Kun Vuohisimulaattorin jälkeen luuli nähneensä kaiken sitä hyvin nopeasti huomasi olleensa väärässä, kun I Am Bread peli jo löytyikin. Itse pidin enemmän ensimmäisenä mainitusta. Ehkä odotukseni I am Breadia kohtaan menivät pieleen siinä, että niitä oli. Odotin nimittäin Vuohen kaltaista päämäärätöntä sekoilua, sen sijaan kohtasin yllättävän haastavan ja lukuisia toistoja vaativan pelin.....joka hyvin nopeasti jo parin pakotetun kentän uudelleen aloituksen jälkeen alkaa vain yksinkertaisesti nyppimään.
Leivän lämmön lähteelle kuskaamisessa on omat hyvät ja hauskatkin hetkensä, mutta kihnutettuasi puolisen tuntia kohti leivänpaahdinta jonka sisuksiin sulloutuminen on liki mahdotonta ja pudottuasi sitten lattialle yrittäessäsi saada lieden nappuloita käännettyä oikeaan asentoon ja aloitettuasi jälleen alusta on vain parempi, että lopetat pelin, suljet konsolin ja menet hetkeksi istumaan parvekkeelle.
Harmillista kyllä, päästettyäsi leivän huikeat kolme kertaa päiviltään peli lykkää eteesi maagisen marmeladin joka ei hätkähdä sen enempää kissan karvoja kuin wc pyttyyn putoamistakaan. Sinällään omia hermoja ajatellen on kai ihan kiva joskus päästä kentät läpikin, mutta marmeladi vie idean pelistä kokonaan. Marmeloituasi leipäsi se voi vain ryömiä lattiaa pitkin keräten mukaansa kaiken sonnan mitä matkan varrella sattuu vastaan tulemaan ja olemaan silti mitä syötävin leipä ikinä*. Pisteitä, et toki saa sitten yhtäkään mutta ainakin seuraava taso avautuu.
 |
| *Vähän tähän tapaan |
Pieninä annoksina Leipä on ihan hyväksi. Kauaa sitä ei jaksa. Se, että onnistuisin saamaan leipäni 100% syötävyydellä maaliin asti on melko lailla täysi mahdottomuus. Jollain tavalla sitä on ihan mielenkiintoista kokeilla, onnistumisen tunne olisi varmasti valtaisi jos sen tekisi. Joten todettakaan, että I Am Bréad on ihan onnistunut, aikaa ja hermoja vaativa pienemmän mittaluokan ajantappo peli jonka äärellä ei kuitenkaan kannata viipyä tuntia pidempään....mikä sekin on kyllä jo aika paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti