lauantai 21. lokakuuta 2017

Pokémon Go Mewtwo ja 3. generaatio

Pokémon Go ussa on hetkensä. Viime aikoina on ollut hiukan hiljaisempaa... aika pitkään. Kuitenkin kuulun niihin pelaajiin jolle PoGo on ollut osa arkea siitä asti kun se ilmestyi ja niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, sitkeä yrittäminen näköjään palkitaan.


En koskaan uskonut saavani kutsua yhtään mihinkään. Tilastollisesti jaksan "raidata" ehkä kerran kuukaudessa. Näin kuitenkin kävi, että kun keskiviikko aamuna erehdyin PoGon aukaisemaan oheinen ilmoitus pärähti näkyville. Onneksi olkoon! En muista milloin, jos ikinä olen kyseisessä paikassa otellut mutta hei kuka niitä laskee.


Eniten epäilyksiä aiheutti osallistuja määrä. Onkohan siellä kuitenkaan ketään? Vain noin 80 ihmistä oli jaksanut vääntäytyä paikalle. Eli oli meitä jokunen. Lapsia ja aikuisia aika tasajaolla.
Mewtwo oli omasta mielestäni turhan helppo, puoli minuuttia niin kaveri oli kanveesissa ja kultainen vadelma sai sen niin haltijoihinsa, että raukka jäi kolmanteen palloon satimeen. Kaiken sen odotuksen ja hypetyksen ja ryhmäytymisen jälkeen kokemus oli vähän tulin, näin ja voitin... Mutta ei parane valittaa ihan tyytyväinen olen Mewtwohuni. Enkä usko, että kovinkaan pian uudestaan pääsen samaa kokemaan.


Ja kun Mewtwosta oli juuri ja juuri selvitty pamahti Halloween eventti kolmannen genin kummituksineen suoraan niskaan. Kaikki se spekulointi kolmannen genin tulemisesta. Jouluksi tulee! Eiku ensi kevääksi. Ehkä kuun lopulla, parin viikon päästä. Halloweenin aikana. EI! Se tuli tänään.
Tai ainakin hyvin pieni osa siitä.... joka tuli laitettua pakettiin puolessa tunnissa... onneksi on vielä 12 päivää eventtiä jäljellä.

 
 
 
 
 
 
 
 
Jos joku on aiemmin Pokémon aiheista horinaani ehtinyt lukemaan. Tietämykseni on rajoittunut ensimmäiseen generaatioon... joka on ollut minulle se ainut oikea ja blaablaablaa.... Toisesta genistä oli aikoinaan hyvin pieni käry, että mitä se pitää sisällään. Nyttemmin se on otettu täysin omakseen PoGon myötä ja näin tulee käymään myös kolmannelle generaatiolle. Hirveän hyvin en ole kartalla monenkirjavista otuksista ja moni musta silhuetti tulee olemaan täysi arvoitus ennen kuin pääsen itse paikanpäälle toteamaan mistä möröstä on kyse.
Halloweenin kummitus kuusikko jäi aika nopeasti mieleen jo ennen kuin yhtäkään oli ehtinyt löytää, mutta loput 129 saattavat sisältää jokusen melko tuntemattomana pitkään pysyttelevän yksilön.
 
Joskus harhaisena kuvittelin, että PoGon pelaamiseni hiipuu tulevien genien myötä. Kun en tiedä muista ja ne ovat niin kummallisia...ne muut.. ja... ja lapsuus.
Ja kakat! Se ei ole muuttunut siitä yhtään mihinkään. Kakkos geni painettiin läpi ihan samalla raivolla kuin ensimmäinenkin ja nyt nurkan takana siintävä kolmas generaatio on jotain uutta ja odotettavaa. Jotain tuntematonta johon voi tutustua.
Sillä niin se vain on. En koskaan lapsena tutustunut muihin geneihin, juurruin ensimmäiseen enkä uskaltanut innostua uusista. Nyt kun katselen kaikkia kolmea tullutta ja tulevaa... Eivät ne niin hirveästi toisistaan poikkea.
 
 

 
Ainiin, Halloweenin kunniaksi jälleen myös yksi hatutettu Pikachu... Onkohan Niantic vielä ihan tosissaan hattujensa kanssa vai onko kyse jo enemmänkin vitsistä.....
 
 
Hyvää, tulevaa, Halloweenia kaikille!
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti