Jotain ihan muuta: Kiertokysely

Tässä menneellä viikolla jouduin blogeja kiertävän kysely lomakkeen uhriksi. Tarkoitus ilmeisesti on, että bloggaaja vastaa hänelle annettuihin kiperiin kysymyksiin, ja keksii itse uudet jotka hän joka osoittaa jollekin tuntumalleen bloggaajalle tai vain yleisesti kaikkien mahdollisten blogia lukevien bloggaajien levitettäväksi.
Omaan haltuuni tämä kyseinen haaste päätyi armaan avovaimoni ansiosta.


1. Suurin saavutuksesi?
-Ehkä suurin saavutukseni on, että olen onnistunut kääntämään ajatusmaailmani/elämänasenteeni täysin päinvastaiseksi verrattuna siihen mitä se joskus oli.

2. Mikä eläin haluaisit olla ja miksi?
-Hankala kysymys. Sillä vaihtoehtoja on monia. Voisin olla lintu, koska voisin lentää. Sitten voisin olla keostaan suurelle seikkailulle pakeneva muurahainen. Koiranakin olisi varmasti ihan lokoisat oltavat. Tai orava, tuo luonnon pikku ninja.  Joten vaikea sanoa yhtä.

3. Asiat jotka tekevät sinut juuri nyt onnellisiksi? Nimeä ainakin kolme.
-Kolme asiaa jotka tekevät minut onnelliseksi? Juuri nyt? Höms....
Ehkä... 1. Elämässäni ei ole kovin suurta huolta eikä murhetta. 2. Minulla on vakiintunut parisuhde jollaista en koskaan osannut etsiä ja 3. Läheiset ihmiset joiden tiedän olevan tukenani jos joskus ymmärtäisin apua pyytää.

4. Paheesi?
-Kysymykset siis vain vaikeentuvat. Pakko nimetä paheeksi tietynlainen saamattomuus ja pitkäjänteisyyden puute. En muutakaan "pahetta" keksi.

5. Kuinka monta kertaa olet ollut rakastunut? Heitetään nyt tämä ihanan kiperä kysymys hänellekin?
- Jos tähän ikään mennessä olisin rakastunut useammankin kerran, minusta jotain olisi silloin hiukan pielessä. En usko rakkauteen ensisilmäyksellä, minulle se on jotain teinien keksimää huuhaata. Rakkaus on jotain mikä kehittyy ajan kuluessa, kun oppii oikeasti tuntemaan toisen. Ei hetken huuma, ei jokin hölmö ihastus. Joten näin ollen vastaan, että yhden ainoan kerran elämässäni.

6. Nimeä ainakin yksi ihminen, ketä ihailet?
-Ihailen 93 vuotiasta mummiani. Vaikka hänellä on iän tuomia vaivoja, hän ei ole menettänyt elämän iloaan eikä asennettaan. Hän osaa ja haluaa pitää hauskaa, olla tekemisissä muiden kanssa. Hänessä on tietynlainen paljon maailmaa näkemisen ja kokemisen tuoma sitkeys.

7. Jos olisit nainen, kuvaile millainen olisit?
-ööööööööööööööööööööööööö .......Olisin nainen.

8. Mitä mieltä olet kauneusihanteista? Näin miehen näkökulmasta..
-Henkilökohtaisesti minun on hyvin vaikea käsitellä ajatusta kauneudesta. Nykypäivän muoviset Photoshopilla muokatut ihanteet joihin pitäisi samaistua ovat minusta täyttä roskaa eivätkä ne vastaa todellisuutta, sitä millaisia ihmiset oikeasti ovat, jokainen omanlaisensa.

9. Mistä unelmoit?
-Enpä sen kummemmasta. Jos sitä näkisi ja kokisi ja oppisi ja ymmärtäisi elämänsä aikana paljon erilaisia uusia asioita ja onnistuisi olemaan onnellinen, kaipa se olisi ihan hyvä unelma.

10. Kesäsuunnitelmia?
-Hetkenmielijohteesta tai maksimissaan viikon etukäteen suunniteltuja hajanaisia tekoja.

11. Mitä aiot tehdä seuraavaksi?
-Josko sitä ruokaa menisi tekemään.



Jos on niin, että joku blogia harrastuksekseen pitävä tämän nyt sattui lukemaan jätän omat kysymykseni jokaisen halukaan vastattavaksi.

1. Mitä teit viisi vuotta sitten?
2. Mietelauseesi?
3. Jos voisit saada vastauksen mihin tahansa kysymykseen, mikä se olisi?
4. Unelmien lomakohteesi?
5. Minkä yliluonnollisen kyvyn antaisit itsellesi?
6. Asia joka on viimeisimpänä ihmetyttänyt/mietityttänyt sinua?
7. Tämän hetkinen haaveesi?
8. Paheesi?
9. Suosikki elokuvasi? Miksi?
10. Ensimmäinen mieleesi tuleva kysymys jonka kysyisit joltain toiselta?


Kuvastakoon muovipussi tätä kiertokyselyä ja mäyräkoira sitä onnekasta joka sen seuraavaksi päättää tehdä.

 

Hullut luut

 

 

Eli GoGo's Crazy Bones...

Gogot on Pokemon korttien lisäksi toinen menneisyyttä haviseva keräily tavara jota olen kiinnostunut hamstraamaan. Näiden muovisten pikku-ukkojen viehätys oli lapsena omalla kohdallani paljon suurempi kuin minkään muun. Ehkä Gogojen fyysisyys on se mikä itseäni erityisesti viehätti.....toki keräilykortitkin ovat fyysisiä kappaleita, mutta muovinen otus innosti enemmän kuin pahville painettu kuva kyseisestä otuksesta.... jos ymmärrätte mitä yritän tarkoittaa.

 



Gogojen tarina on muuten täysin sama kuin Pokemon korttienkin. Oman aikakauteni gogot ovat lähellä sydäntäni. Uudemmista en juurikaan ole kiinnostunut. Omasta mielestäni yksinkertaiset yksiväriset hahmot olivat paljon hienoimpia kuin nykyiset monenkirjavat seuraajansa.
Erityisesti oli hienoa huomata, että kaikkien näiden vuosien jälkeen moni täysin samanvärinen gogo joka lapsena oli ollut suosikkini palasi kokoelmiini. Kuten yläpuolella olevan kuvan kuudes mustekalaa imitoiva muovinkappale oli ensimmäinen Gogo jonka olin lapsena Gogo pussista pienillä nakkisormillani noukkinut.
Rivin keskellä oleva kirkkaan punainen haukottelija oli lapsena ylivoimainen suosikkini, kunnes se traagisesti jäi putoavan kukkaruukun alle ja siltä katkesi käsi.
Ja rivistön ensimmäisenä komeileva tutinlutkuttaja on minulla ollut aina, jo kauan ennen kuin tulin tietoiseksi Gogoista, en tiedä kuinka se on minulle päätynyt. Mutta muistan kuinka sen lapsena lelulaatikostani löysin ja vasta aikojen päästä ymmärsin, että sekin oli yksi Gogoistani.

1UP-laatikon kätköissä on miltei täydellinen kokoelmani vanhempia Gogoja. Kaikki "ylimääräiset" olen säilönyt ensimmäisessä kuvassa nähtyyn laatikkoon. Joka pitää sisällään myös muiden sarjojen Gogoja, kuten Ghost's (kummitukset) jotka olivat viimeisimmät Gogot joita lapsena keräsin. Silloin onnistuin hankkimaan ne kaikki. Nyt en ole muistanut tarkistaa, mutta vahva veikkaukseni on, että jokainen niistä laatikosta löytyy. Loput suuren Gogo kasauman sisällöstä ovat uudempaa tuotantoa jota en enää osaa nimetä, enkä ole niistä kovin innostunut mutta osa on osoittautunut omistamisen arvoisiksi.

Viimeiski kun Gogojen lukumäärää tuli laskettua se taisi olla lähempänä tuhatta yksilöä. Pelkästään laatikko Gogoineen painaa viisi kiloa, joten on niitä jokunen. Yksi Gogo painaa keskimäärin noin 5 grammaa, joten näin nopeasti pääteltynä ei tuhat kovin kaukainen luku ole.

 Muiden säästämieni monenkirjavien Gogojen säilytyksen syyt ovat yhtä kirjavia kuin Gogot itse. Mukava omaa silmää miellyttävä väritys on ollut yksi syistä. Mutta ehkä yleisin on ollut se että kyseiset yksilöt ovat olleet tarpeeksi erilaisia. Kullan väriset Gogot olen säilönyt vain...

 ...siksi kun ne ovat kullan värisiä. Muuten ne ovat minusta aivan yhtä rumia kuin muutkin aikalaisensa.
Usein myös määrä korvaa laadun, jos muuten mielenkiinnottomista Gogoista saa tehtyä kivan värikimaran, osoittautuvat ne usein säästämisen arvoisiksi.

Tämäkin hirvitys sai lopulta jäädä tv-tason somisteeksi kun siihen syntyi jonkinlainenTukholma-syndroomainen suhde.

 

Varaston uumenissa on vielä iso säkillinen Gogoja odottamassa kohtaloaan, joka on joko roskalaatikko tai päätyminen askartelu materiaaliksi. Yllättävää kyllä Gogot ovat yllättävän muovautuvia....kunhan niitä vähän lämmittää.

Esimerkiksi nämä muovi"helmetkin" olivat alun perin Gogoja

Tällainen siis on Gogojeni elinkaari. Yksikään omanaikakauteni Gogo ei päädy uusiokäyttöön vaan ne säilön turvallisesti niille varattuun, täyteen ahdettuun, laatikkoon. (Haluaisin ison lasi purkin) Mutta loput epämääräiset yksilöt päätyvät jälkikäsittelyyn, sillä niillä ei juurikaan ole.. ainakaan vielä.. kovinkaan kummoista jälleen myyntiarvoa, keräilijät ovat harvassa jos ollenkaan ja suurien Gogo määrien postittamisessa on oma hommansa. Joten mieluummin sitten keksin niille jotain muuta käyttöä.

Taskuhirviöt

 

 

Kaiken oikeudenmukaisuuden nimissä on hyvä ettei suomalainen sanavastine 'taskuhirviöt' ottanut jalansijaa kielellisessä kehityksessämme, eikä liioin englanninkielinenkään vastine, vaan tuttu ja turvallinen Pokemon.

 

Jotta blogini ei pyörisi ainoastaan pelien ympärillä, yritän kehitellä muitakin kirjoittamisen aiheita. Sillä pelit ei ole ainut asia mitä koen keräileväni, ne ovat hyvin ailahtelevainen keräilyn kohde. Joten otan tehtäväkseni aina aika ajoin peli kertomusten välissä postata jostain muista aiheista. Kuten tällä kerralla Pokemon kortit..... joiden keräämisen aloitin tässä ehkä parisen viikkoa sitten.

 

Pokemon kortit ovat yksi niitä asioita jotka olivat kovasana silloin kun minä olin pieni, eli noin viisitoista vuotta sitten. Ne olivat in, ja kaikki keräsivät pokemon kortteja ja niitä vaihdeltiin välitunneilla kavereiden kesken. Sitten sitä kasvoi pokemonien ohi ja aikuistui vain palatakseen jälleen pokemon korttien pariin.

 

Kuvassa kertyneitä ylimääräisiä kortteja.



Ja jos ihan rehellisiä ollaan pidän keräilemisestä paljon enemmän näin aikuisena, siihen suhtautuu aivan eritavalla. Ei sitä kymmenvuotiaana kakarana osannut ymmärtää yhtään kuinka keräyksellisiä nämä värikkään pahvilaput jonain päivänä voisivatkaan olla. Olen nyt viime päivinä kuluttanut jokusen hetken pokemon kortteja tutkien ja iskoistanut vasta nyt ymmärrykseeni sen kuinka monimuotoisia nämä kortit ovat. Lapsena sitä luultavasti kuvitteli, että niitä on sen 151 ja se on siinä. Mutta niitähän on vaikka kuinka monenlaisia, on hologrammia, käänteistä hologrammia, eri sarjoja kuten base, base 2, jugle, fossil, dark, legendary....ja monta muuta joita en saa enää mieleeni. Neljä ensimmäistä sarjaa edustaa kaikkein vanhimpia kortteja, vuosilta 1995-2000. Itse pyrin keskittämään keräilyni juuri näihin sarjoihin ihan siksikin, että ne ovat juuri sitä aikakautta kun minäkin pokemoneja keräilin.

Toinen positiivinen seikka keräilemisessä näin "vanhempana" on se, että vaikka korttien aikakaudesta onkin kulunut jo sen 15 vuotta niitä kuitenkin on vielä saatavilla, käytettynä totta kai. Mutta sen sijaan, että maksaisit 4€ pienestä nipusta uusia kortteja voit saada satoja kortteja hyvin pienellä summalla, kokoelman kasaan saaminen on näin ollen huomattavasti nopeampaa. Jäljelle tulee jäämään luultavasti vain kaikkein harvinaisimmat kortit joita joudun etsimään ja joista joudun ehkä vähän enemmän maksamaankin jos ne itselleni päätän haluta.
Satojen korttien nippuja hamstratessa omaa mieltä lämmittää myös se, että koskaan ei tiedä mitä niistä voi lyötyä.

 

 

 

Dark versiot eivät sinällään ole kovinkaan harvinaisia, eivätkä Ditton eri muotoutumat, mutta ne ovat jotain mitä en ole aiemmin nähnyt. Dunkles Smogmog, on käsittääkseni saksalainen vastine Weezing:lle ja viidennessä kuvassa näemme avovaimoni lapsuudesta asti vaaliman Ancient Mew pokemon kortin.

 

Mitä uudempiin pokemoneihin tulee, en ole niistä juurikaan kiinnostunut. Jotkin harvat ja valitut muiden mukana tulleet yksilöt aion säästää, mutta muuten en keskity niiden keräämiseen. Uusiin tyhjästä ilmestyneisiin pokemoneihin ei enää osaa suhtautua samalla tavalla kuin niihin jotka pomppivat tv-ruudulla lapsuudessa.

 

 

Olen jo hyvin lähellä kaikkien alkuperäisen 151 pokemonin nappaamista. Tällä hetkellä en ole aivan varma, mutta noin 20 kappaletta on vielä kadoksissa. Kaiken kaikkiaan kortteja on noin 600, jos mukaan lasketaan kaikki ylimääräisetkin kortit jotka joko myyn tai niille järjestetään jokin määrittelemättömän väliaikainen sijoituspaikka. Kerättävät kortit yritän saada kansioitua ja arkistoitua tuleville sukupolville ihailtavaksi.



Elämäni pelit

Tässä eilen aikani kuluksi, Bloodbornen lopun innoittamana, tuli palattua Ps3 pariin kokeilemaan vanhaa kunnon Dark Soulsia. Jotenkin olin hiukan yllättynyt, ettei muistikuvani pelistä enää oikein vastannut todellisuutta. Ajanhampaan purujäljet olivat aika huomattavat, vaikkei peli sinällää mikään älyttömän vanha ole. Mutta ilmeisesti silmät ovat jo sen verran tottuneet Ps4 loistoon, että ainut ajatus Soulsia pelaillessa oli.....Miten tämä näyttääkin niin vanhalta.

Joten ennen kuin huomaan muistojen muidenkin pelien kohdalla vuosien saatossa kultautuneen päätin tehdä jonkinlaisen listauksen peleistä jotka eivät ole päässeet nauttimaan niin suuresta suosiosta, mutta jotka ovat omaa mieltä lämmittäneet. Yritin tähdätä Top 5 listaan mutta siitä tulikin Top 7 listaus.

Aloitamme pohjan pahnimmisesta ja etenemme takaperoisessa järjestyksessä kohti kärkeä.

Joten paikalta seitsemän löytyy.........

7. Knights Contract

 

KC oli löytö jonka tein joskus vuosia sitten game stopin alelaarista parilla eurolla. Mitään en ollut pelistä kuullut, eikä se uskoakseni ole mikään kovinkaan tunnettu...... itse en ainakaan siihen päivään mennessä ollut nähnytkään koko peliä missään. Sen sitten kuitenkin päädyin ostamaan ja pidin siitä.
Sitä on hyvin hankala selittää mikä listaukseeni päätyneissä peleissä on juurikin koskettanut, se vain on jokin tunne. Ehkä KC:n kohdalla tarina kuolemattomasta aikojen halki tarpovasta ritarista osui omalle mukavuus alueelle. Ja ehkä myös vastentahtoinen "prinsessan" pelastaminen. Kaiken kaikkiaan tällainen hiukan vanhahtava satu.


6. Shadows of The Damned

 

The Damned ei kuulunut alkuperäiseen listaukseeni, nappasin sen vasta viime hetkillä mukaan. Peli on edelleen hiukan harmaalla alueella. Mutta päätyi listaukseeni kuitenkin siksi, että se on omalla tavallaan ainutlaatuinen ja sekavien tuntemusteni joukosta on havaittavissa myös pitäminen. Pelin häiriintyneet hahmot, tarina ja pelimaailma on vain jättänyt minuun lähtemättömän muistijäljen. Erityisesti pidin pelin lopusta joka ei ole perus tavalla onnellinen, jos lainkaan. Sekä pienet, pelin pomovihulaisista kertovat, kauhutarinat joita pelaajan on mahdollista pelin tuoksinnassa löytää ja lukea aiheuttivat kylmiä väristyksiä selkäpiihin.

 

 

5. The Sims 3/Pets

 

 

 

Sijalla viisi on yhden sijasta kaksi peliä, sillä Simejä on melko mahdoton erotella toisistaan, toisessa vain on lemmikit lisänä. Sims on ollut yksi lempi peleistäni niin kauan kuin olen ollut tietoinen peleistä, sitä tuli pelattua jo lapsena ensimmäisinä peleinä mitä olen koskaan pelannut, eikä mielenkiinto sitä kohtaan ole vieläkään haihtunut.

Simistä on helppo löytää syy miksi pidän siitä. Puuhastelu. Ihmiseloa imitoiva päämäärätön koheltaminen vain jaksaa pitää koukussaan tunteja putkeen. Oman talon rakentaminen ja sisustaminen, ihmissuhteiden järjesteleminen...kaikki. Ehkä Ps3 versioiden trophyt ovat myös Simien kohdalla juuri paikallaan sillä ne toimivat mukavina projekteina ja päämäärinä jotka haluaa saavuttaa.

Odotan, ja toivoisin, että Sims 4 julkaistaisiin jonain päivänä myös Ps4:lle jotta pääsisin sitäkin pelaamaan.

 

 

 

4. Silent Hill Downpour

 

 



 

Uskoisin, että kaikki tuntevat Silent Hill peli sarjan, ja monet sen vannoutuneet fanit eivät enää lämmenneet SH Downpour:lle. Itse olen poikkeus. En nimittäin ikinä päässyt mukaan Silent Hill hypeen, ne eivät koskaan juurikaan minua kiinnostaneet. Downpour oli ensimmäinen SH jota päädyin kokeilemaan ja josta todella huomasin pitäväni. Downpourin jälkeen yritin saada kiinni vanhemmista Silent Hilleistä HD Collectionin avulla mutta en onnistunut.....äänimaailmat ja vainoharhaannuttava tunnelma olivat kohdillaan, mutta jotenkin en päässyt peleihin niin sisälle järkyttävän ohjattavuuden ja vanhuuden takia....Downpour tarjosi minulle saman, mutta uudistuneempana paremman hallittavana versiona. Downpourin säikyttely on omalle kohdalle juuri sopivalla tasolla ja sumuisesta kalmanläheisyyden tuntuisesta Silent Hillin pikkukaupungista ei vain voi olla pitämättä.

 

 

3. Portal 2

 

 

Portalista on hyvin vaikea sanoa juuri mitään muuta kuin, että se oli viihdyttävä, hauska ja sitä oli mukava pelata. Jos tekisin listan pelien suosikki hahmoistani Glados olisi sillä. Tuo tunteettomalla äänellä varustettu murhanhimoinen sarkastinen tekoäly on yksi mieleen painuneimpia asioita koko pelissä.

 

 

 

2. Singularity

 

 

Jos olisi pakko valita jokin yksi scifi/rajatiede asia jonka asettaisin kaiken muun yläpuolella se olisi aikamatkailu ja ajan manipulointi kaikin mahdollisin tavoin. Singularity tarjosi tämän kaiken, toki kovin rajoitetusti mutta kuitenkin, ja siitä syystä se on listani toisella kärkipaikalla. Myös Singularityn Bioshockiin vivahtava tarina autioituneesta pieleen menneiden kokeiden runtelemasta kaupungista onnistui pitämään kiinnostuksen korkealla. Aivan kuten Silent Hillissäkin kolkko aavemainen tunnelma vain koskettaa.

Yllättävää kyllä myös pelin verkkomoninpeli on yksi harvoista jota olen jaksanut tahkota, luultavasti kymmeniä tunteja.

 

 

 

 

1. Bionic Commando

 



 

Bionic Commando ottaa kärkipaikan listallani useastakin syystä. Omalla kohdallani se ylittää monet huippuunsa hiotut nykypelit vanhahtavan kotoisella tyylillään ja yksinkertaisuudellaan. Bionic Commando on myös ainut... no ehkä yksi harvoista.... joissa pelin keräily esineiden etsiminen on ollut rasittavuuden sijasta ollut todella viihdyttävää. Biomekaanisella kädellä paikasta toiseen viilettämisessä on ollut myös omat mieltä viihdyttäneet hetkensä. Pelkästään jo Bionic Commandon aloitus valikon piano musiikki on jotain jota pystyn vain jäämään hetkeksi kuuntelemaan ja fiilistelemään.

 



 

 

 

Joten näin. Tässä minun seitsemän mieltä lämmittäneimmän pelin listaus. Mikäli et ole tutustunut kyseisiin peleihin, suosittelen kokeilemaan, ehkä löydät niistä samaa viihdyttävyyttä mitä minä olen niitä pelatessani löytänyt.



Bloodbornen Ultimaalinen Loppuhuipentuma

Varoitus!!! Seuraava blogi teksti sisältää mahdollisia spoilereita. Lukeminen omalla vastuulla.

 

Noin kuukausi sitten hetken mielijohteesta hankin Bloodbornen....usein hetkenmielijohteet ovat osoittautuneet parhaimmiksi peleiksi joita olen pelannut.  Eikä Bloodborne ollut tälläkään kertaa poikkeus. Odotukseni olivat, että peli seuraa edeltäjiensä Souls pelien linjaa ja on vaikeaakin vaikeampi. Ajattelin, että Bornen kohtalo on sama, että hyvin pian huomaan ettei minun pelaajan lahjani riitä kyseiseen peliin ja joudun luovuttamaan. Olin väärässä.

Olen jo aikaisemmin todennut, ettei Bloodborne ole minusta vaikea peli. Pysyn edelleen kannassani, joissain kohdin kohtasin pienoisia haasteita, mutten mitään ylitsepääsemätöntä. Kertaakaan ei tullut tunnetta, että olisi täytynyt antaa olla. Jokainen vastoinkäyminen ja niitä seurannut uudelleen yritys auttoivat vain etenemään, ja lopulta sitkeinkin vastustaja kaatui joko hahmon kehityksen tai uuden strategian ansiosta. Pystyn nimeämään ainoastaan yhden kohdan joka todella, todella!, tuotti ongelmia, tämä tarina on luettavissa edellisessä Bloodborne postauksessani, sitä lukuun ottamatta pelin vaikeus aste oli juuri kohdallaan. Sopivan haastava.

Martyr Logarius jota moni peliä pelanneista tuntuu pitäneen vaikeimpana vihulaisena, kaatui omalla kohdallani kolmannella yrittämällä. Myönnän, että se oli haastava ja raivostuttava sillä Logarius on todella nopea, kuten myös Chalice Dungeonista lyötyvä Pthumerian Descendant joka oli aiheuttaa harmaita hiuksia juuri nopeutensa takia. Silti kumpikaan edellä mainituista ei yllä läheskään samaan vaikeustasoon kuin Chalice Dungeoneissa kohtaamani Amygdala, joka omalla kohdallani oli pelin vaikein vihulainen. Kuitenkin nämä kolme niputtavat hyvin yhteen pelin vaikeimmat kohtaamani kohdat.

Nightmare Frontier:ssa kohdattu Amygdala ei tuottanut samoja ongelmia. Sen tuhon seurauksena syntyi myös tämä mielenkiintoinen kuva.

Kaiken kaikkiaan Bloodborne on yksi parhaimpia pelejä joita olen hetkeen pelannut. Siinä on kaikkea mitä minusta hyvässä pelissä kuuluukin olla. Aluksi Bloodborne tuntui todella jännittävältä, jopa pelottavalta. Kalseaan ilmapiiriin tottui, mutta aina välillä nurkan takana odottanut vihulainen tai yllättävä ansa pääsi säikyttämään. Synkät ympäristöt vetivät puoleensa tutkimaan, etsimään ja löytämään. Ja tärkeimpänä jo moneen kertaa mainittu vaikeustaso joka oli juuri sopivan palkitseva.

Lopulta sitkeä yrittäminen palkittiin.

Bloodbornen tarina ei minulle ole vielä ihan kokonaan auennut, tuskin aukeaakaan. Se on yksi osa alue johon haluaisin perehtyä lisää. Osittain minulla on aika selkeä kuva siitä mitä Bornessa on meneillään ja osittain en tiedä yhtään mistä missäkin on kyse. Pelin tarinasta on monia teorioita, mutta en ole kohdannut vielä yhtäkään jossa kaikki tapahtumat ja henkilöt olisi niputettu yhdeksi kokonaisuudeksi. Joten tarinansakin puolesta Bloodborne on todella mielenkiintoinen, ehkä juuri siksi ettei peli vastaa juuri yhteenkään kysymykseen vaan jättää pelaajan tehtäväksi itse aivoitella mitä oikein on tapahtunut........Oliko tämä kaikki vain painajaista? Itse en usko.
"Now I'm waking up, I'll forget everything..."


Oikeastaan se on hiukan harmi, että Bloodborne on nyt ohi. Sen parissa olisi viihtynyt vielä monta kymmentä tuntia pidempäänkin. Olen kuullut huhuja että lisäosia olisi jo tuloillaan, jotka avaisivat enemmän tarinaan ja toisivat mukanaan uusia tutkittavia paikkoja ja päihitettäviä vihulaisia.
Siihen asti olisi keksittävä jotain muuta pelattavaa. Ehkä yritän tökkiä Ps4:lle julkaistavaa/julkaistua) o.O Dark Souls II Scholar of the First Sin editionia ja yrittäisin lähestyä sitä samalla tapaa kuin Bloodbornea......., rauhallisesti

Jos joku kysyisi onko Bloodborne hyvä peli ja kannattaako sitä kokeilla. Vastaisin, että todellakin. Eikä vain kokeilla vaan pelata kokonaan ja kunnolla. Jos omistat Ps4 konsolin, Borne on parasta mitä sille on tarjolla.

Näihin kuviin ja tunnelmiin päättyy Bloodbornen postauksien sarja....ainakin tältä erää...ehkä vielä palaan asiaan mikäli lisäosia julkaistaan.