Pieni spoilaamisen mahdollisuus on aina olemassa joten mikäli haluat kokea autenttisen peli kokemuksen ei tätä blogi päivitystä kannata tämän pidemmälle lukea.
Vielä en ole aivan täysin sisäistänyt mielipidettäni Dark Soulin viimeisestä osasta, hampaan koloon jäänyt niin hyvää kuin huonoakin sanottavaa ja yllättävää kyllä niiden tasapaino on vielä hiukan hämärän peitossa.
Pääsääntöisesti kolmas osa jatkaa tasaisella Dark Souls linjalla ilman sen suurempia yllätyksiä. Taattua Dark Souls laatua siis. Lyhyesti vielä ytimeistettynä Dark Souls III on hyvä peli, ei täydellinen, mutta hyvä.
Sen sijaan, että ylistäisin Soulin maasta taivaisiin keskityn enempi kritiikkiin. Minulle DS ei ole koskaan ollut se juttu. Soulit tulivat elämääni oikeastaan vasta Bloodbornen jälkeen, jonka nostan korkealla Soulien yläpuolelle. Siksi ensimmäinen häiriö tekijä joka iski vasten kasvoja oli se, että Dark Soul III muistuttaa harmillisen paljon Bloodbornea, niin vihulaistensa kuin ympäristöjensä puolesta. Ensimmäiset kaksi Soulia olivat enemmän jylhiä kuningaskuntia lohikäärmeineen. Kolmas osa tarjoaa hiukan synkempää väripalettia talikoita heiluttavine kylänmiehineen. Ymmärrän kyllä, että on ollut helpompi kierrättää valmiita malleja, mutta välillä Bloodbornemaisuus on hiukan liian selkeästi nähtävissä.
Toinen mutinan aiheeni olkoon Soul III:n pituus. Minusta peli oli yllättävän lyhyt ja loppu ratkaisu ei oikein ollut sitä mitä odotin. Se tuntui enemmän vain ensimmäisen osan toistolta, vaikka saaga olisi ollut tarkoitus saattaa loppuunsa. Kolmas mahdollinen loppu vaihtoehto on itsellä vielä kokematta, ehkä se antaa tyydyttävän päätöksen peli sarjalle.
Kolmanneksi pomo taistelut jättivät hiukan kylmäksi. Toisaalta nyt kun mietin ne ovat aika taattua Dark Souls kamaa, mutta olisin ehkä odottanut jotain uudempaa ja vaihtelevampaa. Annan miinuksen myös moninpelille siitä, että sitä hyödyntäen mikä tahansa vastustaja on Dark Soul tasolla lastenleikkiä. Kun kutsuu kaksi kaveria rinnallensa tarpomaan ei juurikaan ole epäselvää kuka poistuu kisasta voittajana, kolmikko vaiko vihulainen.
Mistä pääsemmekin mukavasti siihen, että en edelleenkään suostu uskomaan sitä, että Dark Souls olisi erittäin vaikea peli. Olen toitottanut sitä Soulin toisen osan ja Bloodbornenkin kohdalla ja toitotan sitä edelleen. Enintään voi sanoa, että Soul on haastava, mutta sitäkin vain paikoittain. Ollakseen vaikea Soulin tulisi olla epäreilu ja sitä se ei ole. Vastaan talsivat vihulaiset, eivät ole ylimaallisen vahvoja ellei omaa typeryyttään aja itseään nurkkaan kaikkien mätkittäväksi. Suurimman osan ajasta sitä voi vain himmailla eteenpäin ja raivata vastaan tulevat otukset tieltään. Jollain tavalla lukuisat internet palstat antavat Soulista sellaisen kuvan, että monien vihulaisten päihittäminen vaatisi suurtakin oveluutta. Peli maailma on täynnä muiden pelaajien neuvoja, kokeile tulta, kokeile jousta, heikkona milloin millekin yms.... Itse en koskaan ole miettinyt kyseisiä asioita, uskollinen miekkani jonka nappasin mukaani miltei pelin alussa on ollut aivan riittävä kukistamaan niin kuivahtaneen zombien kuin massiivisen jättiläisenkin. Tavarat joilla kohtaamisia tulisi helpottaa ja peli taktiikkaansa parantaa vain kertyvät varastoihini. Kuolo korjaa useammin typerien virheiden, holtittomuuden ja ylimielisyyden ansiosta kuin siksi, että vastustajat olisivat ylivoimaisia.
Mutta silti kaiken tämän ei niin oleellisen jälkeenkin Dark Souls III on hyvä peli. Se ei yritä keksiä pyörää uudestaan vaan jatkaa tutulla ja turvallisella linjalla, se on mukavaa ajanvietettä ja tarjoaa sopivasti haastetta ainakin jos päättää kohdata vastustajansa silmästä silmään. Joitain asioita olisi voitu tehdä toisin, mutta niinhän se aina on.
 |
| Bloodborne II |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti