Sen sijaan, että lähtisin selostamaan koko tarinan mahdollista kulkua kaikkine sivuhaarautumineen päätin valita yhden hahmon jonka tarinaa, omaa näkemystäni siitä, lähtisin purkamaan.
Kaikista mahdollisista vaihtoehdoista päädyin ensimmäiseen metsästäjään Gehrmaniin jonka matkassa väistämättä tulemme sivuuttamaan Lady Marianinkin historiikkia.
Bloodbornen aikajanan järkevä jäsentäminen on hiukan hankalaa. Tarina luultavasti alkaa vuosi satojen takaa kun muinaiset Pthumerianilaiset saivat ensimmäisen yhteyden unimaailmassa eleleviin voimallisiin olentoihin. Ajan kuluessa Pthumerialaiset jäivät historiaan, piiloutuivat Yharnamin kaupungin alla oleviin katakombeihin elämään uniolentojen heille suomaa iankaikkista elämää.
Kunnes eräänä päivänä ihmiset löytäisivät nämä luolastot ja pääsisivät kosketuksiin veren kanssa joka paransi kaikki mahdolliset sairaudet ja joka tuli toimimaan kaupungin perustana siitä päivästä eteenpäin.
Veren mukana tuli kuitenkin sairaus, riippuvuus joka muuttui hulluudeksi ja joka puolestaan johti vähä vähältä ihmisen itsensä täydelliseen muuntautumiseen ihmissusimaiseksi olennoksi.
Tässä vaiheessa Gehrman astui kuvioihin, hän perusti työpajan ja alkoi värväämään ihmisiä joista koulutettaisiin metsästäjiä, joiden tehtävänä olisi pitää kansa turvassa hirvityksiksi muuttuneilta kylänmiehiltään.
Aluksi asiat varmasti sujuivatkin melko ongelmitta. Gehrmanilla meni hyvin, häntä tarvittiin. Menestyksen lisäksi hänen elämäänsä oli lipunut oppitytön muodossa Lady Maria joka arvosti ja ihaili häntä ja johon Gehrman oli mitä todennäköisimmin rakastunut. Jouduin hetken aikaa pohtimaan mitä mieltä olen Gehrmanin ja Marian mahdollisesta suhteesta. Olisiko se romanttinen ihastuminen vaiko enemmän isällinen ja suojeleva. Ymmärrettyäni, ettei Gehrman tuohon aikaa ollut sama pyörätuolissa aikaansa viettävä vanhus jona pelaaja Gehrmanin oppii tuntemaan, vaan kenties suht nuori mies, päädyin valitsemaan ensimmäisen vaihtoehdon. Se kuinka molemmin puolista ihastuminen oli tai saiko Maria koskaan edes tietää Gerhmanin tunteista jää täysin arvailun varaan.
Gehrmanilla siis pyyhki uskoakseni melko hyvin. Erääseen kohtalokkaaseen päivään asti jona puolijumalolento Kosin raato rantautui läheiseen kalastaja kylään. Uskon, että Gehrman ja Maria johtivat tutkijat kylään joka heidän toimestaan häpäistiin ja tuhottiin, tutkijoiden yrittäessä löytää vastauksia puolijumalolentoja koskeviin kysymyksiinsä kyseenalaisilla ja epäinhimillisillä tavoilla.
Tämä oli Marialle liikaa, vihollinen ei ollut enää sama kuin ennen. Heistä itsestään oli tullut hirviöitä. Ja niin Lady Maria heitti vaalimansa miekan kaivoon, hylkäsi metsästäjät ja siirtyi kirkon hoteisiin auttamaan niitä joiden kärsimyksiin hän ehkä tunsi olevan osasyyllinen. Oma teoriani on, että lopulta syyllisyyden taakka oli kuitenkin liian raskas kannettavaksi ja Maria päätyi riistämään oman henkensä. Pelaajan ensikertaa kohdatessa Marian lojumassa elottomana kirkontornissa vierellään pieni pöytä ja punaisen nesteen värjäämä pikari saivat minut näin aatostelemaan.
Epäilen, että Gehrman löysi kuolleen Marian ja hautasi hänet työpajansa pihamaalle, hautaan josta vanha metsästäjän luu on löydettävissä. Uskon myös, että tämä on hetki jolloin Gehrman askarteli nuken muistoksi menetetystä tavoittamattomasta rakkaastaan.
En pysty sanomaan kuinka kauan aikaa ehti kulua, mutta seuraava Gehrmania kohdannut vastoinkäyminen on uskoakseni ollut työnsä menettäminen. Veren aiheuttamat ongelmien pysyessä kurissa kirkon epäillään päätyneen myrkyttämään osan kansasta osoittaakseen veren kaikki voipaisuutta. Suunnitelma ei kuitenkaan ehkä mennyt aivan odotetusti vaan myrkyn aiheuttama sairaus levisi valtoimenaan eivätkä vanhat metsästäjät enää pystyneet pitämään lisääntyviä hirvityksiä kurissa. Kun kaikki toivo oli menetetty tartuttiin viimeiseen mahdollisuuteen ja vanha Yharnamin kaupunki sytytettiin tuleen, toiveena sen hillitsevän taudin leviämistä.
Kirkon huomattua metsästäjien kykenemättömyyden kyseisessä tilanteessa he päätyivät perustamaan oman metsästäjän lahkonsa, mikä taasen tarkoitti sitä että vanhan kunnon Gehrmanin palveluksia ei enää tarvittu.
Gehrman joka oli omistanut koko elämänsä työlleen oli menettänyt arvonsa. Häntä ei enää kaivattu eikä tarvittu. Rakkaimpansa lisäksi hän oli nyt menettänyt toisen elämäänsä ylläpitävistä peruspilareista. Epätoivoinen, ehkä hiukan katkeroitunut, mies päätyi epätoivoisiin tekoihin ja Gehrman suoritti rituaalin jonka tavoitteena oli saada yhteys mahtaviin unimaailman puolijumalolentoihin. Hän kutsui olentoja ja yllättäen yksi näistä, pohjimmiltaan myötätuntoisista, olennoista vastasi. Flora, toiselta nimeltään Moon Presence.
Flora loi Gehrmanille unimaailman johon hän voisi kutsua valitsemiaan koulutettavia metsästäjä kokelaita. Jopa Marian muotokuvaksi kyhätty nukke herätettiin henkiin ja Gehrman pääsi elämään elämää johon hänellä ei oikeassa maailmassa ollut enää mahdollisuutta.
Aivan kuten jokainen jonka toiveet taianomaisesti toteutuisivat oli Gehrman varmasti todella hyvillään ja tyytyväinen unimaailmaansa johon hän hyvin pian ymmärtäisi jääneensä vangiksi.
"...Oh Laurence...Master Willem... Somebody, help me... Unshackle me, please, anybody... I've had enough of this dream... The night blocks all sight... Oh, somebody, please..."
Aikanaan Gehrman päätyi unissaan mumisemaan apua entisiltä ystäviltään, luultavasti tietämättä ettei heidän kohtalonsa ollut yhtään sen ruusuisempi. Eikä edes nukke, jonka oli ollut tarkoitus olla jo kauan sitten menetetty Maria, tuntunut enää samalta. Luultavasti Gehrman lopulta ymmärsi sen itsestään selvän seikan, ettei unimaailman nukke vain ollut sama Maria. Aito Maria oli jo aikaa sitten kuollut eivätkä he ikinä tulisi olemaan yhdessä.
Epävarmaksi jää tajusiko Gehrman koskaan ettei Flora täysin pyyteettömästi unimaailmaa Gehrmanille luonut. Vaan vain ja ainoastaan omiin tarkoituksiinsa, jotta Gehrman kouluttaisi metsästäjiä joiden tehtäväksi jäisi raivata tieltään ihmisten kanssa turhan paljon kontaktia ottaneet Floran lajitoverit, liikaa ymmärtäneet ihmiset ja varsinkin tuhota Mergo, mahdollinen ihmispuolijumalolento. Uni jota Gehrman piti omanaan olikin vain kulissi eikä hän itse ollut muuta kuin Floran tahdon alainen sätkynukke.
En usko, että Gehrman pääsi koskaan täysin perille Floran aikeista, tai sitten hänellä ei vain ollut mahdollisuutta täysin omantahdonalaisesti luopua unestaan, muutenhan hän olisi voinut eeppisen taistelun sijasta vain luopua elämästään, antaa metsästäjän vapauttaa hänet unestaan aivan kuten hän vapauttaa metsästäjän. Ehkä hänen oli pakko puolustaa viimeiseen asti omaa vankilaansa halusi hän sitä tai ei.
Arvoitukseksi jää myös se mitä Gehrmanille tapahtui hänen unensa päättyessä? Tai pikemminkin missä oikean maailman Gehrman on? Toisin kuin Micolash pahoin muumioitunein seuraajineen ovat löydettävissä oikeastakin maailmasta. Mutta Gehrmanin maallisten jäännösten olinpaikka on jäänyt täysin mysteeriksi, siltä osin hänen kohtaloaan ei saada täysin selville.
Mutta muuten tällaiseen pähkinän kuoreen pystyin oman näkemykseni Gehrmanin elämän kulusta puristamaan. Moni voi olla toista mieltä, itse tunnen parhaimmaksi ajatella polun olleen tällainen. Bloodbornen hahmojen joukosta on mahdoton löytää yhtäkään onnellista loppua. Kohtalot ovat surulisia, sen myötä niissä on tiettyä syvyyttä ja näin ollen omalla tavallaan ne ovat aika hienoja, kolkkoja mutta hienoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti