maanantai 19. syyskuuta 2016

Bioshock. Here We Go Again!!


Hamassa menneisyydessä, aivan blogini alku aikoina, tulin uhanneeksi ostavan PS4:lle julkaistavan remasteroidun Bioshockin kaikkine seuraajineen mikäli näin tapahtuisi. Enpä silloin osannut aavistaa, että se päivä todella tulisi.


Tänään postiluukusta kuitenkin väkipakolla survottiin Bioshock The Collection boxi. Jostain kumman syystä odotin yhtä levyä, sen sijasta sainkin kohokuvioiseen pahvikuoreen käärittynä kaksi koteloa levyineen.


Bioshock on moneltakin osaa itselleni historiallinen peli. Hankin Ps3 version ensimmäisen kerran kun täytin kahdeksantoista. Niin hienoa kuin se olisikin ollut en millään malttanut odottaa kuukautta eteenpäin, että päivät olisivat sattuneet jälleen kohdalle.
Bioshock on myös trophyjen puolesta ensimmäinen platinani ja nyt se tulee toivon mukaan olemaan sadas.
Kolmanneksi olen alkuperäisen Bioshockin lisäksi pelannut ja platinoinut pelin.... hmmm... aasialaisen version? O.o... joten edessä on kolmas kierros. Ja vaikka olen pelin useaan otteeseen läpi tahkonnutkin on Bioshock yksi niitä harvoja pelejä jotka eivät tunnu vanhenevan. Odotan aivan yhtä suurella mielenkiinnolla Bioshockin uutta aloitusta kuin ensimmäiselläkin kerralla. Ajattelin kuitenkin tällä kerralla aloittaa suoraan vaikeimmasta Survivore vaikeustasosta ja kerätä samalla kaiken mitä kerättävissä on. Näin ollen läpi peluu kertojen määrän pitäisi kutistua yhteen.


Ja nyt puhuin vasta alkuperäisestä, ainoasta oikeasta, Bioshockista. Collectioniin kuuluu totta kai myös toinen ja Infinite osa.
Toisen osan aloitusta odotan ehkä hiukan enemmän kuin ensimmäistä. Vaikka suosin enemmän alkuperäistä on toisen osan pelaamisesta sen verran paljon enemmän aikaa etten siitä juuri mitään muista. Joten on mielenkiintoista palata kokeilemaan uudestaan miltä peli tuntuu. Varsinkin kun kaikkien näiden vuosien jälkeen pystyn saamaan Bioshock 2:n platinaa, rasittavien monin peli trophyjen poistuttua.

Kolmas Bioshock installaatio ei saa minulta niin suuria kehuja. Aion sen aikanaan pelata ja platinoida, mutta minulle se ei oikein ole enää Bioshock muuta kuin lisä osiensa puolesta.


Mukana paketissa on siis myös kaikki (monipeli lisäosia lukuun ottamatta) Bioshockeihin julkaistut lisäosat, joista en kovin montaa voi sanoa pelanneeni. Niitäkin on mielenkiintoista päästä kokeilemaan.

Huomasin myös tänään, että Bioshock The Collection on peli jonka hankin melko pitkän tauon jälkeen, toukokuinen Ratchet&Clank on ollut viimeisin. Tulevalta vuodelta odotan vielä Final Fantasy XV:tä ja Skyrim.... Ps4 editionia... Pahoin vain pelkään, että Skyrimin hankinta ja FFXV pelaaminen siirtyvät tulevalle vuodelle. Sillä olen melko varma, että tämä vuosi on aika pitkälti Bioshockien parissa taputeltu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti