torstai 6. elokuuta 2015

Taskuhirviöt iskevät jälleen...... O.o ????

 
Blogittamiseni on ollut pienoisella tauolla koneelleni sattuneen äkillisen koneuhreja vaatineen tapaturman takia. Mutta nyt kun vuosia palvellut Toshiba on haudattu taloyhtiön jätekatokseen ja sille on valittu arvoisensa seuraaja, voimme jälleen jatkaa....
 


Noin neljä kuukautta on vierähtänyt siitä kun tein ensimmäisen Pokémon aiheisen postaukseni jolloin niin sanottu keräilyni oli vasta aivan alkutekijöissään. Silloisilla korteilla ei ollut kunnon sijoituspaikkaa, ne olivat vain kasautuneet osaksi asunnon irtaimistoa.


Nyttemmin kortit on järjestelty kahteen kansioon
Ja "ylimääräisillekin" korteille.....
...on löytynyt sijoitus paikat


 Jo viimeksikin höpisin siitä kuinka erilaiselta keräily näin vanhemmalla iällä tuntuu, jostain syystä sitä ei lapsena osannut suhteutua kortteihin juuri mitenkään sen kummemmalla tavalla vaikka itse edustan juuri sitä ikäryhmää johon ensimmäinen Pokémon aalto iskeytyi..Silloin ne olivat vain, jotain kortteja. Nyttemmin olen vasta käsittänyt sen kuinka eksponentaalisesti kokoelma tulee kasvamaan, ellei sitä tiukasti sido keskittymään vain ja ainoastaan johonkin tiettyyn osa-alueeseen.



Itse otin tavoitteekseni kerätä kaikki alkuperäiset 151 Pokémonia. Se tavoite on nyt täytetty.

And then along came
Hankkimieni korttien mukana vain usein sattui olemaan myös paljon muutakin kuin vain niitä tiettyjä kortteja joita itse juuri sillä hetkellä etsin...... joten..

Team Rocket sarja oli yksi muiden mukana kerääntyneistä sarjoista.
Dark korttien rinnalle tuli myös Light kortit
 

Kuten myös jokunen Promo kortti joihin aion nyt suurempien sarjojen loputtua keskittyä




Gym Heroes/Gym Challenge sarjat ovat myös tulleet tutuiksi.

Myös joitakin Trainer kortteja on alun epävarmuuden jälkeen tullut säästeltyä

Korttien lisäksi mukaan on tullut myös muu Pokémon irtaimisto jota on korttien mukana sattunut tulemaan.

Kolme peltistä kortti rasiaa... vaikkakin uudemmista sarjoista.


Vanha Pokémon kortti pakkaus


Sääntövihkonen...


...jollaista en ole eläissäni nähnyt vaikka se lapsuuteni aikainen onkin.


Jokunen kuula


Ja jokunen komerosta löytyvä pallo.





Myös uudempia kortteja on tahtomattaan kerääntynyt vaikka alkuperäinen vannotus oli, että keskityn vain alkuperäisiin Pokémoneihin. Vaikkakin hyvin iso osa uudempien sarjojen edustajista on jatkanut matkaansa erinäisten verkkokauppojen kautta uusille omistajille, vai jotkut harvat ja valitut ovat saaneet luvan jäädä.
Vanhempien Pokémonien uusinta versioiden kohdalla on hyvin paljon ollut kyse puhtaasta sympatiasta.




Tuhansien korttien joukosta lyötyisi jos jonkinmoista esiteltävää, mutta tällä hetkellä ehkä eniten huomion arvoisen paikan on ansainnut Weezing joka luulee olevansa Nidoking.


Pokémon korttien keräilyni rauhoittuu nyt luultavasti loppu vuodeksi, en aio haeskella niitä yhtä suurella antaumuksella kuin tähän asti, "puuttuvia" kortteja kun ei enää ole kovinkaan paljoa. Täytyy hetkeksi hengähtää ja vähän katsella mihin suuntii sitä kannattaisi kokoelman suhteen rönsyillä..........Sekä pitää taukoa ja säästää Fallout 4:seen :P

....vielä joitakin....
Loppuun...
...kokoelmani..



...kortteja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti