tiistai 14. huhtikuuta 2015

Kolmen postauksen putki. 2/3 Far Cry 2

Ja toisena arvontakoneemme pyöräyttää arvioitavaksi Far Cry 2:n.


......josta ei näköjään olekaan kuin tämä yksi kuva.
 
FarCry peli sarjaa on kylläkin tullut enemmänkin pelattua, ensimmäiseen osaan hiukan tutustuttua, toinen ja kolmas läpäistyä ja neljättä silloin tällöin kokeiltu.
Varmasti FarCry 2:lla on omat faninsa, mutta jos haluaa tähän peli sarjaan tutustua, kannattaa aloittaa kolmannesta osasta. Toinen osa ei ole kovin kummoinen.......Ehkä kun sen oli jaksanut pelata läpi kolmasosa tuntui uudelta ja hienolta, mutta neljäs osa (joka on kuin kolmas osa, mutta vain uudessa ympäristössä) ei sitten ole enää innostanut samalla tavalla.
 
Palatakseni nyt kuitenkin tämän postauksen aiheeseen eli Far Cry 2:n keräilyversioon, jonka kuvauksessa aikanaan sitä hankkiessani luki 'puulaatikko'. Voin kertoa ettei laatikko ole puuta vaan pahvia. Mukana myös tavanomainen taidekirja, kartta, making of- Dvd ja t-paita. Mikä minusta on yllättävän paljon, ottaen huomioon että kyse on vain FarCry:sta.... en muista että sitä olisi hirveästi hehkutettu päivinä joina se oli julkaisun alla. Kun eivät seuraajatkaan mitään yli-innokkaiden hurraahuutojen säestämää vastaanottoa ole saaneet. Kolmannen osan kohdalla keräilyversion julkaiseminen olisi ollut paljon ymmärrettävämpää.
 
FarCry 2:n keräilyversio on kuitenkin versio josta aion pitää kiinni niin pitkään kuin vain suinkin kykenen, sillä koen että se ei ole kauhean yleinen.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti