Vaarallista Golfia

-.- -.o o.o o.O........ Kuukausikos tässä taas on ehtinyt vierähtää sitten viime näkemän? Näköjään juu.... On ollut.. köh.. kiireitä Pokemon Go! o.o Mutta nyt olen raapinut sen verran aikaa kalenteristani, että ehdin yhden blogipäivityksen postaamaan.

Muistaako joku vielä Burn Out autopeli sarjan? Viimeisimmästä osasta alkaa kuitenkin jo vuosikymmenys lähentelemään. Burnit olivat hyviä autopelejä, ainoita joita itse olen koskaan innostunut autopelien saralla pelailemaan ja pelailisin mielelläni uudestaankin mikäli ne PS4:lle uudelleen julkaistaisiin. Uutta Burn Outtia emme välttämättä tule koskaan näkemään, emme ainakaan siinä mittakaavassa mitä Burn Out Paradisen jälkeen sopisi odottaa, mutta sillä välin voimme siirtyä autourheilusta golfin pariin.

Entisen, Burn Outeista vastuussa olleen,  Criterion Gamesin pieni muotoisen seuraajan Three Fields Entertainmentin luoma Dangerous Golf on kaukana siitä mitä Burn Outit joskus olivat, mutta silti yhtäläisyyksiä on yllättävän paljon. Tuhoa ja kaaosta lietsova kaahailu on käännetty golfin muotoon hämmentävä onnistuneesti.

Pelin idea on erittäin yksinkertainen putataan pallo posliini puotiin ja toivotaan mahdollisimman paljon tuhon mukanaan tuomia pisteitä ja kertoimia. Mitä suurempi kaaos sitä suurempi tulos.
Kun asian nyt näin ilmaisin. Enpä oikein tiedä mitä muuta voisin enää pelistä sanoa o.O Pähkinän kuoressa peli kuitenkin on aika pitkälti siinä. Aivan kuten edeltäjissäänkin, auto vain on vaihtunut golfpalloon.

Ehkä hienointa oli huomata kuinka vanhat muistot Burn Outista palasivat mieleen golfpalloa kattausta kohti hutkiessaan. Burn Out 3:ssa ja sitä seuranneessa Revengessä oli mukana Signature...... Takedown? jos en nyt aivan väärin muista. Kuitenkin kamera räpsähti jos vastapelurin oli teilannut ulos radalta näyttävällä tavalla tai näyttävässä kohdassa ja kuvan sai talteen omiin kokoelmiin. Sama ominaisuus on siirretty Dangerous Golfiin. Kuten myös mahdollisuus päästä iltapäivälehden etusivulle.

Myöskin monet Burn Outeista tutut kertoimet ja lisäpisteet ovat kulkeneet mukana. Kartta jossa eri lyönti paikat on esitetty on miltei identtinen Burn Out 3:ssa olleeseen ja koko komeuden luonnollisesti juontaan, myöskin Burn Out 3:sta tuttu, fiktiivisen radio kanava Crash FM:n juontaja DJ Stryker.

Dangerous Golf tuo mukanaan myös paljon toistoja, samaa kenttää voi joutua tahkoamaan läpi yhä uudelleen ja uudelleen. Mikä ei välttämättä aivan kaikkia miellytä.
Itseä tämä valitettava tosiseikka ei ole vaivannut, sillä niin minä tahkosin Burn Outtejakin lukusia tunteja saadakseni kaikki kultamitalit ja autot, eikä silloin edes ollut trophyjä jotka saavutuksestaan olisi ansainnut.
Eikä Dangerous Golf ole mikään suuren mittaluokan peli, enemmänkin tällainen mini peli jota voi aikansa kuluksi aina silloin tällöin istahtaa palaamaan, edetä pari kenttää tai vain parantaa tulostaan, kilpailla internetin ihmisiä, ystäviään tai avovaimoaan vastaan.

Ainut asia josta saatan valittaa on lippu kentät jotka odottavat jokaisen kampanjan lopussa.... Jostain syystä ne ovat todella raskaita ja rasittavia. Annetaan 30 sekuntia aikaa, kolme palloa ja 45 lippua joihin pitäisi osua, jokainen osuma antaa pari lisä sekuntia. Jos lyöt ohi menetät pallon. Arvatkaapa kuinka monesti olen katsellut viimeisen pallon lipuvan lipun ohi kun niitä on ollut vielä jäljellä yli 20 tai ajan loppuvan aivan viime metreillä
Jos minulta kysytään olisi kampanjoiden loppuun ollut paljon palkitsevampaa sijoittaa jokin megalomaaninen tuhon paratiisi jossa hidastetut sirpaleet olisivat lopulta peittäneet näkökentän pisteiden yltäessä miljooniin. Mutta ei, sen sijaan joutuu hädissään puttailemaan lukuisia palloja ja odottaa milloin lyö ohi ja joutuu aloittamaan taas alusta.

Muuten näin entisenä Burn Out peli sarjan ystävänä voin lämpimästi suositella Vaarallisen Golfin kokeilua jokaisella. Varsinkin jos edeltänyt autopeli sarja on entuudestaan tuttu. Mikäli ei ole, kannattaa kokeilla... molempia.

Pokémon Go!!

Aina en onnistu aivan ajanhermolla olemaan sillä Pokemon Go:n alkumainingit menivät itseltä tyystin ohi. Olin kuullut vain etäisiä huhuja kännykkä pelistä jolla voi napata Pokémoneja ihan omasta elinympäristöstään O.o Mikä se sellainen peli on? Onkohan se nyt ihan totta?
Olihan se.

Nyt olen sitten itsekin hairahtunut kyseisen Go:n lataamaa.... Pisteet siitä, että peli on miltei täysin ilmainen jos ei lasketa maksullista, jokaisen vapaaseen harkintaan perustuvaa, sisältöä..... Ja voin vain todeta, että ymmärrän täysin sen ympärillä muodostuneen hypetyksen. Kun minä olin pieni sitä pystyi vain mielikuvituksensa siivin lähtemään Pokémon jahtiin, nyt ne ovat täällä jokaisen ulottuvilla, pienellä kämmentietokoneen ruudulla lisätyssä todellisuudessa.

Ja ehkä tätä päivää on myös odotettu. Sen sijaan että peli naulitsisi pelaajansa koneen ääreen tai sohvan nurkkaan sitä on lähdettävä ulos kävellen, pyörällä tai muulla vaihtoehtoisella kulkuvälineellä. Autokin toki käy, mutta se ei päihitä perus jalkapatikkaa kartoitus mahdollisuuksineen. Itsekin olen tässä parina aamuna tallustanut ainakin 15km Pokémonien perässä. Montaa en ole vielä löytänyt, mutta yritys on ollut sitäkin kovempi.

Parvekkeemme alus pursuaa Pidgey´tä ja Rattatoita

Pelin alku oli todella hankala, serveriin ei meinannut saada yhteyttä ja peli kaatuili jo alku metreillä lukuisia kertoja. Hahmoaan oli aivan turha kuvitella ehostelevansa ilman, että peli hyytyi. Helpoita oli vain tyytyä valmiiseen hahmoon. Ongelmien jälkeen Go on kuitenkin alkanut rullaamaan yllättävän hyvin, joitakin hetkittäisiä kaatuiluja on havaittavissa, mutta pääsääntöisesti peli toimii todella hyvin.

Parasect on ehkä tähän mennessä onnistunein löytöni

Muu maailma sekosi jo pari viikkoa sitten, suomi seuraa perässä. On hiukan huvittavaa huomata, kuinka moni vastaan tulija on myös etsimässä Pokémoneja. Niin lapsia, nuoria ,aikuisia kuin aikuisia lapsineenkin. On helpompi laskea ne joilla Pokémon Go:ta ei näkynyt kuin ne joilla se oli.

Tämän aamulenkin saaliiseen kuului Venonat

Kuten kaikessa Pokémon Go:ssakin olisi joitakin asioita joita voisi parantaa. Pokémonien läheisyydestä ilmoittava Nearby ominaisuus ei oikein ota toimiakseen ja olisi hienoa jos omia Moneja voisi vaihtaa toisen/ten pelaajan/ien kanssa. Sellaisia pieniä aika itsestään selviä asioita jotka olisivat tehneet pelistä vielä hiukan paremman.

Voi olla, että Pokémon Go tulee aiheuttamaan pieniä lieveilmiöitä, kuten on maailmalla jo aiheuttanutkin. Mutta muuten, kunhan vain muistaa keskittyä enemmän ympäröivään maailmaan kuin puhelimensa ruutuun, on Pokémon Go:n suunta näin pelinä todella hyvä.
Ylös, ulos ja Pokémoneja etsimään!

Avaamaton paketti O.O

Olen jo jonkun aikaa havitellut ensimmäisten sarjojen avaamatonta kortti pakettia. Aivan Base setin pakkaa taitaa olla jo aika mahdoton löytää joten tyytyminen oli Fossil sarjan pakkaukseen.

 

Elättelin toiveita täysin koskemattomasta holo Charizardista.... toive ei aivan toteutunut. Mutta ei se mitään. Vaikkei mitään hirveän suuria löytöjä pakkaus pitänytkään sisällään oli silti mukava kokeilla onneaan.

 



Vahvasti vesimoni linjalla mentiin. Yhtäkään tuplakappaletta ei paketista paljastunut, eikä yhtäkään energiaa. Paketin harvinaisimpana vetonaulana toimi Articuno.

Harmillisesti Articunokaan ei holo sattunut olemaan, se nimittäin puuttuisi. Näitä regulaari versioita taitaa nyt omista arkistoista löytyä kolme.
Hintaa kyseiselle pakkauksella tuli tuollainen kymmenisen euroa, joten ehkä joskus päädyn toisenkin pakkauksen hankkimaan.

Katsahdus kortti kokoelmaan.

Tuhansia kortteja on hiukan hankala lähteä blogissa läpi käymään, siksi Pokémon kokoelman karttumisen seuraaminen on jäänyt aika vähiin. Mutta yritetään nyt jakaa kokonaisuus kolmeen osa alueeseen, Mihin, Mistä ja Mitä.

"Arkisto" laatikko, johon säilyn kaiken ylimääräisen Pokémon tavaran.

1. Mihin.

Mihin keräämäni kortit päätyvät? Kansioihin tietysti.
Muiden keräilijöiden edesottamuksia seuratessa olen huomannut monen tyytyvän ihan perus pahvikansioihin joihin pitää lisäksi hankkia erillisiä muovitaskuja. Itse en koskaan edes harkinnut tyytyväni tällaiseen kolhohkoon vaihtoehtoon. Vaan kansion täytyi A) Olla sellainen, että sen voi laittaa kirjahyllyyn esille. B) Edes laadukkaan näköinen. Kun korteilla kerta on oma arvonsa täytyy niillä myös olla arvoisensa säilytyspaikka.

Kyseisissä kansioissa on sekin hyvä puoli ettei erillisiä muovitaskuja tarvita vaan kansiossa on valmiit 9x3 kortti taskulliset sivut. Kaksikymmentä kaksipuolista sivua pitää sisällään 360 korttia, joten yksi kansio vetää helposti kortteja ainakin kahden setin edestä.

2. Mistä

Aluksi, vielä joskus edelleenkin, ihan suomalaiset verkko ympäristöt kuten Huuto ja Tori toimivat ihan hyvänä korttien lähteenä. Alkuperäiset Base, Base2, Jungle ja Fossil setit/n olen koonnut pitkälti Huudosta ostamistani käytetyistä korteista. Välillä tulee tehtyä löytöjä... aika harvoin... Varsinkin Huudossa on havaittavissa tietynlainen ahneus, erityisesti yksittäisiä kortteja kaupatessa ja kun sen vielä lisää tietämättömyyteen on tuloksena kymmenen euron "erikoiskortteja" joiden todellinen arvo lasketaan senteissä.

Esimerkiksi kuvan promo korteista ei yksikään yllä maagisen kymmenen euron arvoon. Hyvänä päivänä jotkut tämänkin aukeaman promoista saattavat yltää neljään/viiteen euroon mutta suurin osa on saatavilla 40-50 sentillä.

Joten nykyään sen sijasta, että odottaisin ihmeen tapahtuvan olen päätynyt tilaamaan korttini Amerikan mantereelta. Moni on suositellut Ebaytä, mutta jostain syystä se ei ole herättänyt kiinnostusta. En silti aio sen enempää mainostaa verkkokauppaa josta korttini ostan, sillä se on kaikkien löydettävissä jos vain haluaa.

3. Mitä.

Base, Base2, Jungle ja Fossil olivat alkuperäinen keräilyn kohteeni, niistäkin oikeastaan oli takoitus kerätä vain alkuperäiset 151 Pokémonia sen enempää kokonaisia settejä kasaamatta. Sillä kaikkien settien kortit ovat täysin identtisiä setti leimaa lukuun ottamatta, joten miksi. Toki jossain setissä jokin toinen kortti on holo kun toisessa taas ei.

Gym Heroes/Challenge tuli sarjassa seuraavana ja sen kokoaminen jatkuu edelleen. Jos en aivan väärin muista seteistä uupuu vielä yhdeksän korttia, plus suurin osa trainereistä joiden loppuun kokoamisesta en ole vielä aivan varma.

Common ja Uncommon kortit, myös jotkin harvat Raret on helposti löydettävissä/saatavilla. Loput harvinaisemmat ovat sitten hiukan hankalampia tapauksia. Erityisesti Blaines Charizard, joka luultavasti tulee olemaan tämän setin viimeinen, ellei jopa koko kokoelmani viimeisimpiä kortteja, vaatii hiukan enemmän luonnetta jos sen haluaa hankkia.

E-sarjan puoleen käännyn aivan sattumalta kun tuli tunne, että kerättävät kortit alkavat loppumaan. E-korteista päätin myöskin aluksi kerätä vain alkuperäiset 151 Pokémonia, ja olen suunnitellut palaavani settejä täydentämään vasta sitten kun olen saanut kaikki muut sarjat, promo kortit mukaan lukien, päätökseen.

Igglypuff ja Crobat päätyivät myöhemmin setin jatkoksi.



Kuten myös Slowking



Vain Umbreon ja Espeon uupuvat

Southern Islands oli eräänlainen haaste joka on postiluukun kolahtamista vaille valmis. Kortteja ei ole enempää kuin kuvan kyseiset 18:sta minkä puolesta ne toimivat hyvänä pienenä hiukan harvinaisempana lisänä kokoelman kasvattamisen sivussa.

Neo sarjat, Ganesis, Destinyt.... ja pari muuta joita en nyt saa päähäni. Ovat tämän hetkinen työmaani. Niistäkään ei puutu enää kuin alle sata korttia, mutta niistä hyvin iso osa tulee seuraamaan Blaines Charizardin jalanjäljissä viimeisimpien korttien joukkoon jotka täydentävät kokoelmani. Varsinkin pirulliset Shining korttien yhyttäminen tulee viemään kauan aikaa.



Ylimäärinen, ainoastaan Unow korteille pyhitetty aukeama + kolmas kuvassa näkymätön sivu. Mukana kaikki kirjaimet Asta-Yhyn. Jostain syystä Unown R:ää ei ole olemassakaan o.O

Uusin keräämäni sarja on tänä vuonna julkaistu Generations jota päädyin keräämään Pokémonin 20:nen juhlavuoden kunniaksi. Setti on melkein kasassa, ainoastaan kokokuvallisista korteista puuttuu osa, noin kymmenen, ja yksi traineri.

Setin promo korttien hankkiminen tulee viemään tämän vuoden loppuun. Sillä kortit ilmestyvät kuukausittain julkaistavan Mythical Collection/ 20th Anniversary Collection laatikon mukana.

4. Mukana tulleet.

Jo kaksi ensimäistä kortteja sisältävää kuvaa koostuu korteista ja tavarasta, joita en ole tarkoituksellisesti ollut keräämässä, ne vain ovat tullut muiden mukana. Eikä minulla ole aikomusta parin kortin pohjalta lähteä kokonaista sarjaa kasaamaan, jotkin korteista ovat vain olleet sen verran omaa silmää miellyttäviä, että ne on täytynyt pitää itsellään.

Joitakin säästämisen arvoisia energioitakin on tullut kansioitua

Legendary Collection on yksi suuri kysymys merkki. Setin kaikki kokokiiltävät kortit ovat arvokkaita, eikä niitä löydä kovinkaan helposti. Haluan leikkiä ajatuksella, että ehkä joskus keräisin ne kaikki, mutta uskoni ei oikein tahdo riittää siihen. Sattumalta olen niitä löytänyt, ehkä sattumien kautta saankin ne kaikki kasaan.... saa nähdä.

Tässäpä kai kaikki tältä erää. Palaan asiaan viimeisten korttien kohdalla.

Frisbeegolf

Blogillani on tapana rönsyillä. Video pelien ja muun sisällä nyhjäämisen vastapainoksi on hyvä välillä laittaa lenkkarit jalkaan ja lähteä ulos katselemaan millä tolalla maailma tänään on.

Itse en ole koskaan pahemmin kiinnostunut harrastamaan mitään vaikka olenkin ihan kohtalaisen liikuteltavissa oleva ihminen. Mutta mikään ei kuitenkaan ole sen ihmeemmin sytyttänyt, ei lapsena, ei koulussa, ei koskaan. Ei ennen kuin elämän kolmas vuosikymmen on saavuttanut puolivälinsä.

Ymmärrän se kun ihmisillä on tapana sanoa, että pitää mennä ja kokeilla ja nähdä ja tehdä, kun koskaan ei voi tietää mitä tulee vastaan, mitä voi löytää.
Itse aivan sattumalta päädyin kokeilemaan frisbeegolfia ja se oli oikeastaan kerrasta selvä. Pidin siitä.

Jälkeenpäin olen aivoitellut itsekseni, että miksi frisbeegolf. Mikä Siinä vetoaa juuri minuun. Kaikista mahdollisista lajeista juuri muovisen kiekon viskominen tuntuu sopivalta. Oikeastaan syyt ovat aika selviä. Frisbeegolf ei ole niinkään fyysinen laji, vahvasta heittokädestä toki on hyötyä, mutta eiköhän sekin ajan myötä kehity. Enemmänkin fbg vaatii tarkkuutta ja keskittymiskykyä. Rauhoittumista.
Tietynlaista ongelman ratkaisu kykyä on myös hyvä olla matkassa mukana, ennen kuin metsään lähtee samoilemaan. Kykyä oppia virheistään, arvioida heittotyyliään ja löytää itselleen sopiva lähestymistapa. Toki kiekkoa voi vain paiskoa menemään, mutta se ei oikein johda mihinkään, ainakaan jos tavoitteena on parantaa omaa tulostaan.

Muutos ei tapahdu hetkessä. Siinä mielessä videopelien puolelta Dark Souls on hyvä esimerkki yrittämisen tärkeydestä. Epäonnistut, yrität uudelleen. Mietit mikä meni pieleen, mitä voisit tehdä toisin. Kokeilet ja yrität erilaisia tapoja, kunnes löydät sopivan. Hermostuminen ei auta, keskityt ja pidät päänkylmänä niin saatat onnistua.

Kun itse aloitin heittelyn tulokseni oli +20:n luokkaa. +20 tarkoittaa siis sitä kuinka monta heittoa yli ihanne tuloksen tuli heitettyä. Hyvinkään kentällä jossa tapaan käydä heittelemässä par on 61 heittoa. Eli minä suoriuduin radasta 81:llä heitolla.
Nyt miltei vuosi myöhemmin paras tulokseni on -1, eli rata on tullut kierrettyä 60:llä heitolla 61:n sijasta.

Onnistumisen tunne on tärkeä osa mitä tahansa peliä ja lajia, se että saavutat asettamasi tavoitteen, huomaat kehittyneesi. Kun kiekko kilahtaakin koriin jo toisella heitolla, kolmannen sijasta tai mukana on pientä tuuria ja pitkältä heitetty kiekko kaartaa koriin ohitettuaan viereisen männyn kaarnaa raapien.

Kaiken muun hyvän lisäksi frisbaaminen on miltei ilmaista. Kentät ovat ilmaisia ja kiekot maksavat tuollaisen 10€/kpl. Kalliimpiakin löytyy mutta vasta alkajalle halvimman hintaluokan kiekot ovat ihan riittäviä...eikä niissä nyt taida juurikaan muuta kuin merkki olla erona.

Kiekkoja on monen moisia, on puttereita, lähestymis kiekkoja ja pidemmän matkan lätysköitä. Itse olen tyytynyt kantamaan mukanani vain pitkänkantaman kiekkoja, puttereille ja muille "hitaammille" kiekoille ei ole hirveästi ollut käyttöä.
Jokainen kiekko ei välttämättä sovi kaikille, voisin jaaritella painoeroista ja muista hifistelysitä joista en itsekkään mitään ymmärrä. Itse en ole huomannut parin gramman eron hirveästi heittoihini vaikuttaneen. Muuta kuvan kiekot olen tuntenut käteeni sopiviksi paitsi sinisen Bossin, joka jostain syystä tuppaa kaartamaan aina vinoon vaikka miten päin sitä viskelisin. Keltainen Wraith taasen on tällä hetkellä toiminut luotto kiekkonani jota oikeastaan ainoastaan käytän, muihin mukana oleviin turvaudutaan vain jos avausheitto menee auttamattomasti pieleen.

Frisbeen perässä tallustellessaan sitä tulee myös kuin varkain käveltyä. Hyvinkäällä vanhan radan pituus on miltei kaksi kilometriä ja heitoista riippuen matkaan voi lisätä jokusen sata askelta.
Ethä vaikka heittäminen ei heti sujuisikaan ainakin tulee ulkoiltua.

Vuosikatsaus

Minua on nyt jo jonkin aikaa patisteltu blogini pariin, mutta turinoinnin aiheet ovat olleet hiukan kiven alla... vai liekö vain mielikuvituksen puutetta.

Nyt kuitenkin sain itsestäni sen verran irti, että keksin katsahtaa jälleen menneeseen.

 

Hiukan yli vuosi sitten blogini sivuille ilmestyi tällainen kuva ns. kokoelmastani. Yhdeksän keräily versiota oli silloin ihan kiitettävä saavutus. Nyt kesäkuun 11. päivänä vuonna 2016 kokoelmani näyttää kutakuinkin tältä.

Olisin halunnut ottaa kuvaan mukaan erinäistä irtaimistoa, kuten Bloodbornen ja Fallout 4:n läpikävely oppaat sekä Dark Soul 3 taidekirjan.....ja ehkä jopa sen muoviukkelin joka on lyötänyt paikkansa avovaimoni Monster High nukke kokoelman rinnalta.. Mutta kuten jo nyt voimme huomata kuvan tila ei meinannut riittää edes alkuperäisille kuvauksen kohteille.

Yhdeksästä ollaan noustu neljääntoista, eli voittoa on tullut viiden version verran. Osa vanhempaa osa uudempaa polvea edustaen.

Tarkkasilmäisimmät saattavat huomata, että joukkoon on liittynyt myös alkuperäinen Dark Souls Limited Edition, josta en ole tehnyt erillistä blogipäivitystä. En usko, että minulla olisi mitään uutta sanottavaa Souleista...ehkä se kuinka vanhalta ensimmäinen Souli tuntui kun sitä tässä päivänä eräänä kokeilin. Mutta muuten tämä peli sarja on aika pitkälti minun osaltani paketissa.

Myönnettäköön, että osa kuvien laatikoista on hankittu vain ja ainoastaan kokoelmaan kartuttamaan ja siksi kun ne ovat olleet halpoja. Borderlands ja Resistance ovat juurikin tätä kastia.... Ehkä jopa Bioshock Infinite keikkuu tällä rajalla. Far Cry 2 ja Risen taas on hankittu enemmän siksi, että en koe niiden olevan kovin yleisiä...voin olla väärässä, en tiedä, mutta oma tuntumani on tämä. Ne kuitenkin ovat herättäneet halun niiden hankintaan.

Suurin osa kirjavasta joukosta on kuitenkin ylitse muiden ja hankittu juurikin rakkaudesta peliin. Erityisen tyytyväinen olen Fallout 3 keräily versioon jonka hankkimiseen kului miltei vuosikymmen. Sitä kannatti odottaa, toisin kuin 4. osan muovikuutiota.

En tiedä mihin mielenkiintoni kohdistuu seuraavaksi. En usko, että tällä vuodella on uutuuksiensa puolesta hirveästi tarjottavaa, ellei Final Fantasy XV pääse yllättämään.
Dark Souls II:n version haluaisin kokoelmani jatkoksi, sillä se on ainut puuttuva pala tästä trilogiasta. Fallout New Vegas on myös yksilö jonka hankintaa harkitsisin jos hinta olisi sopiva.
PS4:n puolelta taasen Watchdogs:n keräilyboksi saattaisi päätyä omistukseeni.... vaikka se muoviukkelin sisältääkin... sillä käytetyn laatikon hinta tuntuu pyörivän siinä 20€ hujakoilla.

Vuoden päästä ehkä nähdään mikä peli on liittynyt joukon jatkoksi.

Walk Down Memory Lane......... Ratchet and Clank Ps4

Palatkaamme ajassa tuollainen 12 vuotta taaksepäin. Pieni poika joka silloin oli ei ollut pahemmin perustanut video peleistä, kavereiden kanssa tuli pelailtua pleikkaria jota en itse vielä silloin edes omistanut... Minulla oli Nintendo ja pari peliä joita tuli tahkottua lukuisia kertoja yhä uudestaan ja uudestaan. Mutta sitten kaikki muuttui, en tiedä miten ja miksi mutta jotenkin tietoisuuteni välittömään läheisyyteen pääsivät soluttautumaan pieni metalli mies pesukarhustavan toverinsa kanssa. Ja siitä kaikki alkoi.
Ratchet & Clank oli syy miksi hankin Ps2:n, ilman heitä en ehkä olisi päässyt tutustumaan muihin monimuotoisiin peleihin vaan olisin valinnut jonkin terveemmän, liikunnallisemman ja tylsemmän harrastuksen. Siksi Ratchetillä ja Clankilla on pelien osalta hyvin tärkeä paikka muistoissani.

Nyt vuosikymmen myöhemmin tuo pieni poika on vanhentunut......kasvanut, kai, aikuiseksi. Mutta Ratchet ja Clank ovat seuranneet mukana. En tiedä ketä kiittää siitä ettei tällä kaksikolle ole käynyt samoin kuin parilla muulla parivaljakolle jotka ovat kadonneet menneisyyden tuuliin. Vai miten on Jak kuulemmeko teistä vielä? O.o Eräästä vielä iäkkäämmästä kettuotuksesta puhumattakaan.
Mutta kiitos kuitenkin.

Tuo mustalaatikko jota silloin konsoliksikin ymmärsi kutsua on kasvanut vanhemmaksi ja viisaammaksi toisin kuin omistajansa joka ei Ratchet ja Clankia hankkiessaan ollut oikein perillä, että mitä tuli ostettua. Mutta kuten olen huomannut tietämättömänä tehdyt pelivalinnat ovat olleet niitä parhaimpia. Vaikkakin Ratchet olisi lopulta ollut ilmiselvä pakko ostos oli yllätys mitä positiivisin.
On hienoa nähdä Ratchet and Clankin alkuperäinen universumi aivan uudessa valossa. Tarina on ottanut tiettyjä vapauksia, mutta planeetat, hahmot ja vihulaiset ovat pysyneet samoina, ne vain ovat päivittyneet uuden konsolin, uuden konsolisukupolven tasolle.

Aluksi en ollut oikein mukana jutussa, mutta sitten se iski. Viimosen päälle päivitettyjen sotabottien marssiessa mieleni sopukoista ponnahti esiin pieni muisti jälki harmaista laatikkoroboteista jotka marssivat samaa marssia 12 vuotta sitten. Sen jälkeen yhteneväisyyksiä alkoi vyörymään tajuntaan, oli hienoa huomata joidenkin paikkojen säilyneen samoina. Varsinkin kun osa kultaisten pulttienkin kätköistä paljastui samoiksi kuin vuosia sitten. Jo pienen alun jälkeen sitä huomasi odottavansa mitä seuraavan mutkan takana odotti, vain siksi jotta näkisi millaiseksi maailma oli muuttunut, miltä se ja se otus tai hahmo tai maisema näyttääkään nyt.

Aika kultaa muistot sanotaan. Jollain tavoin kehitys tapahtuu varkain, kymmenen vuotta sitten Ratchet and Clank näytti ja tuntui mitä parhaimmalta peliltä, nyt menneisyyteen katsoessa...... nooh, kuvat puhukoot puolestaan. Kehitys ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vanhemmat Ratchetit olisivat huonompia. Ne ovat vain vanhempia. PS3lle aikoinaan julkaistu Ratchet & Clank collection, jota en surku kyllä enää omista, osoitti että vanhaa Ratchettia oli aivan yhtä ilo pelata kuin silloisia modernimpiakin versioita ja varmasti olisi edelleen

Mitään huonoa sanottavaa en Ratchetistä keksi vaikka kuinka yrittäisin, olen sille vuosikymmenen pelikokemukset velkaa. Joitakin ei niin loistokkaita hetkiä on sarjassa koettu... itse en pitänyt toisesta osasta, enkä oikein päässyt mukaan PS3n Ratchetteihin.... Mutta nyt pari tuntia uusinta tulokasta pelattuani voin todeta siinä olevan sama tietyllä tavalla lämminhenkinen tunnelma kuin ensimmäisessä Ratchetissä. Sitä on mukava pelata, se on tasohyppelyä parhaimmillaan.