Tässä jokunen postaus sitten tulinkin maininneeksi Dark Cloud 2:en jonka matkassa palaamme kaksi konsolia ajassa taakse päin.
Nyttemmin olen edennyt Cloudissa melko lähelle tarinan loppua ja peli on vastannut vahvasti sitä mielikuvaa joka kultaisissa muistoissani on ollut. Jos unohtaa ajoittain rasittavat monotooniset musiikit, aivan älyttömät etäisyydet jotka syövät ison osan peli ajasta, itseään toistavat luolastot, ja lukuisat toistot mikäli peliin haluaa tehdä pintapuolista syvemmän sukelluksen, on Dark Cloud 2 todella hyvä peli vielä tänäkin päivänä.
Toinen elämääni palannut peli kokemus on vieläkin vanhempi, sen mukana matkaamme ajassa yli kaksituhatta luvun jolloin moni Ps4:stä innostunut ei ollut vielä syntynytkään. Mutta minä olin, ja silloin konsolinani toimi vanha kunnon Nintendo 64
Olen jo vuosia haaveskellut, että minun pitäisi hankkia Nintendo takaisin. Mutta sitten tarvitsisin myös vanhan televisiovastaanottimen jossa pelien vanhentuneet grafiikat näyttäisivät uuden karheilta ja loistaisivat virheettömyyttään. Sijoitus paikkaa tällaiselle kokonaisuudelle ei vain asunnostamme tahdo löytyä joten ajatus on aina hiipunut.
Mutta sitten löysin ratkaisun! Jota en jostain syytä ollut tullut edes ajatelleeksi. Internetin syövereistä googletin esiin Nintendo 64 emulaattorin, joka kulkee nimellä Project64 1.6, jota mainostettiin parhaaksi 64 emulaattoriksi ja jota nyt itsekin suosittelen kokeilemaan. Kerrottakoon myös, että emulaattori on ohjelma jonka avulla voin tietokoneella pelata pelejä joita ei normaalisti tietokoneella pystyisi pelaamaan tiettyjen yhteensopivuus ongelmien takia.
Saatuani emulaattorini käyttökuntoon latasin tietysti myös Super Mario 64 ja Star Wars Episode I Racerin. Jotke valehtelematta ovat ensimmäiset pelit joita olen ikinä koskaan pelannut. Ehkä siksi niillä on erityinen paikka sydämessäni, toinen syy on se, että ne ovat edelleen erittäin hyvät pelit.
Nykyisen Wii Un tarjonta ei ole lähelläkään Mario 64:n tasoa, minkä takia oma Wiiuuni kerää enemmän pölyä kuin unohtumattomia peli hetkiä.
Nyt kun vihdoin sain edes jollain tasolla tehtyä haaveestani totta ja saatuani ensi kosketuksen vanhaan kunnon Marioon, koin saman kokemuksen kuin Dark Cloudinkin kohdalla. Vaikka miltei kaksikymmentä vuotta on kulunut kyseisestä konsolista, on Mariossa aivan sama tuntu kuin silloinkin. Toki se on vanhan näköinen mutta ajan kuluma ei räjähdä silmille ja aiheuta pettymyksen tuntua kun lapsuuden lempi peli ei enää näytäkään siltä kuin sen on muistanut.
Ainut asia mikä kertoi minulle, että vuosikymmeniä on vierähtänyt siitä kun viimeksi kohtasimme oli se, että molemmat pelit, niin Mario kuin Star Wars Racerikin, ovat todella helppoja. Ne eivät enää tarjoa samaa haastetta kuin silloin kun itse olin pelien kohdalla avuton räpeltäjä jonka Bloodborne olisi nylkenyt elävältä pelkällä aloitus ruudullaan. Ainut asia joka estää minua kiitämästä Mariota läpi on ohjattavuuden takkuaminen.
Nyt on kai hyvä hetki mainita, etten ole koskaan pelannut ainuttakaan peliä tietokoneella niin, että voisin kutsua sitä pelaamiseksi. Jostain syystä ymmärrykseni ei riitä siihen, että edes haluaisin pelata tietokoneella yhtään mitään. Olen siis konsolimies, olen aina ollut ja aina oleva.
Joten koneeni näppäimistön hallinta tuottaa Super Mario 64:n kohdalla suuria ongelmia, olen jo löytänyt parikin paikkaa joihin en tule pääsemään koska en osaa kääntää kameraa oikeaan suuntaan -.- Star Wars Racerissa ei sen sijaan tarvitse painaa kuin yksi näppäin pohjaan ja väistellä vastaan tulevia esteitä, voitto on taattu melkolailla joka kerta vaikka pari kertaa kolossaalinen kallion kappale eteen yllättäen hypähtäisikin.
Olen ymmärtänyt, että koneeseen olisi mahdollista liittää nintendon ohjain O.o Mutta voi olla, etten viitsi täysin ilmaiseksi lataamani pelin vuoksi investoida ohjaimeen jota käyttäisin vain sen hetken. Joten on parasta vain tyytyä ihmettelemään näppäin yhdistelmiä ja pikkuhiljaa hivuttamaan itsensä kohti 120 tähteä.
Tämä hyvät ihmiset ei ole tähti:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti