Elämäni pelit

Tässä eilen aikani kuluksi, Bloodbornen lopun innoittamana, tuli palattua Ps3 pariin kokeilemaan vanhaa kunnon Dark Soulsia. Jotenkin olin hiukan yllättynyt, ettei muistikuvani pelistä enää oikein vastannut todellisuutta. Ajanhampaan purujäljet olivat aika huomattavat, vaikkei peli sinällää mikään älyttömän vanha ole. Mutta ilmeisesti silmät ovat jo sen verran tottuneet Ps4 loistoon, että ainut ajatus Soulsia pelaillessa oli.....Miten tämä näyttääkin niin vanhalta.

Joten ennen kuin huomaan muistojen muidenkin pelien kohdalla vuosien saatossa kultautuneen päätin tehdä jonkinlaisen listauksen peleistä jotka eivät ole päässeet nauttimaan niin suuresta suosiosta, mutta jotka ovat omaa mieltä lämmittäneet. Yritin tähdätä Top 5 listaan mutta siitä tulikin Top 7 listaus.

Aloitamme pohjan pahnimmisesta ja etenemme takaperoisessa järjestyksessä kohti kärkeä.

Joten paikalta seitsemän löytyy.........

7. Knights Contract

 

KC oli löytö jonka tein joskus vuosia sitten game stopin alelaarista parilla eurolla. Mitään en ollut pelistä kuullut, eikä se uskoakseni ole mikään kovinkaan tunnettu...... itse en ainakaan siihen päivään mennessä ollut nähnytkään koko peliä missään. Sen sitten kuitenkin päädyin ostamaan ja pidin siitä.
Sitä on hyvin hankala selittää mikä listaukseeni päätyneissä peleissä on juurikin koskettanut, se vain on jokin tunne. Ehkä KC:n kohdalla tarina kuolemattomasta aikojen halki tarpovasta ritarista osui omalle mukavuus alueelle. Ja ehkä myös vastentahtoinen "prinsessan" pelastaminen. Kaiken kaikkiaan tällainen hiukan vanhahtava satu.


6. Shadows of The Damned

 

The Damned ei kuulunut alkuperäiseen listaukseeni, nappasin sen vasta viime hetkillä mukaan. Peli on edelleen hiukan harmaalla alueella. Mutta päätyi listaukseeni kuitenkin siksi, että se on omalla tavallaan ainutlaatuinen ja sekavien tuntemusteni joukosta on havaittavissa myös pitäminen. Pelin häiriintyneet hahmot, tarina ja pelimaailma on vain jättänyt minuun lähtemättömän muistijäljen. Erityisesti pidin pelin lopusta joka ei ole perus tavalla onnellinen, jos lainkaan. Sekä pienet, pelin pomovihulaisista kertovat, kauhutarinat joita pelaajan on mahdollista pelin tuoksinnassa löytää ja lukea aiheuttivat kylmiä väristyksiä selkäpiihin.

 

 

5. The Sims 3/Pets

 

 

 

Sijalla viisi on yhden sijasta kaksi peliä, sillä Simejä on melko mahdoton erotella toisistaan, toisessa vain on lemmikit lisänä. Sims on ollut yksi lempi peleistäni niin kauan kuin olen ollut tietoinen peleistä, sitä tuli pelattua jo lapsena ensimmäisinä peleinä mitä olen koskaan pelannut, eikä mielenkiinto sitä kohtaan ole vieläkään haihtunut.

Simistä on helppo löytää syy miksi pidän siitä. Puuhastelu. Ihmiseloa imitoiva päämäärätön koheltaminen vain jaksaa pitää koukussaan tunteja putkeen. Oman talon rakentaminen ja sisustaminen, ihmissuhteiden järjesteleminen...kaikki. Ehkä Ps3 versioiden trophyt ovat myös Simien kohdalla juuri paikallaan sillä ne toimivat mukavina projekteina ja päämäärinä jotka haluaa saavuttaa.

Odotan, ja toivoisin, että Sims 4 julkaistaisiin jonain päivänä myös Ps4:lle jotta pääsisin sitäkin pelaamaan.

 

 

 

4. Silent Hill Downpour

 

 



 

Uskoisin, että kaikki tuntevat Silent Hill peli sarjan, ja monet sen vannoutuneet fanit eivät enää lämmenneet SH Downpour:lle. Itse olen poikkeus. En nimittäin ikinä päässyt mukaan Silent Hill hypeen, ne eivät koskaan juurikaan minua kiinnostaneet. Downpour oli ensimmäinen SH jota päädyin kokeilemaan ja josta todella huomasin pitäväni. Downpourin jälkeen yritin saada kiinni vanhemmista Silent Hilleistä HD Collectionin avulla mutta en onnistunut.....äänimaailmat ja vainoharhaannuttava tunnelma olivat kohdillaan, mutta jotenkin en päässyt peleihin niin sisälle järkyttävän ohjattavuuden ja vanhuuden takia....Downpour tarjosi minulle saman, mutta uudistuneempana paremman hallittavana versiona. Downpourin säikyttely on omalle kohdalle juuri sopivalla tasolla ja sumuisesta kalmanläheisyyden tuntuisesta Silent Hillin pikkukaupungista ei vain voi olla pitämättä.

 

 

3. Portal 2

 

 

Portalista on hyvin vaikea sanoa juuri mitään muuta kuin, että se oli viihdyttävä, hauska ja sitä oli mukava pelata. Jos tekisin listan pelien suosikki hahmoistani Glados olisi sillä. Tuo tunteettomalla äänellä varustettu murhanhimoinen sarkastinen tekoäly on yksi mieleen painuneimpia asioita koko pelissä.

 

 

 

2. Singularity

 

 

Jos olisi pakko valita jokin yksi scifi/rajatiede asia jonka asettaisin kaiken muun yläpuolella se olisi aikamatkailu ja ajan manipulointi kaikin mahdollisin tavoin. Singularity tarjosi tämän kaiken, toki kovin rajoitetusti mutta kuitenkin, ja siitä syystä se on listani toisella kärkipaikalla. Myös Singularityn Bioshockiin vivahtava tarina autioituneesta pieleen menneiden kokeiden runtelemasta kaupungista onnistui pitämään kiinnostuksen korkealla. Aivan kuten Silent Hillissäkin kolkko aavemainen tunnelma vain koskettaa.

Yllättävää kyllä myös pelin verkkomoninpeli on yksi harvoista jota olen jaksanut tahkota, luultavasti kymmeniä tunteja.

 

 

 

 

1. Bionic Commando

 



 

Bionic Commando ottaa kärkipaikan listallani useastakin syystä. Omalla kohdallani se ylittää monet huippuunsa hiotut nykypelit vanhahtavan kotoisella tyylillään ja yksinkertaisuudellaan. Bionic Commando on myös ainut... no ehkä yksi harvoista.... joissa pelin keräily esineiden etsiminen on ollut rasittavuuden sijasta ollut todella viihdyttävää. Biomekaanisella kädellä paikasta toiseen viilettämisessä on ollut myös omat mieltä viihdyttäneet hetkensä. Pelkästään jo Bionic Commandon aloitus valikon piano musiikki on jotain jota pystyn vain jäämään hetkeksi kuuntelemaan ja fiilistelemään.

 



 

 

 

Joten näin. Tässä minun seitsemän mieltä lämmittäneimmän pelin listaus. Mikäli et ole tutustunut kyseisiin peleihin, suosittelen kokeilemaan, ehkä löydät niistä samaa viihdyttävyyttä mitä minä olen niitä pelatessani löytänyt.



Bloodbornen Ultimaalinen Loppuhuipentuma

Varoitus!!! Seuraava blogi teksti sisältää mahdollisia spoilereita. Lukeminen omalla vastuulla.

 

Noin kuukausi sitten hetken mielijohteesta hankin Bloodbornen....usein hetkenmielijohteet ovat osoittautuneet parhaimmiksi peleiksi joita olen pelannut.  Eikä Bloodborne ollut tälläkään kertaa poikkeus. Odotukseni olivat, että peli seuraa edeltäjiensä Souls pelien linjaa ja on vaikeaakin vaikeampi. Ajattelin, että Bornen kohtalo on sama, että hyvin pian huomaan ettei minun pelaajan lahjani riitä kyseiseen peliin ja joudun luovuttamaan. Olin väärässä.

Olen jo aikaisemmin todennut, ettei Bloodborne ole minusta vaikea peli. Pysyn edelleen kannassani, joissain kohdin kohtasin pienoisia haasteita, mutten mitään ylitsepääsemätöntä. Kertaakaan ei tullut tunnetta, että olisi täytynyt antaa olla. Jokainen vastoinkäyminen ja niitä seurannut uudelleen yritys auttoivat vain etenemään, ja lopulta sitkeinkin vastustaja kaatui joko hahmon kehityksen tai uuden strategian ansiosta. Pystyn nimeämään ainoastaan yhden kohdan joka todella, todella!, tuotti ongelmia, tämä tarina on luettavissa edellisessä Bloodborne postauksessani, sitä lukuun ottamatta pelin vaikeus aste oli juuri kohdallaan. Sopivan haastava.

Martyr Logarius jota moni peliä pelanneista tuntuu pitäneen vaikeimpana vihulaisena, kaatui omalla kohdallani kolmannella yrittämällä. Myönnän, että se oli haastava ja raivostuttava sillä Logarius on todella nopea, kuten myös Chalice Dungeonista lyötyvä Pthumerian Descendant joka oli aiheuttaa harmaita hiuksia juuri nopeutensa takia. Silti kumpikaan edellä mainituista ei yllä läheskään samaan vaikeustasoon kuin Chalice Dungeoneissa kohtaamani Amygdala, joka omalla kohdallani oli pelin vaikein vihulainen. Kuitenkin nämä kolme niputtavat hyvin yhteen pelin vaikeimmat kohtaamani kohdat.

Nightmare Frontier:ssa kohdattu Amygdala ei tuottanut samoja ongelmia. Sen tuhon seurauksena syntyi myös tämä mielenkiintoinen kuva.

Kaiken kaikkiaan Bloodborne on yksi parhaimpia pelejä joita olen hetkeen pelannut. Siinä on kaikkea mitä minusta hyvässä pelissä kuuluukin olla. Aluksi Bloodborne tuntui todella jännittävältä, jopa pelottavalta. Kalseaan ilmapiiriin tottui, mutta aina välillä nurkan takana odottanut vihulainen tai yllättävä ansa pääsi säikyttämään. Synkät ympäristöt vetivät puoleensa tutkimaan, etsimään ja löytämään. Ja tärkeimpänä jo moneen kertaa mainittu vaikeustaso joka oli juuri sopivan palkitseva.

Lopulta sitkeä yrittäminen palkittiin.

Bloodbornen tarina ei minulle ole vielä ihan kokonaan auennut, tuskin aukeaakaan. Se on yksi osa alue johon haluaisin perehtyä lisää. Osittain minulla on aika selkeä kuva siitä mitä Bornessa on meneillään ja osittain en tiedä yhtään mistä missäkin on kyse. Pelin tarinasta on monia teorioita, mutta en ole kohdannut vielä yhtäkään jossa kaikki tapahtumat ja henkilöt olisi niputettu yhdeksi kokonaisuudeksi. Joten tarinansakin puolesta Bloodborne on todella mielenkiintoinen, ehkä juuri siksi ettei peli vastaa juuri yhteenkään kysymykseen vaan jättää pelaajan tehtäväksi itse aivoitella mitä oikein on tapahtunut........Oliko tämä kaikki vain painajaista? Itse en usko.
"Now I'm waking up, I'll forget everything..."


Oikeastaan se on hiukan harmi, että Bloodborne on nyt ohi. Sen parissa olisi viihtynyt vielä monta kymmentä tuntia pidempäänkin. Olen kuullut huhuja että lisäosia olisi jo tuloillaan, jotka avaisivat enemmän tarinaan ja toisivat mukanaan uusia tutkittavia paikkoja ja päihitettäviä vihulaisia.
Siihen asti olisi keksittävä jotain muuta pelattavaa. Ehkä yritän tökkiä Ps4:lle julkaistavaa/julkaistua) o.O Dark Souls II Scholar of the First Sin editionia ja yrittäisin lähestyä sitä samalla tapaa kuin Bloodbornea......., rauhallisesti

Jos joku kysyisi onko Bloodborne hyvä peli ja kannattaako sitä kokeilla. Vastaisin, että todellakin. Eikä vain kokeilla vaan pelata kokonaan ja kunnolla. Jos omistat Ps4 konsolin, Borne on parasta mitä sille on tarjolla.

Näihin kuviin ja tunnelmiin päättyy Bloodbornen postauksien sarja....ainakin tältä erää...ehkä vielä palaan asiaan mikäli lisäosia julkaistaan.

Paluu Bloodborneen.

Lupasin, että kirjoitan Bloodbornesta vasta kun ole pelannut pelin täysin läpi ja saanut platina trophyn, mutta nyt on sen verran heikko hetki ettei voi muuta kuin sortua kirjoittamaan.
Aloittakaamme vaikka sanomalla.....

Olen niin väsynyt.
Tästä päivästä on tuhlautunut jo neljä tuntia oikeastaan pelkkään istuskeluun... Tai no pientä edistystä on pelissä ollut havaittavissa mutta suurimman osan ajasta ruutuni on näyttänyt tältä.

Tässä näemme pelihahmoni istumassa Defiled Chalice dungeonin lattialla, tarkkaan ottaen viimeisen oven edessä jonka takana odottaa pomovihulainen nimeltään Amygdala.

Defiled Chalice puolittaa pelihahmon jo vähäisen energia/voima/miksi sitä pitäisi suomeksi kutsua (healt) palkin. Joten jo pelkästään matka luolaston viimeisen pomon luo on ollut pitkä ja kivinen. Ja Amygdala on osoittautunut todella, todella vaativaksi vastustajaksi. Alkuperäinen Amygdala, joka on löydettävissä Nightmare Frontier:stä oli helppo, se ei vaatinut kuin yhden yrityksen....Nyt olen jo aikaa sitten pudonnut laskuista, mutta ainakin viisitoista...ainakin... kertaa olen jo tämän kuusikätisen ilmestyksen kohdannut. Joko yksin tai jonkun seurassa.
Vastauksena siihen miksi suurin osa ajastani kuluu istuen? Noh, minä odotan ovella hiljaa josko joku tulisi minua auttamaan. Tänään on ollut sen suhteen todella hyvä päivä, yllättävän nopeasti on löytynyt pelaajia tukemaan taistoani.....ja yhtä nopeasti molemmat ovat päässeet hengestään.

Tässä hetkisitten, ennen totaalista turhautumista ja luovuttamista, olimme niin lähellä. Olin saanut avukseni jonkun astetta kokeneemman pelaajan ja meillä sujui todella hyvin, olimme voitolla. Sitten toverini sotkeutui Amygdalan jalkoihin ja kuoli. Jäin yksin. Mutta urhoollisesti jatkoin taistoani....joka sujui myöskin yllättävän hyvin... niin hyvin, että Amygdalan voimapalkki hupeni miltei olemattomiin, kunnes, ehkä liian aikainen voitonhuuma kihahti päähäni,  tein harkitsemattoman arviointi virheen ja tulin tallotuksi.

Vasta nyt kun olen päihittänyt pelin joka ikisen pomovihulaisen (lukuun ottamatta Chalice Dungeoneissa lymyäviä) olen vihdoin löytänyt pisteen joka muistuttaa erehdyttävän paljon Dark Soulseja. Mutta olen melko varma, että kunhan Amygdala kaatuu, loppu matkani kohti Yharnam, Phtumerian Queen:niä ei ole läheskään yhtä pitkä ja kivikkoinen.

Tästä on tullut jo sen verran periaatekysymys, että luovuttaminen ei ole vaihtoehto. Mutta nyt olen pienen tauon tarpeessa.




30.04.2015 TEIN SEN!!

Vihdoinkin kaikkien niiden yritysten jälkeen Amygdala kukistui, enkä edes tarvinnut kenenkään avustusta. Luultavasti salainen aseeni, turhautuminen oli sen verran tapissa, ettei Amygdalakaan mahtanut enää mitään.
Matka kohti viimeistä trophyä on alkanut!

Keräilisinköhän?

Nythän on niin että kaikki omistuksessani olevat keräilyversiot sun muut laatikoidut peli kokonaisuudet on tässä menneinä kuukausina tullut jo esiteltyä, eikä uusia nyt ihan lähiaikoina ole hankinnan alla ellei hyviä tarjouksia satu vastaan kävelemään.

Joten tämä postaus tulee pitämään sisällään suurimman osan kaikesta peli irtaimistosta joita asunnostani......paniikinomainen korjaus... asunnostamme löytyy.

Tässä jokunen kuukausi sitten koin jälleen äkillisen mielenhäiriön ja keräilypaarma pääsi puraisemaan. Sen seurauksena Ps3 saaliini lähti pienoiseen nousuun.

 

 

Näin nopeasti silmäistynä kasassa on noin 70 peliä. Minkäänlaista listausta en aio niistä tehdä, jokainen kiinnostunut voi kuvasta itse tihruta. Osa peleistä onkin jo päätynyt postausten aiheiksi, osa on päätymässä...kuten God of War peli sarja josta minulla on jokunen sana sanottavanani. Sekä monta yksittäistä positiivista yllätystä joita on vuosien varrella kohdalle osunut. Mutta niistä palaan turinoimaan sitten päivänä jonaina.

 

 

 

 

Ps4 puolella kasauma on hiukan pienempi. InFamous sarjaan olen ajatellut ehkä paneutuvani, ehkä en, sen hohto on vuosien saatossa hiukan hiipunut, enkä ole ihan varma intoudunko siitä kirjoittamaan... mutta katsotaan. Myös LittleBigPlanetista voisin jotain tulevina vuosina mainita.

 

 

 

Kuten tarkkasilmäisimmät saattoivat huomata, en ole täysin Sonyn ja pleikkarien puolesta puhuja. Taloudesta löytyy myös WiiU ja pari peliä, jotka voitte yrittää nähdä tästä hyvin valaistusta kuvasta.

 



Wiiuun pelaaminen on sinänsä aika vähäistä, välillä tulee aktivoitua ja pelattua useampikin päivä. Ehkä suurin syy on se ettei Wiuun tarjonta ole mikään päätä huimaava ja pelien hinnatkin ovat aika korkeat verrattuna siihen kuinka nopeasti Ps pelien hinnat tulevat alas. Pienempi syy pelien vähäiseen pelaamiseen on, että useimmat Wii pelit ovat yllättävän haastavia...ainakin Mario Brossit ja Donkey Kongit...Päädymme kohtaan jota toistamme kolmesataaseitsemänkymmentä kertaa kunnes luovutamme ja jätämme pelin jäähylle. Ehkä vika vain on pelaajissa, mutta Bloodbornen pomo taistotkaan eivät vaadi yhtä monta uusinta kierrosta kuin monet Donkey Kongin kentät.


Viimeisimpänä ja vähäisimpänä. PsVita ja Pets peli

Vitankin pelaaminen menee kausittain. Nyt omalla kohdallani se on ollut pidemmällä, ainakin yli vuoden tauolla. Koko konsoli on päätynyt enemmänkin avovaimoni käyttöön hänen innostuttua pelaamaan Plants Vs Zombieta.
Koskaan en ole pahemmin käsikonsoleista innostunut, jotenkin en vain ole tuntenut niitä omakseni. Vita kuitenkin tuli aikoinaan hankittua kun, syystä jota en enää muista, sain sen....läheisestä peli liikkeestä... testi käyttöön, ja sille tielle se sitten jäikin.


Näin, olkoon tämä vaikka sellainen ´minun pelihuoneeni´ kierros, ehkä laitan päivämäärän ylös ja teen tästä vuosittaisen tradition. Mutta siihen asti..........pysykää kanavalla.

Marion sieni pehmoja

Bloodbornen välikatsaus.

Täällä jälleen, jo tutuksi tulleen aiheen parissa. Yritin hillitä itseäni, edes siihen asti että olisin kyseisen pelin kokonaan läpäissyt, mutta en malttanut. Sillä tämä kyseinen seikka on häirinnyt minua jo pari päivää.
Olen nyt pelin loppu suoralla, kaksi viimeistä pomotaistelua ja kaksi vapaaehtoinen, joista toinen syvällä Chalice Dungeonien syövereissä.
Aikaa aloituksesta on kulunut noin 25+ tuntia, ja olen jo nyt saavuttanut pisteen että voin todeta, että....Bloodborne ei ole vaikea.
Olen lukenut arvosteluja, katsellut Youtube videoita, kaikissa todetaan että Bloodborne on haastava ja vaikea, vaatii hermoja ja ohjaimet voi lennellä kun ei onnistu....tämä kaikki saa minut vain kohottamaan hämmentyneenä kulmiani Ô.o Olenko minä tehnyt jotain väärin?
Minulle Bornen alku oli tällainen, ensimmäinen pomovihulainen jonka kohtasin kaatui vasta viidennellä yrityksellä, toinen toisella, kolmas ensimmäisellä........ja siitä eteenpäin se ensimmäinen yritys on ollut myös viimeinen. Kaiken kaikkiaan olen kuollut pelin aikana ehkä noin neljäkymmentä kertaa, jos vertaan sitä Dark Soulin tilastoihini, se on hyvin hyvin vähän. Ehkä ainoat hankalat kohdat joita olen kohdannut tulevat kun joudut vihulaisten ympäröimäksi, etkä pysty keskittymään kaikkiin samanaikaisesti kun vihulaista syöksyy edestä, takaa ja sivuilta samanaikaisesti.

Eilen epähuomiossa harhailin Bloodbornessa uusia paikkoja tutkien ja päädyin kasvotusten Ebrietas, the Daughter of The Cosmos nimisen pomovihulaisen kanssa. Olen kuullut huhuja, että kyseinen otus on yksi pelin vaikeimmista, eikä sitä kannata lähestyä ennen kuin hahmokehitys on 80 levelin tuolla puolen.....Oma ukkelini oli lv73.. ja Ebrietas kaatui.
Jotenkin hyvin pienellä tavalla syvällä sisimmässäni tunnen pienen pettymyksen kalvavan, sillä lopputulos ei nyt ihan vastannut odotuksiani. Minun ei tarvinnut yrittää, en päässyt kokemaan sitä voiton tunnetta kun vihdoin kymmenennellä yrittämällä juuri ja juuri päihitin tämän mekalomaanisen monsterin..Pikemminkin veni vidi vici, tulin näin voitin.
Seuraava etappini on kohdata Martyr Logarius, joka ainakin lukemani mukaan on tuottanut monille pelaajille hankaluuksia... Oikeastaan toivon, että niin minullekin. Mutta se jääköön nähtäväksi.

Bloodborneni ei toki ole vielä lähelläkään loppua tekemistä riittää vielä vaikka kuinka paljon, varsinkin Chalice Dungeoneihin, joihin en ole vielä edes tutustunut saattaa jokunen tunti uhrautua.
Seuraava ja viimeinen Bloodbornea käsittelevä postaus tulee päivänä jona platina trophy kilahtaa tililleni ja olen melko lailla kolunnut jokaisen Bloodbornen laakson ja niemekkeen.......Ja ehkä loppua kohden jälleen huomannut, että Hei, kyllähän tämä onkin aika vaikea peli. Siihen asti väitän sitä ihan siedettäväksi.

Kolmen postauksen putki. 3/3 Risen 2 Dark Waters

Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä, annamme esittely vuoron Risen 2:lle.
Jos Far Cry 2:n keräilyversion ansaitseminen herätti minussa ihmetystä Risen 2 Dark Waters ei sitä, jos arvosteluihin on uskominen, todellakaan ansaitse.
Sen sijaan, että kertoisin oman mielipiteeni...en voi, en ole koko peliä edes palannut.... tyydyn lainaamaan pelaaja lehden arvostelua.
"Konsoliversio on silkkaa roskaa ja siinä kaikki.
Pelin kelpo tarina ja kiinnostavat tehtävät hautautuvat huonon pelattavuuden ja hirveän teknisen tason alle kuin kannibaalien saarelle kätketty merirosvoaarre. Kyllä ne joku sankari esiin kaivaa, mutta useimmat yrittäjät päätyvät pataan."
Joten saa nähdä löytyykö minusta koskaan niin paljoa kiinnostusta, että uskaltaudun pelin edes muoveistaan avaamaan.

 

 

 

Itse keräilyversio kuitenkin on hieno, mikä on minusta todella yllättävää kun nyt ottaa huomioon vastaanoton jonka peli on saanut. Kaikki laatikon sisältö ei edes mahtunut yhteen, ei edes kahteen kuvaan. Mukana on vielä nippu hienoja ja laadukkaita taide kortteja jotka näemme alempana.

Muuhun sisältöön kuuluu kankainen, ei mikään pieni, merirosvo lippu, metallinen pääkallo riipus, Soundtrack & Making of Dvd, kolme tarraa, kartta joka on valmistettu sellaisesta kangas maisesta paperista...jos ymmärrätte mitä tarkoita... ja sitten vielä ne taidekortit.

 

 

Kortteja on kaiken kaikkiaan muistaakseni viisitoista joten ne päihittävät sisällöllisesti monet muut taidekirja.

Vaikka peli itsessään osoittautuisikin ihan luokattomaksi tekeleeksi on tämä keräilyversio yksi parhaimmista jotka omistan. Jos keräilyversion kertoisi itse pelin laadusta olisi Risen 2 huippuluokkaa. Se on sääli, ettei asia näin ole.



Kolmen postauksen putki. 2/3 Far Cry 2

Ja toisena arvontakoneemme pyöräyttää arvioitavaksi Far Cry 2:n.

......josta ei näköjään olekaan kuin tämä yksi kuva.

 

FarCry peli sarjaa on kylläkin tullut enemmänkin pelattua, ensimmäiseen osaan hiukan tutustuttua, toinen ja kolmas läpäistyä ja neljättä silloin tällöin kokeiltu.

Varmasti FarCry 2:lla on omat faninsa, mutta jos haluaa tähän peli sarjaan tutustua, kannattaa aloittaa kolmannesta osasta. Toinen osa ei ole kovin kummoinen.......Ehkä kun sen oli jaksanut pelata läpi kolmasosa tuntui uudelta ja hienolta, mutta neljäs osa (joka on kuin kolmas osa, mutta vain uudessa ympäristössä) ei sitten ole enää innostanut samalla tavalla.

 

Palatakseni nyt kuitenkin tämän postauksen aiheeseen eli Far Cry 2:n keräilyversioon, jonka kuvauksessa aikanaan sitä hankkiessani luki 'puulaatikko'. Voin kertoa ettei laatikko ole puuta vaan pahvia. Mukana myös tavanomainen taidekirja, kartta, making of- Dvd ja t-paita. Mikä minusta on yllättävän paljon, ottaen huomioon että kyse on vain FarCry:sta.... en muista että sitä olisi hirveästi hehkutettu päivinä joina se oli julkaisun alla. Kun eivät seuraajatkaan mitään yli-innokkaiden hurraahuutojen säestämää vastaanottoa ole saaneet. Kolmannen osan kohdalla keräilyversion julkaiseminen olisi ollut paljon ymmärrettävämpää.

 

FarCry 2:n keräilyversio on kuitenkin versio josta aion pitää kiinni niin pitkään kuin vain suinkin kykenen, sillä koen että se ei ole kauhean yleinen.