan otus anti rajoittui aikapaljon draugreihin eri muodoissa pieninä ja vähän isompina seassa jokunen vähän erikoisempi otus ehkä pahaenteisesti ilmassa leijuvat Valkyyrit ovat pelin mieleenpainuvin vastustaja.
Toisaalta taas pelin paino on enemmän tarinassa, joten vihulaisten puute paikkaantuu kyllä sillä.

Täysin puolueeton raatini antaa Kratoksen + pojan edesottamuksille arvosanaksi kuitenkin 9/10 ei aivan täydellinen mutta loistava kokonaisuus.

God of War IV

Hiukan olen myöhässä. Tämä blogi postaus oli tarkoitus kirjoittaa jota kuinkin viikko sitten. Mutta koska mystiset ovat postin tiet ja ennakkotilattu tuote (lähetetty viime viikon maanantaina) saapui vasta eilen niin eipä siinä oikein ollut materiaalia mistä ammentaa.
Onko hiukan turhaa tilata mitään ennakkoon jos tavara tulee kuitenkin viikko julkaisu päivän jälkeen? o.O

Mutta koska valoisa ja lämmin kausi alkaa lähestymään eipä minulla kauhea kiire ole peliä edes pelaamaan. Kun nyt viimeiset kahdeksan kuukautta on rämpinyt läpi rännän loskan lumen mudan veden jään harmaan ja pimeän jotenkin tulee sellainen kutina että nämä vähäiset nopeasti ohimenevät valoisat kuukaudet voisi käyttää jotenkin muutenkin kuin vaihtoehtoisen näytön edessä toljottaen ja mielikuvitus maailmoissa seikkaillen.... Kun voi laittaa tossut jalkaan ja seikkailla itsensä ulos ja etsiä vaikka... köh.. Pokémoneja pieneltä kännykän näytöltä..

Noh, jorinat sikseen ja asiaan. Tämän postauksen aiheena siis God of War IV (4) tai God of War (2018) ihan miten sen haluaa itse numeroittaa. Itse pitäydyn roomalaisessa numeroinnissa vaikkei sitä pelin kanteen olisi painettukkaan.

Tähän väliin onki syytä ehkä kirjoittaa, että mahdollisia SPOILEREITA saattaa olla luvassa, joten jos et halua SPOILATA tarinan kulkua täältä sen enempää kuin mistään muualtakaan. Kannattaa jättää lukeminen väliin.

GoW on, jälleen, yksi niitä pelejä joiden juuret ovat syvällä pelaajan historiassani. Veressä.
Olen pelannut jokaista God of Waria ja se on kuulunut suosikki peli sarjojeni joukkoon alusta asti. Enää en muista kuinka monta kertaa ensimmäinen osa tuli tahkottua lävitse kun se aikoinaan vuonna 2005... 13 vuotta sitten!... julkaistiin, mutta monta on varma vastaukseni. Myös toinen osa sai osakseen perusteellisen huomion ja jokunen hetki PS2 ajan jälkeen PS3n uudelleen julkaisutkin jaksoivat pitää pintansa.
Sitten en tiedä mikä muuttui. Mutta kolmannen osan olen pelannut läpi vain kerran... senkin julkaisusta jo kahdeksan vuotta.. ja sitten se jäi. Olen monesti ajatellut, että pitäisi pelata se uudelleen PS4 kun eipä tuo enää stroressa paljoa maksa. Mutta en ole ehtinyt viitsinyt halunnut.
Vaikka kolmas osa oli minusta kaikista eeppisin. Vihaisen miehen kostoretken kulminoitumis piste jota oli vuosia odotettu. Toisen ja kolmannen osan välissä oli pitkät kolme vuotta ja konsolikin ehti vaihtua. Muistan vieläkin kuinka toinen osa päättyi Kratoksen lähtiessä Titaanit mukanaan taistoon Olympys vuoren herruudesta ja kalvavan ymmärryksen siitä, että jatko osa ei nyt ihan heti tulisi olemaan kaupoissa.

Kolmas osa taasen päättyi kuten kostoretkillä usein on tapana päättyä. Vai odottiko joku onnellista loppua? Ja jo silloin pieni teaseri tulevasta neljännestä osasta laitettiin aluille. Nyt kahdeksan vuotta myöhemmin se on vihdoin täällä. Enkä minä tiedä siitä mitään.

“This is the story of a bear and a wolf, who wandered the realms nine to fulfill a promise of one before; they walk the twilight path, destined to discower the truth that is to come,”

Siinä missä kreikkalaisesta mytologiasta minulla oli edes pieni aavistus ennen God of Waria, ei norjalaisesta mytologiasta minulla ole juuri hajuakaan. Joitain pieniä pätkiä sieltä täältä, paikkoja, nimiä joita en osaa lausua, Marvel elokuvista tuttuja hahmoja, mutta ei juuri muuta. Jos joku sanoo Hades tiedän heti kenestä on kyse. Jopa nimet Deadalus ja Hephaestus herättävät vahvan muisti jäljen. Mutta jos joku mainitsee nimen Njörðr............... ei mitään. Ei niin yhtään mitään.
Onko tämä sitten huono asia? Ei tietenkään. Voin oppiakin jotain, tutustua uuteen mytologiseen maailmaan ja sen hahmoihin edes jollain tasolla.

Kuten jo mainitsinkin en ole peliä vielä palannut, enkä vielä oikein tiedä koska pelaan... joskus tässä lähipäivinä luultavasti. Enkä pahemmin ole mitään uutisia videoita arvosteluja katsellut.... mitänyt SPOILER!!! SPOILER!!!! SPOILER!!!! puoli vahingossa pelin salaiseksi lopuksi tituleeratun videon pätkän jossa paljastuu, että ukkosen jumala Thor tullaan näkemään varmaankin seuraavassa osassa surmasihan Kratos kuitenkin hänen toisen poikansa... tai ainakin toisen Modin tai Magnin.. ehkä molemmat.. en tiedä vielä kovin tarkkaan... Pitäisi kai itsekin pelata peli... ensin läpi... juuuu

 Tiedän myös sen, että God of War IV on pelattavuudeltaan kovin erilainen aikaisempiin osiin verrattuna. Siinä missä aikaisemmat painuttuivat enemmän hack & slash suuntaiseen toimintaan on uudempi God of War enemmänkin seikkailu rpg puolen kauraa ensivaikutelmallisesti aika paljon kalleellaan Last of Us tyyliseen suuntaan jo pelkästään hamojensakin puolesta... Last of Us on myös yksi peli jonka haluaisin pelata uudelleen PS4llä mutten ole ehtinyt... jos ennen toisen osan julkaisua... senkin pelin hyvyydestä voisi jaaritella monta lausetta, varsinkin kun se muistuttaa hyvin paljon erästä suosikki tv sarjaani josta myös on tulossa aivan oma pelinsä ehkä jo tänä vuonna O.O, mutta jätetään se nyt johonkin toiseen kertaan.

Kun nyt en ole vielä ehtinyt GoW IV tä pelaamaan enkä juurikaan siitä tiedä, kuin jotain pientä. Voin vielä esittää toiveen. Toivoisin, että peli painottuisi enemmän hahmoihin ja tarinaan... Isän ja pojan väliseen siteeseen, kuin vihan sokaisemaan jumalolentojen tieltään raivaamiseen. Tiedän, että yliampuvaa väkivaltaa on luvassa, mutta se nyt on nykyviihteessä aika perus kauraa jonka voi ohittaa vienolla silmäkulman kohotuksella ja keskittyä olennaiseen.

Valkokankaan Sankarit

Minun on hyvin hankala vastata kysymyksiin kuten millaista musiikkia kuuntelet tai millaisista elokuvista pidät. Skaala on hyvin laaja. Jos pitäisi valita jokin tietty genre mikä jää vähemmälle katselulle se/ne olisivat komedia ja kauhu. Harvoin olen nähnyt komediaa joka rehellisesti saisi minut nauramaan ja kauhun osalla taas....se on vähän niin ja näin... Tunnelmallinen tarinavetoinen kauhu on ookoo, jump scared on halpa pelottelu keino, enkä ole oikein käsittänyt missä vaiheessa ihmisten julman ja tuskallisen kuoleman seuraamisesta on tullut viihdettä.... Vähän siis molempia.
Muuten olen melko kaikkiruokainen, suurimmasta osasta elokuvia joita olen katsonut on kuitenkin useimmiten löytynyt jotain seuraamisen arvoista.
Mutta tämän postauksen tarkoituksena ei ole jaaritella niitä näitä elokuvista vaan keskittyä yhteen tiettyyn ryhmään. Supersankareihin.


Tämä kirjoitelma on ollut ajatus tasolla jo pitkään ja sai nyt uutta intoa pienen Heroes postaukseni myötä. Kerrottakoon myös, että vaikka hyllystäni löytyy jokunenkin supersankari elokuva en pahemmin perusta supersankareista....siinäkin on tietty raja johon asti olen ihan tyytyväinen kunnes siirrytään naurettavuuden ja typeryyden puolelle.
Heroes tv-sarja pääsi koskettamaan siksi, että se ihmisläheisempi. He eivät seisseet liian lähellä mikroaaltouunia, heitä ei purrut jokin vaihtoehtoinen tappavan säteily annoksen saanut eläinkunnan edustaja, heille ei sattunut ah niin järkyttävää onnettomuutta josta he kuin ihmeenkaupalla selvisivät eivätkä he olleet ulkoavaruudesta tulleita siirtolaisia. Heidät oli vain geneettisesti koodattu sellaisiksi kuin he olivat. Se mihin he kykenivät oli myös mitoitettu hyvin yksinkertaisiin asioihin (kunnes tuottaja Tim Kringiltä karkasi mopo käsistä piiiiitkälle lepikkoon) Kenestäkään heistä ei tullut laaseria silmistään ampuvaa kaiken kestävää supermiestä.

Teräsmies on ehkä tunnetuin supersankari mitä löytyy. Man of Steel oli ihan kelvollinen katsottava, minusta uudemmissa sankari elokuvituksissa hienointa on se kuinka niitä on yritetty tuoda realistisempaan valoon. Kuinka se ei olekaan niin helppoa ja ruusuista olla poika joka puolivahingossa tappaisi kiusaajansa koulun pihalla ellei kykenisi hillitsemään itseään.
Omalla kohdalla Teräsmies on kauuuuukana suosikki sankarieni joukosta. Teräsmies sopii keksittyyn maailmaan, keksittyyn kaupunkiin ratkomaan keksittyjä ongelmia. Vaikka kuinka turinoitaisiin Teriksen vaikeasta lapsuudesta ja erinäisiin ajoneuvoihin purkamasta ahdistuksesta häntä ei koskaan saada sovitettua oikeaan maailmaan jonka ongelmat eivät koskaan tule loppumaan. Elokuva maailmassa hän leijuu rauhaisasti avaruudessa ja kuulostelee josko jossain kaivattaisiin auttajaa. Kuinka hän päättäisi ketä auttaa? Ei hänkään kaikkia kykenisi. Joku kuitenkin kuolisi matkan varrella. Joku jäisi ilman, menisi toisen edelle.
Enkä ole varma Teräsmiehen elinkaaresta, vanheneeko hän lopulta? Vai onko hänen elämänsä ikuinen? Joka tapauksessa en usko, että hän olisi parin vuosikymmenen jälkeen mielenterveydellisesti niin hyvässä hapessa kuin on annettu ymmärtää.

Lepakko- ja Hämähäkkimiehen laittaminen samaan kuvaan on luultavasti jonkin asteinen rikos.

 Batman Begins  oli aikoinaan ilmestyessään kova juttu.... sitten sen hohto jotenkin hiipui. Siitä tuli turhan paatoksellinen ja sotaisa. The Dark Knight Risesissä oli enemmän räiskintää kuin itse Lepakkomiehen seurantaa. Eikä minua lakkaa hämmentämästä se kuinka paljon yksi ainut kaupunki voi houkutella vihamiehiä milloin valtaamaan milloin tuhoamaan sitä. Jos sattuisit syntymään Gothamiin suosittelisin suosiolla muuttamaan sieltä pois niin pian kuin mahdollista.
Muuten Lepakkomiehen realisoiminen olemassaolevaksi hahmoksi on onnistunut ihan hyvin, ehkä siksikin, että hän on vain mies jolla on käsissään miljardien omaisuus jota kuluttaa milloin mihinkäkin hilavitkuttimeen. Saas nähdä kuinka käy kun hänet laitetaan Teräsmiestä vastaan.
Hyllystäni löytyy myös, Batmanin kanssa samaan kuvaan päätyneen Hämähäkkimiehen trilogiaa edeltäneen trilogian viimeisin osa jonka nimeä en nyt muista, sillä se on yksi niistä supersankari elokuvista joka päätyy arkistoissani osastoon typerää....Edellisen trilogian toinen osa Tohtori Mustekaloineen oli ihan katsomisen arvoinen..
Uudemmat hämyrit ovat keränneet ilmeisen paljon kritiikkiä osakseen, mutta itse henkkoht olin pitänyt niistä paljon enemmän. Minusta ne ovat olleet juuri parhaimmanlaisia supersankari elokuvia, niissä on ihan kohtalainen tarina, ne ovat ihan näyttävän näköisiä kaikkine erikoistehosteineen, niissä on toimintaa, draamaa ja huumoria sopivassa suhteessa ja mikä tärkeintä niitä katsoessa voi vain täysin nollata aivonsa ja seurata tv ruudulla tapahtuvaa liikehdintää.

Kuvassa myös vanhempi Hulk

Marvelin elokuva saaga on eittämättä yksi suosikeistani, se täyttää samat kriteerit kuin uudemmat Hämähäkkimiehet. Ja minua itseäni on aina kiehtonut tällainen epäsopivien hahmojen yhteen saattaminen. En ole eläissäni lukenut yhtäkään sarjakuvaa joten minun ei tarvitsi ajatella miten asioiden kuuluisi olla tai miten ne ovat kädenjäljellisessä Marvel Universumissa, olen tyytyväinen tähän minulle tv ruudulla tarjottuun. Kaikki Avengers tiimin hahmot ovat minusta myös hyvin luotuja, kaksi heistä hiukan epätodellisempia olentoja mutta hekin ihan ostettavalla tausta tarinalla varustettua. He ovat uskottavia. Ehkä ulkoavaruuden syövereistä mukaan repäisty Thor on vähän kiikun kaakun.....mutta kiikun puolella kuitenkin, kun Odiniakin esittämään on saatu itse Hannibal Lecter aka Anthony Hopkins.
Voin myös antaa anteeksi sen että Iron Man kolmonen lähti vähän turhan vieraille vesille vale Mandariinin ja tultasyöksevän miehen kanssa.
Olen tässä jo hiukan kuumeisesti odotellut milloin pääsisin katsomaan uusimman installaation eli Avengers Age of Ultronin :P
Kunhan Guardians of Galaksyn poppoota ei sotketa sen suuremmin mukaan, uskon että tällä sarjalla on vielä edessään hyvä ja pitkä tulevaisuus.

X-miehistä ei minulla ole hirveästi hyvää sanottavaa. Wolverine on ihan mukava hahmo ja Originissa hetkisen vilahtanut Gambit on jäänyt mieleen, sekä Juggernaut, mutta muuten...........en tiedä.. Minulle X-men elokuvat eivät ole enää sellaista mukavaa ei niin turhan tosissaan suhtauduttavaa meininkiä... Ne ovat vain jotain.. Ajantappo elokuvia. Hahmot mitä monimuotoisine kykyineen ovat aiiiiiiiiivan liian yli ampuvia. Okei elät ikuisesti ja luustosi on vaihdettu adamantium metalliseokseen se vielä menee, mutta että pystyt kontrolloimaan ilmastoa mielesi mukaan, silmistäsi tulee laaseria tai pystyt lentämään itse tuottamillasi ääni aalloilla. Juu ei, ei. Hei hei.

....Ja yrittäkääpä lausua Rorschach

Jopa Hellboy kaikkine outouksineen on innostavampi ja mielenkiintoisempi kuin X-Menit. Tuo aikuisten Harry Potter rujoine ja kieroituneine fantasia maailmoineen. Kummajaisistaan tutun Guillermo del Toron kädenjälkin on hyvin vahvasti näkyvillä. Toivoisin, että jonain päivänä kolmaskin osa saataisiin mahdollisesti syntymään.
Jos täytyisi valita suosikki supersankari elokuvani se olisi Watchmen, voi olla että se olisi myös suosikki elokuvani. Siinä yhdistyy hienosti faktaa ja fiktiota ja toisin kuin kaikki edellä mainitut elokuva sijoittuu täysin tähän maailmaan, toiseen aikajanaan johon syntyi historian kulkua uusiksi kirjoittava Supermies joka totta kai oli Amerikkalainen. Niin epätodellinen hahmo kuin Tohtori Manhattan onkin, minulta hän saa täyden tukeni. Siinä missä muutos, voima ja jumaluutta lähentelevät kyvyt tekevät muista sankareita/pahiksia, jotka alkavät käyttämään aikaansa ja voimavarojaan muiden puolustamiseen tai maailman valtaamiseen, Manhattan kadottaa ihmisyytensä, erakoittaa itsensä niistä jotka vielä joskus olivat hänelle tärkeitä ja lopulta jättää koko planeetan kyllästyttyään siihen, sen asukkaisiin ja heidän ongelmiinsa. Watchmeninissa on myös paljon filosofista ajatuksine ja mietteineen, sankarikäsityksineen. Se ei ole sellainen perus viimehetkellä sankari/t pelastaa päivän elokuva. "Why would I save a world I no longer have any stake in?"

Metallikuorissa Green Hornet

Viimeisimpänä sekalainen joukko yhteenkuulumattomia elokuvia. Joista mainittakoon Hancock jota kohtaan olen viime aikoina tuntenut kummallista uudelleen katsomisen vetovoimaa, myös viimeisen kuvan Chronicle ja Jumper ovat kestäneen useammankin katselu kerran ilman sen suurempaa kyllästymisen tuntemusta.
Ehkä suurin nousija tästä joukosta on Herrasmiesliiga, jolla on hyvin erityinen paikka sisimmässäni, se on aikoinaan toiminut inspiraation lähteenä eräälle toisella kirjoitus harrasteelle joka on jatkanut osana elämääni aina tähän päivään saakka. Jo silloin Herrasmiesliigassa viehätti sama kuin tämän päivän Avengers tiimissä, epäsopiva joukkio kirjallisuuden ja elokuvien kultti hahmoja hiukan varhaisimmilta vuosi tuhansilta. Allan Quatermain, Kuningas Salomonin kaivosten löytäjä, Tohtori Jekyl ja Herra Hyde, taulun kautta elämän läpi tarpova Dorian Gray, Kapteeni Nemo Nautiluksineen ja............. joku Kreivi Dragulaan sekaantunut nainen O.o... joka sinällään oli aika turha hahmo...... Victor Frankenstein olisi ollut parempi lisäys listaan.

Näin, 32 elokuvaa, n. 10% hyllyjeni sisällöstä,  on kahlattu pikakelauksella läpi yhdellä postauksella. Jää nähtäväksi onnistuisinko kokoamaan useammankin tällaisen monen elokuvan kokonaisuuden? Ehkä, mutta seuraavaksi olen suunnitellut siirtyväni kritisoimaan tv-sarjoja.