Itse en ole koskaan pahemmin kiinnostunut harrastamaan mitään vaikka olenkin ihan kohtalaisen liikuteltavissa oleva ihminen. Mutta mikään ei kuitenkaan ole sen ihmeemmin sytyttänyt, ei lapsena, ei koulussa, ei koskaan. Ei ennen kuin elämän kolmas vuosikymmen on saavuttanut puolivälinsä.
Ymmärrän se kun ihmisillä on tapana sanoa, että pitää mennä ja kokeilla ja nähdä ja tehdä, kun koskaan ei voi tietää mitä tulee vastaan, mitä voi löytää.
Itse aivan sattumalta päädyin kokeilemaan frisbeegolfia ja se oli oikeastaan kerrasta selvä. Pidin siitä.
Jälkeenpäin olen aivoitellut itsekseni, että miksi frisbeegolf. Mikä Siinä vetoaa juuri minuun. Kaikista mahdollisista lajeista juuri muovisen kiekon viskominen tuntuu sopivalta. Oikeastaan syyt ovat aika selviä. Frisbeegolf ei ole niinkään fyysinen laji, vahvasta heittokädestä toki on hyötyä, mutta eiköhän sekin ajan myötä kehity. Enemmänkin fbg vaatii tarkkuutta ja keskittymiskykyä. Rauhoittumista.
Tietynlaista ongelman ratkaisu kykyä on myös hyvä olla matkassa mukana, ennen kuin metsään lähtee samoilemaan. Kykyä oppia virheistään, arvioida heittotyyliään ja löytää itselleen sopiva lähestymistapa. Toki kiekkoa voi vain paiskoa menemään, mutta se ei oikein johda mihinkään, ainakaan jos tavoitteena on parantaa omaa tulostaan.
Muutos ei tapahdu hetkessä. Siinä mielessä videopelien puolelta Dark Souls on hyvä esimerkki yrittämisen tärkeydestä. Epäonnistut, yrität uudelleen. Mietit mikä meni pieleen, mitä voisit tehdä toisin. Kokeilet ja yrität erilaisia tapoja, kunnes löydät sopivan. Hermostuminen ei auta, keskityt ja pidät päänkylmänä niin saatat onnistua.
Kun itse aloitin heittelyn tulokseni oli +20:n luokkaa. +20 tarkoittaa siis sitä kuinka monta heittoa yli ihanne tuloksen tuli heitettyä. Hyvinkään kentällä jossa tapaan käydä heittelemässä par on 61 heittoa. Eli minä suoriuduin radasta 81:llä heitolla.
Nyt miltei vuosi myöhemmin paras tulokseni on -1, eli rata on tullut kierrettyä 60:llä heitolla 61:n sijasta.
Onnistumisen tunne on tärkeä osa mitä tahansa peliä ja lajia, se että saavutat asettamasi tavoitteen, huomaat kehittyneesi. Kun kiekko kilahtaakin koriin jo toisella heitolla, kolmannen sijasta tai mukana on pientä tuuria ja pitkältä heitetty kiekko kaartaa koriin ohitettuaan viereisen männyn kaarnaa raapien.
Kaiken muun hyvän lisäksi frisbaaminen on miltei ilmaista. Kentät ovat ilmaisia ja kiekot maksavat tuollaisen 10€/kpl. Kalliimpiakin löytyy mutta vasta alkajalle halvimman hintaluokan kiekot ovat ihan riittäviä...eikä niissä nyt taida juurikaan muuta kuin merkki olla erona.
Kiekkoja on monen moisia, on puttereita, lähestymis kiekkoja ja pidemmän matkan lätysköitä. Itse olen tyytynyt kantamaan mukanani vain pitkänkantaman kiekkoja, puttereille ja muille "hitaammille" kiekoille ei ole hirveästi ollut käyttöä.
Jokainen kiekko ei välttämättä sovi kaikille, voisin jaaritella painoeroista ja muista hifistelysitä joista en itsekkään mitään ymmärrä. Itse en ole huomannut parin gramman eron hirveästi heittoihini vaikuttaneen. Muuta kuvan kiekot olen tuntenut käteeni sopiviksi paitsi sinisen Bossin, joka jostain syystä tuppaa kaartamaan aina vinoon vaikka miten päin sitä viskelisin. Keltainen Wraith taasen on tällä hetkellä toiminut luotto kiekkonani jota oikeastaan ainoastaan käytän, muihin mukana oleviin turvaudutaan vain jos avausheitto menee auttamattomasti pieleen.
Frisbeen perässä tallustellessaan sitä tulee myös kuin varkain käveltyä. Hyvinkäällä vanhan radan pituus on miltei kaksi kilometriä ja heitoista riippuen matkaan voi lisätä jokusen sata askelta.
Ethä vaikka heittäminen ei heti sujuisikaan ainakin tulee ulkoiltua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti