Taskuhirviöt iskevät jälleen...... O.o ????

 

Blogittamiseni on ollut pienoisella tauolla koneelleni sattuneen äkillisen koneuhreja vaatineen tapaturman takia. Mutta nyt kun vuosia palvellut Toshiba on haudattu taloyhtiön jätekatokseen ja sille on valittu arvoisensa seuraaja, voimme jälleen jatkaa....

 



Noin neljä kuukautta on vierähtänyt siitä kun tein ensimmäisen Pokémon aiheisen postaukseni jolloin niin sanottu keräilyni oli vasta aivan alkutekijöissään. Silloisilla korteilla ei ollut kunnon sijoituspaikkaa, ne olivat vain kasautuneet osaksi asunnon irtaimistoa.



Nyttemmin kortit on järjestelty kahteen kansioon

Ja "ylimääräisillekin" korteille.....

...on löytynyt sijoitus paikat



 Jo viimeksikin höpisin siitä kuinka erilaiselta keräily näin vanhemmalla iällä tuntuu, jostain syystä sitä ei lapsena osannut suhteutua kortteihin juuri mitenkään sen kummemmalla tavalla vaikka itse edustan juuri sitä ikäryhmää johon ensimmäinen Pokémon aalto iskeytyi..Silloin ne olivat vain, jotain kortteja. Nyttemmin olen vasta käsittänyt sen kuinka eksponentaalisesti kokoelma tulee kasvamaan, ellei sitä tiukasti sido keskittymään vain ja ainoastaan johonkin tiettyyn osa-alueeseen.

Itse otin tavoitteekseni kerätä kaikki alkuperäiset 151 Pokémonia. Se tavoite on nyt täytetty.

And then along came

Hankkimieni korttien mukana vain usein sattui olemaan myös paljon muutakin kuin vain niitä tiettyjä kortteja joita itse juuri sillä hetkellä etsin...... joten..

Team Rocket sarja oli yksi muiden mukana kerääntyneistä sarjoista.

Dark korttien rinnalle tuli myös Light kortit

 

Kuten myös jokunen Promo kortti joihin aion nyt suurempien sarjojen loputtua keskittyä

Gym Heroes/Gym Challenge sarjat ovat myös tulleet tutuiksi.

Myös joitakin Trainer kortteja on alun epävarmuuden jälkeen tullut säästeltyä

Korttien lisäksi mukaan on tullut myös muu Pokémon irtaimisto jota on korttien mukana sattunut tulemaan.

Kolme peltistä kortti rasiaa... vaikkakin uudemmista sarjoista.



Vanha Pokémon kortti pakkaus



Sääntövihkonen...



...jollaista en ole eläissäni nähnyt vaikka se lapsuuteni aikainen onkin.



Jokunen kuula



Ja jokunen komerosta löytyvä pallo.



Myös uudempia kortteja on tahtomattaan kerääntynyt vaikka alkuperäinen vannotus oli, että keskityn vain alkuperäisiin Pokémoneihin. Vaikkakin hyvin iso osa uudempien sarjojen edustajista on jatkanut matkaansa erinäisten verkkokauppojen kautta uusille omistajille, vai jotkut harvat ja valitut ovat saaneet luvan jäädä.
Vanhempien Pokémonien uusinta versioiden kohdalla on hyvin paljon ollut kyse puhtaasta sympatiasta.

Tuhansien korttien joukosta lyötyisi jos jonkinmoista esiteltävää, mutta tällä hetkellä ehkä eniten huomion arvoisen paikan on ansainnut Weezing joka luulee olevansa Nidoking.

Pokémon korttien keräilyni rauhoittuu nyt luultavasti loppu vuodeksi, en aio haeskella niitä yhtä suurella antaumuksella kuin tähän asti, "puuttuvia" kortteja kun ei enää ole kovinkaan paljoa. Täytyy hetkeksi hengähtää ja vähän katsella mihin suuntii sitä kannattaisi kokoelman suhteen rönsyillä..........Sekä pitää taukoa ja säästää Fallout 4:seen :P

....vielä joitakin....

Loppuun...

...kokoelmani..

...kortteja.

Valkokankaan Sankarit

Minun on hyvin hankala vastata kysymyksiin kuten millaista musiikkia kuuntelet tai millaisista elokuvista pidät. Skaala on hyvin laaja. Jos pitäisi valita jokin tietty genre mikä jää vähemmälle katselulle se/ne olisivat komedia ja kauhu. Harvoin olen nähnyt komediaa joka rehellisesti saisi minut nauramaan ja kauhun osalla taas....se on vähän niin ja näin... Tunnelmallinen tarinavetoinen kauhu on ookoo, jump scared on halpa pelottelu keino, enkä ole oikein käsittänyt missä vaiheessa ihmisten julman ja tuskallisen kuoleman seuraamisesta on tullut viihdettä.... Vähän siis molempia.
Muuten olen melko kaikkiruokainen, suurimmasta osasta elokuvia joita olen katsonut on kuitenkin useimmiten löytynyt jotain seuraamisen arvoista.
Mutta tämän postauksen tarkoituksena ei ole jaaritella niitä näitä elokuvista vaan keskittyä yhteen tiettyyn ryhmään. Supersankareihin.


Tämä kirjoitelma on ollut ajatus tasolla jo pitkään ja sai nyt uutta intoa pienen Heroes postaukseni myötä. Kerrottakoon myös, että vaikka hyllystäni löytyy jokunenkin supersankari elokuva en pahemmin perusta supersankareista....siinäkin on tietty raja johon asti olen ihan tyytyväinen kunnes siirrytään naurettavuuden ja typeryyden puolelle.
Heroes tv-sarja pääsi koskettamaan siksi, että se ihmisläheisempi. He eivät seisseet liian lähellä mikroaaltouunia, heitä ei purrut jokin vaihtoehtoinen tappavan säteily annoksen saanut eläinkunnan edustaja, heille ei sattunut ah niin järkyttävää onnettomuutta josta he kuin ihmeenkaupalla selvisivät eivätkä he olleet ulkoavaruudesta tulleita siirtolaisia. Heidät oli vain geneettisesti koodattu sellaisiksi kuin he olivat. Se mihin he kykenivät oli myös mitoitettu hyvin yksinkertaisiin asioihin (kunnes tuottaja Tim Kringiltä karkasi mopo käsistä piiiiitkälle lepikkoon) Kenestäkään heistä ei tullut laaseria silmistään ampuvaa kaiken kestävää supermiestä.

Teräsmies on ehkä tunnetuin supersankari mitä löytyy. Man of Steel oli ihan kelvollinen katsottava, minusta uudemmissa sankari elokuvituksissa hienointa on se kuinka niitä on yritetty tuoda realistisempaan valoon. Kuinka se ei olekaan niin helppoa ja ruusuista olla poika joka puolivahingossa tappaisi kiusaajansa koulun pihalla ellei kykenisi hillitsemään itseään.
Omalla kohdalla Teräsmies on kauuuuukana suosikki sankarieni joukosta. Teräsmies sopii keksittyyn maailmaan, keksittyyn kaupunkiin ratkomaan keksittyjä ongelmia. Vaikka kuinka turinoitaisiin Teriksen vaikeasta lapsuudesta ja erinäisiin ajoneuvoihin purkamasta ahdistuksesta häntä ei koskaan saada sovitettua oikeaan maailmaan jonka ongelmat eivät koskaan tule loppumaan. Elokuva maailmassa hän leijuu rauhaisasti avaruudessa ja kuulostelee josko jossain kaivattaisiin auttajaa. Kuinka hän päättäisi ketä auttaa? Ei hänkään kaikkia kykenisi. Joku kuitenkin kuolisi matkan varrella. Joku jäisi ilman, menisi toisen edelle.
Enkä ole varma Teräsmiehen elinkaaresta, vanheneeko hän lopulta? Vai onko hänen elämänsä ikuinen? Joka tapauksessa en usko, että hän olisi parin vuosikymmenen jälkeen mielenterveydellisesti niin hyvässä hapessa kuin on annettu ymmärtää.

Lepakko- ja Hämähäkkimiehen laittaminen samaan kuvaan on luultavasti jonkin asteinen rikos.

 Batman Begins  oli aikoinaan ilmestyessään kova juttu.... sitten sen hohto jotenkin hiipui. Siitä tuli turhan paatoksellinen ja sotaisa. The Dark Knight Risesissä oli enemmän räiskintää kuin itse Lepakkomiehen seurantaa. Eikä minua lakkaa hämmentämästä se kuinka paljon yksi ainut kaupunki voi houkutella vihamiehiä milloin valtaamaan milloin tuhoamaan sitä. Jos sattuisit syntymään Gothamiin suosittelisin suosiolla muuttamaan sieltä pois niin pian kuin mahdollista.
Muuten Lepakkomiehen realisoiminen olemassaolevaksi hahmoksi on onnistunut ihan hyvin, ehkä siksikin, että hän on vain mies jolla on käsissään miljardien omaisuus jota kuluttaa milloin mihinkäkin hilavitkuttimeen. Saas nähdä kuinka käy kun hänet laitetaan Teräsmiestä vastaan.
Hyllystäni löytyy myös, Batmanin kanssa samaan kuvaan päätyneen Hämähäkkimiehen trilogiaa edeltäneen trilogian viimeisin osa jonka nimeä en nyt muista, sillä se on yksi niistä supersankari elokuvista joka päätyy arkistoissani osastoon typerää....Edellisen trilogian toinen osa Tohtori Mustekaloineen oli ihan katsomisen arvoinen..
Uudemmat hämyrit ovat keränneet ilmeisen paljon kritiikkiä osakseen, mutta itse henkkoht olin pitänyt niistä paljon enemmän. Minusta ne ovat olleet juuri parhaimmanlaisia supersankari elokuvia, niissä on ihan kohtalainen tarina, ne ovat ihan näyttävän näköisiä kaikkine erikoistehosteineen, niissä on toimintaa, draamaa ja huumoria sopivassa suhteessa ja mikä tärkeintä niitä katsoessa voi vain täysin nollata aivonsa ja seurata tv ruudulla tapahtuvaa liikehdintää.

Kuvassa myös vanhempi Hulk

Marvelin elokuva saaga on eittämättä yksi suosikeistani, se täyttää samat kriteerit kuin uudemmat Hämähäkkimiehet. Ja minua itseäni on aina kiehtonut tällainen epäsopivien hahmojen yhteen saattaminen. En ole eläissäni lukenut yhtäkään sarjakuvaa joten minun ei tarvitsi ajatella miten asioiden kuuluisi olla tai miten ne ovat kädenjäljellisessä Marvel Universumissa, olen tyytyväinen tähän minulle tv ruudulla tarjottuun. Kaikki Avengers tiimin hahmot ovat minusta myös hyvin luotuja, kaksi heistä hiukan epätodellisempia olentoja mutta hekin ihan ostettavalla tausta tarinalla varustettua. He ovat uskottavia. Ehkä ulkoavaruuden syövereistä mukaan repäisty Thor on vähän kiikun kaakun.....mutta kiikun puolella kuitenkin, kun Odiniakin esittämään on saatu itse Hannibal Lecter aka Anthony Hopkins.
Voin myös antaa anteeksi sen että Iron Man kolmonen lähti vähän turhan vieraille vesille vale Mandariinin ja tultasyöksevän miehen kanssa.
Olen tässä jo hiukan kuumeisesti odotellut milloin pääsisin katsomaan uusimman installaation eli Avengers Age of Ultronin :P
Kunhan Guardians of Galaksyn poppoota ei sotketa sen suuremmin mukaan, uskon että tällä sarjalla on vielä edessään hyvä ja pitkä tulevaisuus.

X-miehistä ei minulla ole hirveästi hyvää sanottavaa. Wolverine on ihan mukava hahmo ja Originissa hetkisen vilahtanut Gambit on jäänyt mieleen, sekä Juggernaut, mutta muuten...........en tiedä.. Minulle X-men elokuvat eivät ole enää sellaista mukavaa ei niin turhan tosissaan suhtauduttavaa meininkiä... Ne ovat vain jotain.. Ajantappo elokuvia. Hahmot mitä monimuotoisine kykyineen ovat aiiiiiiiiivan liian yli ampuvia. Okei elät ikuisesti ja luustosi on vaihdettu adamantium metalliseokseen se vielä menee, mutta että pystyt kontrolloimaan ilmastoa mielesi mukaan, silmistäsi tulee laaseria tai pystyt lentämään itse tuottamillasi ääni aalloilla. Juu ei, ei. Hei hei.

....Ja yrittäkääpä lausua Rorschach

Jopa Hellboy kaikkine outouksineen on innostavampi ja mielenkiintoisempi kuin X-Menit. Tuo aikuisten Harry Potter rujoine ja kieroituneine fantasia maailmoineen. Kummajaisistaan tutun Guillermo del Toron kädenjälkin on hyvin vahvasti näkyvillä. Toivoisin, että jonain päivänä kolmaskin osa saataisiin mahdollisesti syntymään.
Jos täytyisi valita suosikki supersankari elokuvani se olisi Watchmen, voi olla että se olisi myös suosikki elokuvani. Siinä yhdistyy hienosti faktaa ja fiktiota ja toisin kuin kaikki edellä mainitut elokuva sijoittuu täysin tähän maailmaan, toiseen aikajanaan johon syntyi historian kulkua uusiksi kirjoittava Supermies joka totta kai oli Amerikkalainen. Niin epätodellinen hahmo kuin Tohtori Manhattan onkin, minulta hän saa täyden tukeni. Siinä missä muutos, voima ja jumaluutta lähentelevät kyvyt tekevät muista sankareita/pahiksia, jotka alkavät käyttämään aikaansa ja voimavarojaan muiden puolustamiseen tai maailman valtaamiseen, Manhattan kadottaa ihmisyytensä, erakoittaa itsensä niistä jotka vielä joskus olivat hänelle tärkeitä ja lopulta jättää koko planeetan kyllästyttyään siihen, sen asukkaisiin ja heidän ongelmiinsa. Watchmeninissa on myös paljon filosofista ajatuksine ja mietteineen, sankarikäsityksineen. Se ei ole sellainen perus viimehetkellä sankari/t pelastaa päivän elokuva. "Why would I save a world I no longer have any stake in?"

Metallikuorissa Green Hornet

Viimeisimpänä sekalainen joukko yhteenkuulumattomia elokuvia. Joista mainittakoon Hancock jota kohtaan olen viime aikoina tuntenut kummallista uudelleen katsomisen vetovoimaa, myös viimeisen kuvan Chronicle ja Jumper ovat kestäneen useammankin katselu kerran ilman sen suurempaa kyllästymisen tuntemusta.
Ehkä suurin nousija tästä joukosta on Herrasmiesliiga, jolla on hyvin erityinen paikka sisimmässäni, se on aikoinaan toiminut inspiraation lähteenä eräälle toisella kirjoitus harrasteelle joka on jatkanut osana elämääni aina tähän päivään saakka. Jo silloin Herrasmiesliigassa viehätti sama kuin tämän päivän Avengers tiimissä, epäsopiva joukkio kirjallisuuden ja elokuvien kultti hahmoja hiukan varhaisimmilta vuosi tuhansilta. Allan Quatermain, Kuningas Salomonin kaivosten löytäjä, Tohtori Jekyl ja Herra Hyde, taulun kautta elämän läpi tarpova Dorian Gray, Kapteeni Nemo Nautiluksineen ja............. joku Kreivi Dragulaan sekaantunut nainen O.o... joka sinällään oli aika turha hahmo...... Victor Frankenstein olisi ollut parempi lisäys listaan.

Näin, 32 elokuvaa, n. 10% hyllyjeni sisällöstä,  on kahlattu pikakelauksella läpi yhdellä postauksella. Jää nähtäväksi onnistuisinko kokoamaan useammankin tällaisen monen elokuvan kokonaisuuden? Ehkä, mutta seuraavaksi olen suunnitellut siirtyväni kritisoimaan tv-sarjoja.

Kortti Peli Tv-sarja

Jokunen hetki on jälleen vierähtänyt siitä kun viimeksi olen blogiini kirjoittanut. Päivitys viikossa lupaus ei oikein ota toimiakseen. Aika on ollut hiukan rajoittuneista ja aiheet olleet hiukan hukassa, mutta koitan nyt ottaa hetkellisesti uuden suunnan pelipainotteisessa blogissani.

Tänään kotiin palatessamme posti oli tuonut mukanaan pari pokemon korttia täydentämään kokoelmaani. Mew on/oli viimeinen 151 alkuperäisestä pokemonista joka minulta puuttui. Näin ollen voin todeta onnistuneeni keräämään kaikki alkuperäiset pokemonit. Ainoastaan Blastoise on harmikseni uudemmasta vuonna 2012 ilmestyneestä setistä. Vielä kun tämän epäkohdan saan korjattua olen tyytyväinen. Sen jälkeen (oikeastaan jo nyt) voisin alkaa harkitsemaan investointia toiseen....köh, kolmanteen.. kortti kansioon. 151 pokemonia metsästäessä kortteja nimittäin kertyi jonkin verran ja kerääminen on rönsyillyt muihinkin setteihin.

Middle-earth: Shadow of Mordor taasen on viimeisin peli hankintani sitten Bloodbornen. Siitä on varmaan pitkälti vuosi kun peli on alun perin ilmestynyt, mutta itse intoiduin hankimaan sen vasta nyt. Sinällään Shadow of Mordor on melko perus roolipeli avoimine maastoineen ja hahmokehityksineen....Vahvasti kallellaan Assassin Creed peli sarjaan johon kyllästyin ensimmäisen kahden itseään toistavan osan jälkeen. Middle-earth on onneksi kuitenkin sen verran eri luokkaa, etteivät muistot AC:stä ole sitä pilanneet. Luotan vahvasti siihen, että peli pitää minut aktiivisena Bloodbornen lisäosan julkaisuun saakka.



Salama tuo mukavasti esille sormenjäljet.


"Tv tarjonnan" puolella olemme keskittyneet Heroes'een O.o, miten ikinä se suomienglantiin taipuukaan. Itse katselin kyseistä sarjaa kun se aikoinaan, miltei kymmenen vuotta sitten, tuli tv:stä, nyt katsomme sitä uudestaan avovaimoni kanssa jolle sarja on täysin uusi tuttavuus.
Heroes on hieno esimerkki sarjasta joka alkaa vahvasti huikealla potentiaalilla, ottaa osumaa markkina voimien pyörityksessä ja muuttuu totaaliseksi kuraksi johon se lopulta joudutaan hukuttamaan entisten fanien jo rukoillen sen loppua.
Kahta viimeistä kautta lukuun ottamatta Heroes on edelleen yksi suosikki sarjoistani, ehkä sekin muistona nuoruuden ensimmäisistä tv-sarjoista joita kunnolla tuli seurattua.
Huhu 5. mini kaudesta on kantautunut korviini ja ehkä siksikin on ollut hyvä verestellä vanhoja muistoja. Tulevaan viidettä kautta on ainakin ohi mennen mainostettu juurille paluusta, olisi hienoa nähdä, että siinä todella onnistuttaisiin.

Koska olen kahlannut läpi suurimman osa pelillisestä irtaimistostani olen ajatellut, että ehkä seuraavaksi otan kohteekseni elokuva/tv-sarja hyllystöni. Heroes toimikoon siis teaserinä tulevasta.

Yhden aikakauden loppu.

... on kaiketi toisen alku.

Yhdessä edeltävistä blogi postauksistani tuli sanottua.. "joka tuo hivenen lisää iloa elämääsi niin jatka sitä".
Juhannuksen aikana aivot ilmeisesti asettautuivat sen verran uuteen asentoon, että lopullinen päätös oman peli kokoelman kohtalosta otti lopullisen muotonsa ja heräsi eloon. Yhdessä päivässä (maanantai) kokoelmani noin 70+ peliä kutistui kolmeentoista.

En pahemmin edes pysähtynyt miettimään säästäisinkö jotain. Enemmänkin vain "En ole pelannut, en pelaa... syrjään. En ole edes avannut... syrjään. Miksi edes olen tämän hankkinut?...syrjään."
Sinne menivät, lähtivät maailmalle, jollekkin uudella omistajalle. Eikä minusta tunnu yhtään siltä että näin ei olisi pitänyt tehdä. Sillä viime aikoina pelien kerääminen on tuntunut enemmän taakalta kuin harrastukselta, kiinnostus niitä kohtaan on laantunut....joten miksi ei?

Mieluummin hankin yhden pelin silloin tällöin, johon oikeasti paneudun, kuin omistan rekkalastillisen pelejä joita en edes pelaa.
Keräilyni ei toki kuitenkaan täysin kokonaan lopu. Keräilyversioistani en tule kovin helpolla luopumaan, ja sellaisen vastaan osuessa voi harkita sen hankkivani jos hinta/laatu kohtaavat.

Kun vuoden alussa konsolini kokivat sukupolvenvaihdoksen on Ps3 pelaaminen jäänyt todella vähäiseksi, oikeastaan täysin olemattomiin. Aion kuitenkin säilyttää konsolin nurkissa pyörimässä ja pitää silmäni auki keräilyversioiden suhteen. Mutta uskon, että pääpaino keskittyy Ps4 puolelle.....mutta ei keräilyn muodossa.

Olen vihdoin löytänyt vastauksen kysymykseeni:
En, en ainakaan videopelejä.

Ippi ja Oppi

 

Tämä pieni Ibb & Obb esitelmä on ollut kirjoitus listallani jo pitkään, mutta en vain ole saanut aikaiseksi istahtaa koneen ääreen ja kirjoittaa.

Joskus harvoin sitä tulee vastaan pelejä jotka miellyttävät yksinkertaisuudellaan ja yllättävät haastavuudellaan. Ibb & Obb on juuri sellainen peli. Siitä on jo varmaan reilusti yli vuosi...luultavasti enemmänkin...kun kyseistä peliä tuli ensimmäisen kerran pelattua. Hetki oli historiallinen siinä mielessä, että Ibb ja Obb oli ensimmäinen peli jonka pelasimme yhdessä avovaimoni kanssa ja ensimmäinen peli jota hän on ikinä koskaan pelannut.

 

 

Ibin ja Obin avain sana on yhteistyö. Miltei kaikki vastaan tulevat esteet vaativat sujuvaa yhteistyökykyä kummaltakin pelaajalta. Mikäli olet herkkä turhautumaan, en suosittele Ibbiä ja Obbia. Se tuhoaa parisuhteesi ja erottaa sinut ystävistäsi. Jos taas pidät pienistä aivopähkinöistä, sinua ei haittaa useat toistot ja tiedät kaverin jonka kanssa voisitte peliä pelata Ibb ja Obb on kuin tehty sinulle.

 

 

Usein kestää hetken ennen kuin helpoimmastakin harmaiden aivosolujen käyttöä vaativasta esteestä on päässyt eteenpäin. Usein molemmat vain möllöttävät paikallaan, niin sohvalla kuin tv- ruudullakin ja vain miettivät miten tästä pääsee etenemään. Sitten kun sen lopulta keksii, voi tuntea itsensä hiukan hölmöksi kun ei heti tajunnut. Noin helppoako se olikin?

Ibissä ja Obissa on myös ominaisuus joka on löydettävissä peleistä kuten Dark Souls. Suunnaton helpotuksen tunne kun on viime hetkellä livahtanut murhan himoisen mustan piikkipallon alitse ja pelastautunut seuraavalle tasolla yritettyään kohtaa 26 kertaa.

 

Ibin ja Obin kaltaisia kaksin pelattavia yksinkertaisia pelejä pitäisi olla enemmän saatavilla. Yhteishenki toimii paljon paremmin juuri Ibin ja Obin kaltaisissa tasohyppely peleissä, jotka juuri vaativat pelaajiltaan yhteen hiileen puhaltamista, kuin suuremman mittaluokan monin peleissä joissa molemmat pelaavat kuitenkin enemmän omaa kuin yhteistä peliä.

 

 

Selvittyämme Ibistä ja Obista ikuistimme pelin hahmot hamahelmiin. Tavallaan niissä on  etäisesti jotain samaa kuin pelaajissaankin.

 



Tavaraahan se vain on?

Nyt on yli viikko vierähtänyt ilman blogi päivitystä. Olen ollut liian kiireinen Pokèmon korttieni parissa.

Ensimmäistä kertaa olen huomannut itsestäni pienen innon kipinän jonkin asian keräilyä kohtaan. Useimmiten olen tuntenut vain yrittäväni kerätä jotain, olen ajatellut luovani kokoelman, mutta tunne ja into on kuitenkin hiipunut. Mutta nyt vuosikymmen myöhemmin elämääni palanneet keräilykortit ovat vihdoin tuntuneet todelliselta keräilyltä.

Usein käyn itseni kanssa sisäistä kamppailua kaiken haalimani tavaran suhteen. Sisäinen ristiriita joka saa aikaan sen, että en tiedä voinko oikeastaan kutsua itseäni keräilijäksi. Keräilijän suoraviivainen määritelmä luultavasti olisi henkilö joka on miltei omistanut koko elämänsä jonkin tietyn asian keräämiseen, joka käyttää suurimman osan vapaa ajastaa ja ylimääräisistä varoistaan kokoelmansa kartuttamiseen.

 

 

Ja ehkä kaikkein tärkeimpänä juurikin se, että keräilijän ultimaalisena päämääränä on haalia itselleen jokaikinen fyysinen kappale keräilynsä kohteista.

Jos näin on, voin sanoa etten täytä keräilijän määritelmää. Sillä olen kovin valikoiva. Vaikka esimerkiksi Pokémon kortit ovat löytäneet paikkansa sydämestäni olen keskittynyt vain hyvin pieneen osaan kyseisiä kortteja. Vaikka vastaani tulisi kuinka harvinaisia ja arvokkaita kortteja tahansa jos ne eivät viehätä minua en tunne mitään tarvetta, että minun pitäisi ne hankkia.

 

 

 

Usein katsellessani Youtubesta jonkun toisen keräilijän videointia omasta kokoelmastaan. Hyvin usein olen huomannut sen, erityisesti videopelien kohdalla, että monet keräilijät vain ostavat jokaisen julkaistun pelin. Itse en haluaisi samaan tilaan, en näe sitä kovin kummoisena keräilynä, minulla vain olisi paljon ylimääräsitä rahaa, tai olisi budjetoinut elämäni niin, että joka kuukausi pystyisi kuluttamaan tietyn summan. Minusta keräilyn kohteen tulisi olla jotain, jota etsiä ja jonka löytää. Ei vain määrätietoista ostamista. Silloin se minusta tuntuu enemmän joltakin, silloin tietyt esineet sisältävät myös muiston, sen hetken, sattuman, kun vihdoin olet löytänyt etsimäsi jonkin puuttuvan palan jota olet etsinyt.

 

 

Suurin syy miksi nyt kirjoitan tätä tekstiä ja suurin syy mikä estää minua päättömästi heittäytymään keräilyn ihmeelliseen maailmaan on se, että loppujen lopuksi kaikki keräämäni on vain tavaraa.

Hiljalleen uudelleen alkanut pelien keräilyni lopahti aikoinaan siihen kun kyllästyin täynnä oleviin kaappeihini, siihen että ne olivat täynnä pelejä jotka pysyivät koskemattomina vuodesta toiseen, joita en enää edes muistanut omistavani. Heräsi ajatus "Minä en tarvitse näitä"

Ja edelleenkin se on täysin totta, en tarvitse pelejäni, en pokemon korttejani, ajattelin että voisin sanoa 'mutta tarvitsen sen tunteen jonka keräily minulle tuo', mutta ei enhän minä todella sitäkään tarvitse.

 

 



Olen suuria ja syviä ajatteleva mies. En voi vain ohittaa tätä ajatushaaraa tavaran haalinnassa. Siinä missä osa minusta on innostunut huomenna postin mukana tulevista uusista korteista joita voin tutkia ja asetella kansiooni, toinen osa minusta on yhä edelleen sitä mieltä, että en tarvitse niitä ne ovat vain tavaraa. Sillä usein olen miettinyt sitäkin, että mitä tapahtuu kun olen valmis? Laitan kansioni kirjahyllyyn ja se katoaa sinne vuosiksi, kymmeniksi. Unohdan sen ajan kun keräilin, ja se palaa mieleeni kun kansioon uudelleen tartun.

Entä mitä sitten jos vuosia haalimani esineistö, johon olen käyttänyt suuren osan ajastani ja rahoistani, jota olen vaalinut ja pitänyt suuressa arvossa. Mitä jos se tavalla tai toisella tuhoutuisi? Jäisinkö kaipaamaan sitä? Aloittaisinko alusta? Vaiko vain antaisin olla.....sillä...

 

 

 

Mutta ehkä keräilyä, kuten mitään muutakaan, ei pitäisi niin ankarasti ajatella. Ennemminkin vain nauttia siitä. Sillä ehkä tärkeintä on se, että jos olet löytänyt jonkin asian, oli se sitten mitä tahansa, joka tuo hivenen lisää iloa elämääsi niin jatka sitä.