Walk Down Memory Lane......... Ratchet and Clank Ps4

Palatkaamme ajassa tuollainen 12 vuotta taaksepäin. Pieni poika joka silloin oli ei ollut pahemmin perustanut video peleistä, kavereiden kanssa tuli pelailtua pleikkaria jota en itse vielä silloin edes omistanut... Minulla oli Nintendo ja pari peliä joita tuli tahkottua lukuisia kertoja yhä uudestaan ja uudestaan. Mutta sitten kaikki muuttui, en tiedä miten ja miksi mutta jotenkin tietoisuuteni välittömään läheisyyteen pääsivät soluttautumaan pieni metalli mies pesukarhustavan toverinsa kanssa. Ja siitä kaikki alkoi.
Ratchet & Clank oli syy miksi hankin Ps2:n, ilman heitä en ehkä olisi päässyt tutustumaan muihin monimuotoisiin peleihin vaan olisin valinnut jonkin terveemmän, liikunnallisemman ja tylsemmän harrastuksen. Siksi Ratchetillä ja Clankilla on pelien osalta hyvin tärkeä paikka muistoissani.

Nyt vuosikymmen myöhemmin tuo pieni poika on vanhentunut......kasvanut, kai, aikuiseksi. Mutta Ratchet ja Clank ovat seuranneet mukana. En tiedä ketä kiittää siitä ettei tällä kaksikolle ole käynyt samoin kuin parilla muulla parivaljakolle jotka ovat kadonneet menneisyyden tuuliin. Vai miten on Jak kuulemmeko teistä vielä? O.o Eräästä vielä iäkkäämmästä kettuotuksesta puhumattakaan.
Mutta kiitos kuitenkin.

Tuo mustalaatikko jota silloin konsoliksikin ymmärsi kutsua on kasvanut vanhemmaksi ja viisaammaksi toisin kuin omistajansa joka ei Ratchet ja Clankia hankkiessaan ollut oikein perillä, että mitä tuli ostettua. Mutta kuten olen huomannut tietämättömänä tehdyt pelivalinnat ovat olleet niitä parhaimpia. Vaikkakin Ratchet olisi lopulta ollut ilmiselvä pakko ostos oli yllätys mitä positiivisin.
On hienoa nähdä Ratchet and Clankin alkuperäinen universumi aivan uudessa valossa. Tarina on ottanut tiettyjä vapauksia, mutta planeetat, hahmot ja vihulaiset ovat pysyneet samoina, ne vain ovat päivittyneet uuden konsolin, uuden konsolisukupolven tasolle.

Aluksi en ollut oikein mukana jutussa, mutta sitten se iski. Viimosen päälle päivitettyjen sotabottien marssiessa mieleni sopukoista ponnahti esiin pieni muisti jälki harmaista laatikkoroboteista jotka marssivat samaa marssia 12 vuotta sitten. Sen jälkeen yhteneväisyyksiä alkoi vyörymään tajuntaan, oli hienoa huomata joidenkin paikkojen säilyneen samoina. Varsinkin kun osa kultaisten pulttienkin kätköistä paljastui samoiksi kuin vuosia sitten. Jo pienen alun jälkeen sitä huomasi odottavansa mitä seuraavan mutkan takana odotti, vain siksi jotta näkisi millaiseksi maailma oli muuttunut, miltä se ja se otus tai hahmo tai maisema näyttääkään nyt.

Aika kultaa muistot sanotaan. Jollain tavoin kehitys tapahtuu varkain, kymmenen vuotta sitten Ratchet and Clank näytti ja tuntui mitä parhaimmalta peliltä, nyt menneisyyteen katsoessa...... nooh, kuvat puhukoot puolestaan. Kehitys ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vanhemmat Ratchetit olisivat huonompia. Ne ovat vain vanhempia. PS3lle aikoinaan julkaistu Ratchet & Clank collection, jota en surku kyllä enää omista, osoitti että vanhaa Ratchettia oli aivan yhtä ilo pelata kuin silloisia modernimpiakin versioita ja varmasti olisi edelleen

Mitään huonoa sanottavaa en Ratchetistä keksi vaikka kuinka yrittäisin, olen sille vuosikymmenen pelikokemukset velkaa. Joitakin ei niin loistokkaita hetkiä on sarjassa koettu... itse en pitänyt toisesta osasta, enkä oikein päässyt mukaan PS3n Ratchetteihin.... Mutta nyt pari tuntia uusinta tulokasta pelattuani voin todeta siinä olevan sama tietyllä tavalla lämminhenkinen tunnelma kuin ensimmäisessä Ratchetissä. Sitä on mukava pelata, se on tasohyppelyä parhaimmillaan.

Dark Souls III väli/loppukatselmus

Kummasti on pari viikkoa ehtinyt vierähtää sitten viime näkemän o.O Vaikka uhkasin, että olisin harva se hetki Dark Soulista paasaamassa, mutta jotenkin peli vei mukanaan ja valitsin sen koneella istumisen sijasta.

Pieni spoilaamisen mahdollisuus on aina olemassa joten mikäli haluat kokea autenttisen peli kokemuksen ei tätä blogi päivitystä kannata tämän pidemmälle lukea.
Vielä en ole aivan täysin sisäistänyt mielipidettäni Dark Soulin viimeisestä osasta, hampaan koloon jäänyt niin hyvää kuin huonoakin sanottavaa ja yllättävää kyllä niiden tasapaino on vielä hiukan hämärän peitossa.
Pääsääntöisesti kolmas osa jatkaa tasaisella Dark Souls linjalla ilman sen suurempia yllätyksiä. Taattua Dark Souls laatua siis. Lyhyesti vielä ytimeistettynä Dark Souls III on hyvä peli, ei täydellinen, mutta hyvä.

Sen sijaan, että ylistäisin Soulin maasta taivaisiin keskityn enempi kritiikkiin. Minulle DS ei ole koskaan ollut se juttu. Soulit tulivat elämääni oikeastaan vasta Bloodbornen jälkeen, jonka nostan korkealla Soulien yläpuolelle. Siksi ensimmäinen häiriö tekijä joka iski vasten kasvoja oli se, että Dark Soul III muistuttaa harmillisen paljon Bloodbornea, niin vihulaistensa kuin ympäristöjensä puolesta. Ensimmäiset kaksi Soulia olivat enemmän jylhiä kuningaskuntia lohikäärmeineen. Kolmas osa tarjoaa hiukan synkempää väripalettia talikoita heiluttavine kylänmiehineen. Ymmärrän kyllä, että on ollut helpompi kierrättää valmiita malleja, mutta välillä Bloodbornemaisuus on hiukan liian selkeästi nähtävissä.

Toinen mutinan aiheeni olkoon Soul III:n pituus. Minusta peli oli yllättävän lyhyt ja loppu ratkaisu ei oikein ollut sitä mitä odotin. Se tuntui enemmän vain ensimmäisen osan toistolta, vaikka saaga olisi ollut tarkoitus saattaa loppuunsa. Kolmas mahdollinen loppu vaihtoehto on itsellä vielä kokematta, ehkä se antaa tyydyttävän päätöksen peli sarjalle.

Kolmanneksi pomo taistelut jättivät hiukan kylmäksi. Toisaalta nyt kun mietin ne ovat aika taattua Dark Souls kamaa, mutta olisin ehkä odottanut jotain uudempaa ja vaihtelevampaa. Annan miinuksen myös moninpelille siitä, että sitä hyödyntäen mikä tahansa vastustaja on Dark Soul tasolla lastenleikkiä. Kun kutsuu kaksi kaveria rinnallensa tarpomaan ei juurikaan ole epäselvää kuka poistuu kisasta voittajana, kolmikko vaiko vihulainen.

Mistä pääsemmekin mukavasti siihen, että en edelleenkään suostu uskomaan sitä, että Dark Souls olisi erittäin vaikea peli. Olen toitottanut sitä Soulin toisen osan ja Bloodbornenkin kohdalla ja toitotan sitä edelleen. Enintään voi sanoa, että Soul on haastava, mutta sitäkin vain paikoittain. Ollakseen vaikea Soulin tulisi olla epäreilu ja sitä se ei ole. Vastaan talsivat vihulaiset, eivät ole ylimaallisen vahvoja ellei omaa typeryyttään aja itseään nurkkaan kaikkien mätkittäväksi. Suurimman osan ajasta sitä voi vain himmailla eteenpäin ja raivata vastaan tulevat otukset tieltään. Jollain tavalla lukuisat internet palstat antavat Soulista sellaisen kuvan, että monien vihulaisten päihittäminen vaatisi suurtakin oveluutta. Peli maailma on täynnä muiden pelaajien neuvoja, kokeile tulta, kokeile jousta, heikkona milloin millekin yms.... Itse en koskaan ole miettinyt kyseisiä asioita, uskollinen miekkani jonka nappasin mukaani miltei pelin alussa on ollut aivan riittävä kukistamaan niin kuivahtaneen zombien kuin massiivisen jättiläisenkin. Tavarat joilla kohtaamisia tulisi helpottaa ja peli taktiikkaansa parantaa vain kertyvät varastoihini. Kuolo korjaa useammin typerien virheiden, holtittomuuden ja ylimielisyyden ansiosta kuin siksi, että vastustajat olisivat ylivoimaisia.

Mutta silti kaiken tämän ei niin oleellisen jälkeenkin Dark Souls III on hyvä peli. Se ei yritä keksiä pyörää uudestaan vaan jatkaa tutulla ja turvallisella linjalla, se on mukavaa ajanvietettä ja tarjoaa sopivasti haastetta ainakin jos päättää kohdata vastustajansa silmästä silmään. Joitain asioita olisi voitu tehdä toisin, mutta niinhän se aina on.

Bloodborne II