Kasvit vastaan Zombiet. O.o

Joskus vuosia sitten kun juutuubelissa sattumalta törmäsin Plants vs Zombies pelin traileriin ensi ajatus oli enemmänkin että, Että mitä? Olettekos nyt taas tosissanne.

 Mutta sitten kuitenkin syytä tai toisesta sitä päätyi kyseisen pelin hankkimaan, ehkä juuri sen mitä helvettiä fiiliksen takia, ensin Ps3:lle sen pienen alkuperäisversion, sitten aikanaan PsVitalle sen vähän isomman version ja nyt olen kolmisen päivää pelaillut Plants vs Zombies Garden Warfare pleikkari nelosella.

Alun ajatus turhanpäiväisestä ja typerästä öö mapin pelistä on muuttunut täysin. Alkuperäiset pelit olivat/ovat yksinkertaisia, hauskoja, viihdyttäviä ja addiktoivia, mikä ehkä juuri on elintärkein ominaisuus tämä tyylisille peleille. Ne pitävät hennossa kuristusotteessaan niin hyvin, että niiden ääreen palaa yhä uudestaan ja uudestaan tuhlaamaan lukuisia tunteja.

 

 

Kaikki skeptisyys oli kadonnut siihen mennessä kun sain tietää kasvien ja zombien taistelu tantereen siirtyvä hiukan isommille alustoille isommilla mittasuhteilla ja pienen yksinkertaisen kasvien puolustuslinjan kasvattelun sijasta vastassa olisi muut pelaajat kaiken kattavassa verkkoympäristössä. Sillä kertaa en ihmetellyt yhtään, se oli jotain mitä plants vs zombie hulluudelta osasi odottaa.

 

Ainut asia mikä lamaannutti innostukseni, aina viime lauantaihin asti, oli juurikin tämä verkkopeli ympäristö, ei mahdollisuutta yksin peliin, ei mahdollisuutta yhteenkään peliin ilman internetyhteyttä. Siksi odottelin että peli halpenee ja nyt maksettuani siitä 4 euroa olen ihan tyytyväinen.

Hirveästi en ole koskaan perustanut mistään muita vastaan tai muiden kanssa pelattavista peleistä, paria poikkeusta lukuun ottamatta. Olen enemmän yksin pelien ystävä, tai enintään kaksin. Mutta online maailma ei ole oikein koskaan houkuttanut. Miksikö? Yksinkertaisesti, koska siellä on muita.

 

Hauskaa se on, sitä en kiellä. Mutta hyvin usein tuntuu siltä, että tiimityöskentely on monelle täysin vieras käsite.....sanoo hän joka juuri sanoi pitävänsä enemmän yksin pelattavista peleistä......

Hyvin usein monen tunnin peli sessio päättyy totaaliseen turhautumiseen kun niin hyvin edennyt puutarhan puolustus kaatuu auttamattomasti viimeiseen erään kun kaikki säntäilevät täysin hallitsemattomasti sinne tänne.... kuolemaan, ja nekin viimeiset joilla olisi vielä mahdollisuus selviytyä ja pelastaa päivä syöksyvät toverinsa avuksi kohtaamaan oman turmionsa.

Ja sitten sitä ollaankin yksin valtavaa zombilaumaa vastaan. Hetken pienessä mielessä käy ajatus, Minä pystyn tähän!
Tämä harhaluulo osoitettaan hyvin nopeasti hyvin vääräksi, yksin vain ei pärjää.

Toinen suurta hilpeyttä herättävä ominaisuus on epävakaat nettiyhteydet niin muiden kuin omanikin. Joskus viimeinen erä romahtaa siihen kun peliä ylläpitävän nettiyhteys katkeaa juuri kriittisellä hetkellä.
Kun sitä "pari" kertaa on koko homman aloittanut sinnikkäästi alusta ei voi sanoa hirveästi pelin parissa rentoutuneensa.

Päinvastoin.









Mutta nämäkään tosiseikat eivät latista, ainakaan omalla kohdalla, pelin antia. Plants Vs Zombies on edelleen yksinkertainen, hauska, viihdyttävä ja addiktoiva peli jonka parissa hyvin nopeasti, täysin huomaamatta, saa kulutettua montakin tuntia.

 

Olenkin suunnitellut, että kunhan avovaimoni lähtee pariksi päiväksi käymään kotiseudullaan, (vakaa luottamus siihen ettei hän blogiani juurikaan lue) linnoittaudun sohvalle ja pelailen kasvien ja zombien sotaa niin pitkään kuin vain suinkin jaksan. Viis ulkona odottavasta keväisestä ilmasta, sen voi ihan yhtä hyvin viettää sisällä tv ruutua tuijottaen.