Cities: Skylines PS4 edition

Jo jonkin aikaa pelirintamani on koostunut erinäisistä simulaatioista. Ensin Simistä ja nyt Cities: Skylinesistä. Molemmat ovat jäänne lapsuus ajoilta. Silloinen SimCity oli suuri suosikkini, enkä oikeastaan sen jälkeen olekaan minkään sortin kaupungin rakennus peliä päässyt pelailemaan.

Cities osui silmääni täysin sattumalta. Hirveästi en ole viime aikoina pelimaailman kehityksessä ollut mukana kun en edes tiennyt kyseisen pelin Ps4 ilmestyneen jo jonkin aikaa sitten. Joskus vuosia aiemmin muistan nähneeni jonkin pätkän suomalaisten kehittämästä kovin kehutusta kaupungin kehitys pelistä. Joten pakkohan sitä oli päästä kokeilemaan.

En tiedä miksi se on niin, mutta kaikki tällainen näpertely on kohdallani kovin koukuttavaa. Pelissä ei ole tarinaa huimine juonen käänteineen, se ei sisällä mielenkiintoisia hahmoja eikä huikeita maisemia. Odotat vain, että kaupunkisi kasvaa ja kehittyy, että rahahanat pysyvät auki ja saat vihdoin ostettua sen uuden sairaalan tai poliisi aseman, palolaitoksen.... minkä ikinä ja pidät siinä samalla huolen kaupunkilaisten hyvinvoinnista. Kuulostaako hauskalta? Se on... kunnes ei enää olekaan.

Olen ymmärtänyt, että en ole kovin hyvä kaupungin rakentaja. Luulin sen olevan helppoa. Parit tiet ja taloja, seuraan tilanteen kehittymistä. Mutta ei. Kun homma lähtee lapasesta pakettia on aika hankala enää pitää kasassa. Kuvan kaaos menee oman toheloinnin piikkiin, kun viemäröinti ikävästi pääsi risteämään puhtaan veden kanssa ja sitten se lakkasi kokonaan olemasta... viemäröinti siis.
Mutta viemäröintiä ja omaa tohelointia pahempi uhka on vanheneva väestö. Tässä jo parina kertana olen päässyt todistamaan kuinka hyvin kehitys suuntainen imperiumini lähtee romahtamaan kuin korttitalo kun aikansa kaupunkini ylellisistä palveluista nauttineet asukkaani päättävät kaikki kuolla samana päivänä. Parissa hetkessä nousukiito katkeaa ja muuttuu vapaa pudotukseksi, etkä itse oikein edes ymmärrä mikä meni pieleen. Peli kun ei taida tuntea eläkkeelle jäämisen käsitettä... No onhan se suomalaisten kehittämä... Kansan vanhimman osan poistuessa elävien kirjoista tehtaat ja suurin osa työpaikoista päättää seurata mukana ja kaupungin budjetti onkin äkkiä miljoonan miinuksella.

Toinen murheenryyni on liikenne. En ole onnistunut vielä kertaakaan tekemään onnistuneita liikenne ratkaisuja. Jälleen luulin tehneeni. Peli todisti, että ei, et tehnyt. 57 rekkaa on jumissa kiertoliittymässä ja juna yhteyskään ei pelaa koska viisi junaa on jumissa asemalla koska raiteet risteävät juuri kriittisen ajoväylän kanssa jota kukaan ei jostain käsittämättömästä syystä ehdi ylittämään. Ehkä koomisinta on se kuinka usein näen milloin minkäkin hälytysajoneuvon kiitävän turmapaikan ohi koska pelin liikennesäädösten mukaan vastaantulijan kaistalle ei saa koukata. Ei edes silloin vaikka ala-aste olisi ilmiliekeissä. Kiltisti on ajettava 8,5 kilometriä tienpäähän ja kiidettävä toista kaistaa takaisin palopaikalla mikäli sikäli siellä vielä olisi jotain pelastettavaa.

Peli antaa käyttäjälleen mahdollisuuden rajattomiin rahoihin, mutta mahdollisuus trophyihin menee samalla mikäli tähän oljenkorteen tarttuu. Välillä olen harkinnut, että kokeilisin. Koska haluaisin vain saada rakennettua toimivan kaupungin. Mutta sitten olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että se ei kannata. Varmasti loputon rahantulo helpottaisi äärettömästi kaupungin kehitystä, mutta se ei olisi mitään. Pystyisin suoraan rakentamaan unelmieni kaupungin ja mitä sitten? O.o Hankalamman kautta äheltäessä sitä tietää tehneensäkin jotain... oikein. Ansainneensa ne uudet +7 kaupunkiin muuttanutta ja pienet lisä ansiot.

Cities: Skylines on hyvin kaksi ulotteinen peli. Kaiken sujuessa se on mitä viihdyttävintä ajantappoa homman ajautuessa sivuraiteille mitä turhauttavinta ja toivottominta puuhastelua. Mutta huonoimmillaankin peli aiheuttaa aikakin itsessäni naivia periksiantamattomuutta. Jos vielä kerran kokeilen, ehkä sitten onnistun.
Eilenkin kun puolentoista tunnin pelailun jälkeen päätin olla tallentamatta kaupunkini ajauduttua täyteen juurikin vanhenevasta väestöstä johtuneeseen kaaokseen ja lupasin itselleni, että ei enää, antaa olla, pidän taukoa pari viikkoa ja yritän sitten uudelleen. Löydän itseni kuitenkin vielä tänä iltana tvn äärestä, sillä minulla on jo suunnitelma kuinka välttää kansalaistani joukko kuolema.

Elämän simulointia

Alussa ei ollut mitään. Sitten päätin luoda parit ukkelit.
Sims peli sarja on kulkenut mukanani lapsuudesta asti. Joskus ala-aste aikoina muistan sitä silloisen kaverini kanssa tietokoneella pelailleen. Myöhäisellä konsolikautenani koin Sims 2sen Ps2:lla, ja Sims 3/Petsin Ps3:lla sitten tuli tauko ja pitkä odotus. Siinä missä Sims 4:sta on jo vuosia sitten päässyt koneella pelaamaan saapui se PS4:lle vasta tässä jokin aika sitten.

Siinä mielessä Simin odotus ei ollut mitenkään turhan pitkä. Sims on sillä tavalla erilainen peli. Ei sitä mitenkään riemusta kiljuen malttamattomana osaa odottaa, on vain kivaa kun sekin on olemassa.
Siinä missä pidän Bloodbornen ja Dark Soulin haasteista, Skyrimin ja Fallouttien maailmojen tutkimisesta. Sims edustaa täysin vastakkaista päätä peleissä joista pidän, pitkäjänteisestä näpertelystä ja omien tarinoiden luomisesta.

Vaikka Simis usein arkistoidaankin juurikin elämäsimulaattori nimikkeen alle, minusta osuvampi ilmaisu olisi jumalsimulaattori. Sims maailma on muurahaiskeko ja pelaaja jättiläinen sohimassa sitä koivun oksalla. Simeillä ei hirveästi ole valtaa omasta elämästään, saati edes omaa tahtoa. Mikä useimmiten tuntuu olevan haitaksi. Autonomisuus ei ole Simien vahvimpia osa-alueita... eikä kyllä oikein sääntöjenkään totteleminen.

Simin siirtyminen uudensukupolven konsoleille ei mielestäni ole tuottanut mitään huimia muutoksia. Peli tuntuu usein jumittavan paikallaan, varsinkin jos aikaa erehtyy turhan paljon manipuloimaan. Usein onnettomien opetuslasteni ajatuksen juoksu katkeaa ja he pysähtyvät ruokalautanen kädessään tuijottamaan tyhjyyteen vai hetken kuluttua päättääkseen että eipä tässä nälkä ollutkaan ja että lautasen paikka on lattialla. Lähdempä tästä katsomaan tvtä.
Tietokone ja älypuhelin tuntuvat olevan modernia aikakautta mukaillen suurimmat huomion viejät myös Simeillä. Puhelintaan kyllä muistaa alkaa räpylöimään vaikka keskellä autoväylää ja unohtaa siinä samalla pari akuutimpaa asiaa kuten nälän ja väsymyksen.
Usein myös löydän luomiani aikuisia ihmisiä kärvistelemästä ja polkemasta jalkaa kun oma ymmärrys ei ole osannut ohjata WC:een asti
Ja mikäli sikäli kuvittelisit, että olisi kovinkin näppärää ohjelmoida Simit touhuamaan tarpeellisia askareita autenttisissa aikajaksoissa, se on turhaa. Hetkeksikin kun silmä välttää on Simi kuin Simi unohtanut omat ohjelmointinsa ja päätynyt tekemään jotain aivan muuta. Kuten jälleen katsomaan tvtä ruoanlaiton sijasta.

Lukuisista ongelmista huolimatta Sims 4 on hyvä peli. Ainakin minulle sopiva. Ongelmat ovat enemmänkin osa sitä kuin haitta. Ainakaan sellainen haitta joka veisi huomion turhan paljon itse asiasta.

Kuten kuvista on huomattavissa. Päädyin ensimmäisenä kokeilunani luomaan kahdeksan henkisen poppoon täysin sattuman varaisia toisilleen melko tuntemattomia Simejä ja asuttamaan heidät saman katon alle. Yhteiselo on suurimmilta osin sujunut suht rauhallisissa merkeissä, mutta itse olen alkanut punomaan suunnitelmaa parin hiukan mielenkiinnottomamman yksilön päänmenoksi. Sitä paitsi kahdeksan hengen talouden edesottamusten vahtiminen ja kaikkien tyytyväisenä pitäminen on välillä todella hankalaa. Siksi olenkin usein pyrkinyt keskittymään pariin parhaimpaan yksilööni ja suunnitellut heille mielessäni elämänkaaren jota pikkuhiljaa ollaan laittamassa täytäntöön.