Bioshock's

Rapture, tuo vedenalainen lomakohde jonne matkaa helposti lentäen

Bioshock oli aikoinaan yksi suosikki peleistäni, surullista kyllä sen hohde on hiukan vuosien saatossa hiipunut mutta sillä on silti erityinen paikka sydämessäni. Bioshockin maailma, vedenalainen kaupunki Rapture ja sen hulluuteen ajautuneet asukkaat ovat kuitenkin tehneet sen verran lähtemättömän vaikutuksen. Vuosia sitten kun peliä tuli ensikertaa pelattua, se oli pelottava, useammin kuin kerran peli onnistui vaikuttamaan ympäristöillään, äänimaailmallaan ja selän taakse hiipivillä hulluilla hammaslääkäreillään.
Tässä vuosi sitten kun pelasin Bioshockin japani- version reaktio ei enää ollut sama, ei tietenkään kun yllätysmomentti oli tiessään. Mutta muuten Rapturen synkänpuhuva tunnelma oli paikallaan niin kuin ennenkin, enkä kokenut että peli olisi hirveästi vuosien saatossa vanhentunut.

Minulla Bioshockeja on vain yksi, se alkuperäinen. Toki sen jälkeen tuli tarpeeton kakkos osa johon sen vuoden teeman mukaisesti oli pakko tunkea online moninpeli ja tässä jokunen vuosi sitten julkaistu Infinite jossa merenalainen dystopia on vaihtunut pilvien päälliseen helvettiin.
Bioshock omana itsenään oli ja on ainutkertainen peli pelien joukossa, minusta se ei olisi kaivannut yhtäkään jatkajaa uralleen. Niitä kuitenkin tuli ja niistä jokaisen itsekin omistan.. peräti kaksin kappalein.

Bioshock 2:n erikoisversio on versio jonka alkuperäinen Bioshock olisi ansainnut. Se on omasta mielestäni yksi parhaimmista keräily/erikoisversioista joita olen kohdannut. Sillä on myös kieltämättä paras hinta laatu suhde...en tiedä missä hinnoissa versio tänä päivänä on ja onko sitä juurikaan enää saatavilla, mutta itse maksoin siitä aikoinaan uutena 15€.


 Mukaan mahtuu paksu taidekirja, Sounds From the Lighthouse suondtrack cd, I am Raprute Rapture Is Me Lp-levy (harmi vain kun en omista vinyylisoitinta)  ja pari julistetta, joista ei nyt ole tämän parempaa kuvaa saatavilla, kerran erehdyin rullan avaamaan.... en tee samaa virhettä enää toiste.

Pelkästään laatikko jonka sisältä kaikki edellisessä kuvassa näkyvä löytyy on hieno, kovasta pahvimaisesta pahvista valmistettu ja samettimaisella mustalla pinnoitettu.
Laatu ja kuviointi jatkuu jopa laatikon pohjalla......

Bioshock 2:n jälkeen peli "sarja" koki muutoksen. Siinä missä toinen osa tuntui hiukan turhalta uusinnalta kolmas osa uusittiin ihan totaalisesti. Mikä minusta oli suuri miinus, sillä viimeistään silloin Bioshock lakkasi olemasta Bioshock, kaikki se mitä se oli ollut, mikä siitä oli tehnyt erityisen oli tiessään.

 Infinestä on olemassa muitakin versioita, itse päädyin hankkimaan Premium editioni....... koska se oli halpa eikä sisältänyt muovista figuuria.... tai niin ainakin luulin.

 

 

...niitä oli kaksin kappalein jos Murder of Crows avaimenperäkin lasketaan figuuriksi.

Sinällään tämä versio ei saa aikaan kovin suuria suosion osoituksia, hienointa ovat ehkä taidekirjan kannet ja pieni pahvirasia jossa Handyman figuuri on. Kyllä ihan tosissani valitsen nämä kaksi asiaa.

Sillä muu esineistö on täyttä hakuammuntaa, vain sattumanvaraisia asioita Infiniten maailmasta. Murder of Crows ei ole kummoinen Vigor (aiemmin Plasmid), eikä Handyman ole kummoinen vihulainen. Eivät ainakaan niin paljoa, että ne olisivat jollain tavalla ikonisia.

 

Vaikka en erityisemmin pidä Infinitestä, enkä muista toisesta osasta juurikaan mitään, kaikissa Bioshockeissa on kuitenkin jotain ainutlaatuista, jotain joka jää mieleen. Ensimmäisessä oli tarina, tunnelma, ensikosketus Rapturen salattuun maailmaan ja se kun vasta Infiniten lisäosia pelatessaan tajuaa vanhempien kirjeessä lukeneen sanat Would you kindly........ josta on muutenkin tullut ikoninen lause kyseisten pelien kohdalla.

Toisessa osassa................. no siinä oli vanha tuttu Rapture uusine kohdattavine hulluineen. 

Ja Infinitessä leikiteltiin ajatuksella loputtomista elämänlangoista/todellisuuksista jotka ovat kaikki yhtä aikaa olemassa, ja joiden rajan saattaa rikkoa jos oikein huono säkä käy...tai Infinityn kohdalla tuon rajan takaa tultiin hakemaan. Ajatus siitä  kuinka jokainen tekemämme valinta uudelleen kirjoittaa koko tulevaisuutemme, sen yhden jota kohti me elämme, ja jättää jälkeensä loputtomia "näin olisi voinut käydä" vaihtoehtoja jotka jatkavat elämäänsä todellisuuden tuolla puolen.

 

Jos Bioshock vielä jonain päivänä palaa juurilleen tai PS4:lle julkaistaan remasteroitu Bioshock, jonka eroa alkuperäiseen ei kuitenkaan juuri huomaa, olen kymmenen ensimmäisen kanssa jonossa sitä ostamassa.