Kuten perinteiseen selviytymiskauhuun kuuluu, maailma on musta, epäkuolleet odottavat nurkkien takana ja jumpscared....(jotka ovat minusta aika halpa pelottelu keino)... ovat arkipäivää. Aluksi kuitenkin pidin Zombiesta, siihen hintaan se oli ihan kohtuullista ajanvietettä. Jatkuva varpaillaan olemisen tunnelma oli omalla tavallaan koukuttavaa ja ihan mukavaa vaihtelua.
En tiedä Wiiuu verisosta, joskus senkin saatoin omistaa, mutta en koskaan ehtinyt sitä pelaamaan. Joten en pysty sanomaan ovatko asiat edeltäjä versiossa paremmin. Sillä miinusta annan Zombielle siitä, ettei siinä juurikaan tarvitse selviytyä. Riittää että tartut uskolliseen kriketti mailaan ja hutikoit vastaan tulevia epäkuolleita. Ammusten ja erinäisten ensiapu tarvikkeiden hamsteroiminen on melko turhaa, ovia ei tule koskaan laudoitettua, eikä varsinkaan turvatalossa olevaa säilytys lotiskoa tule koskaan käytettyä. Itse ainakin päädyin pelaamaan juurikin näin.
Viimeinen positiivinen kokemus pelistä oli selviytyjäni yllättävä kuoleutuminen, kun puolivahingossa huitaisin raukkamaisiin räjähteisiin turvautunutta kalmoa. Helpoimmalla vaikeus asteella pelatessa surmansa saanut survivoori vaihtui automaattisesti uuteen hahmoon joka vuorostaan kykeni pelastamaan edesmenneen toverinsa jäänteistä sen mitä vielä oli pelastettavissa. Tämä kyseinen seikka oli mielestäni mukavan realistinen pikkulisäys ja yllätys pelissä joka nyt ei muuten hirveästi päässyt ominaisuuksillaan loistamaan.
Mutta, miksi minä mieleni niin pahoitin.... Noh, SPOILERI VAROITUS!!! JOS PELAAT TAI HALUAT JOSKUS PELATA ZOMBIA, MUTTA ET TOHDI TIETÄÄ MITEN LOPPU ETENEE!! LOPETA NYT! VIELÄ EI OLE LIIAN MYÖHÄISTÄ PERÄÄNTYÄ!!
Niin siis... pelin loppupuolella selviytyjämme päätyy taistelemaan areenalla zombeja vastaan, ilman varusteitaan, ilman mitään minkä pahanpäivän varalle varastoimiseen olet mahdollisesti kuluttanut jokusen hetken. Onneksi itsellä ei uskollisen kriketti mailan lisäksi ollut juuri mitään vietävää, se ehkä hiukan saattoi lieventää ärtymystäni.
Areenan tarkoituksena on kerätä aseistuksensa ympäristöstään. Ensin löytää ase, sitten pari ammusta, tuhlata kutinsa kahteen panssaroituun zombieen ja kuolla jolloin uusi tuhoon tuomittu hahmo herää areenalle. Pääsin vähän pidemmälle, tiesin mistä löydän ammukset ja hetken juoksenneltuani onnistuin löytämään vähän lisää. Toinen selviytyjä kandidaatti onnistui ammuskelamaan turhan monta ohi laukausta ja panokset loppuivat, eikä enempää ollut tarjolla. Ilman uskollista krikettimailaa ei voinut muuta kuin uhrautua zombien ateriaksi jolloin kolmas kokelas heräsi häkistään. Tätä elämän kiertokulkua jatkettiin hyvin pitkään, ainakin kahdeksan selviytyjä alokkaan verran, kunnes sain tarpeekseni.
Kaksi kysymystä mitä...... ja miksi?
Jos pelin alkutaipaleen päämäärä on ollut valmentaa pelaajaa selviytymään laumasta zombeja yksittäisten vastaantulijoiden sijasta ilman minkäänlaista kättä pidempää, olen perin pettynyt. Pelaajan paiskautuessa areenalle ensimmäistä kertaa, on melko mahdotonta tietää mistä mahdollista apua olisi saatavilla jolloin surkuhupaisan tuhon tuleminen on melko väistämätöntä. Liian moni uudelleen yritys taas imee ilon koko pelistä, selviytyminen menettää merkityksensä ja zombiet lakkaavat karmivasta, sen sijaan ne alkavat vain rasittamaan. Enkä usko, että vaikeampi vaikeus taso olisi yhtään lisännyt intoani, jos kuolo olisi Survivor tasolla korjannut olisi koko peli pitänyt aloittaa aivan alusta -.- kun ensin olisi selvinnyt miltei loppuun ja päättänyt päivänsä epäreilulla areenalla.
Zombie on nyt ollut kohta kaksi viikkoa jäähyllä. Kiinnostus sitä kohtaan ei ole kohonnut, mutta jos en muutakaan keksi saatan antaa sille mahdollisuuden ja ainakin edes pelata sen loppuun. Trophyjä ajatellen en ole innostunut pelaamaan Zombia kolmea kertaa lävitse jotta saisin digitaaliset palkinnot jokaisesta vaikeustasosta, tämä yksikin kerta on ollut ihan riittävä. Jos tätä yhtä koko pelin pilannutta kohtaa ei laskettaisi mukaan olisi zombie ollut ihan hyväkin peli. Nyt se tuntuu vain kovin turhalta.
Ei näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti