tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kortti Peli Tv-sarja

Jokunen hetki on jälleen vierähtänyt siitä kun viimeksi olen blogiini kirjoittanut. Päivitys viikossa lupaus ei oikein ota toimiakseen. Aika on ollut hiukan rajoittuneista ja aiheet olleet hiukan hukassa, mutta koitan nyt ottaa hetkellisesti uuden suunnan pelipainotteisessa blogissani.


Tänään kotiin palatessamme posti oli tuonut mukanaan pari pokemon korttia täydentämään kokoelmaani. Mew on/oli viimeinen 151 alkuperäisestä pokemonista joka minulta puuttui. Näin ollen voin todeta onnistuneeni keräämään kaikki alkuperäiset pokemonit. Ainoastaan Blastoise on harmikseni uudemmasta vuonna 2012 ilmestyneestä setistä. Vielä kun tämän epäkohdan saan korjattua olen tyytyväinen. Sen jälkeen (oikeastaan jo nyt) voisin alkaa harkitsemaan investointia toiseen....köh, kolmanteen.. kortti kansioon. 151 pokemonia metsästäessä kortteja nimittäin kertyi jonkin verran ja kerääminen on rönsyillyt muihinkin setteihin.



Middle-earth: Shadow of Mordor taasen on viimeisin peli hankintani sitten Bloodbornen. Siitä on varmaan pitkälti vuosi kun peli on alun perin ilmestynyt, mutta itse intoiduin hankimaan sen vasta nyt. Sinällään Shadow of Mordor on melko perus roolipeli avoimine maastoineen ja hahmokehityksineen....Vahvasti kallellaan Assassin Creed peli sarjaan johon kyllästyin ensimmäisen kahden itseään toistavan osan jälkeen. Middle-earth on onneksi kuitenkin sen verran eri luokkaa, etteivät muistot AC:stä ole sitä pilanneet. Luotan vahvasti siihen, että peli pitää minut aktiivisena Bloodbornen lisäosan julkaisuun saakka.


Salama tuo mukavasti esille sormenjäljet.


"Tv tarjonnan" puolella olemme keskittyneet Heroes'een O.o, miten ikinä se suomienglantiin taipuukaan. Itse katselin kyseistä sarjaa kun se aikoinaan, miltei kymmenen vuotta sitten, tuli tv:stä, nyt katsomme sitä uudestaan avovaimoni kanssa jolle sarja on täysin uusi tuttavuus.
Heroes on hieno esimerkki sarjasta joka alkaa vahvasti huikealla potentiaalilla, ottaa osumaa markkina voimien pyörityksessä ja muuttuu totaaliseksi kuraksi johon se lopulta joudutaan hukuttamaan entisten fanien jo rukoillen sen loppua.
Kahta viimeistä kautta lukuun ottamatta Heroes on edelleen yksi suosikki sarjoistani, ehkä sekin muistona nuoruuden ensimmäisistä tv-sarjoista joita kunnolla tuli seurattua.
Huhu 5. mini kaudesta on kantautunut korviini ja ehkä siksikin on ollut hyvä verestellä vanhoja muistoja. Tulevaan viidettä kautta on ainakin ohi mennen mainostettu juurille paluusta, olisi hienoa nähdä, että siinä todella onnistuttaisiin.

Koska olen kahlannut läpi suurimman osa pelillisestä irtaimistostani olen ajatellut, että ehkä seuraavaksi otan kohteekseni elokuva/tv-sarja hyllystöni. Heroes toimikoon siis teaserinä tulevasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti