Nuka-Cola Quantum

 

Viime Fallout 3 postauksessa tuli pohdittua olisiko pelissä esiintyvää Nuka-Colaa/Nuka-Cola Quantumia saatavilla. Hetken googeloitua selvisi että olisihan sitä, mutta samalla selvisi myös, että sitä voi tehdä itsekin. Joten.....

 

 

Itse colan ohje on hyvin yksinkertainen, Tonic-vettä ja sinistä elintarvikeväriä. Pullon kasaan laittamisessa on hiukan enemmän projektia, ei sekään mikään hirmuinen haasta toki ole.

Vaikeinta, ainakin itselleni oli etiketin saaminen oikean kokoiseksi. Siihen meni jokunen tunti, ja pari paperia.....kuvassa ei ole edes kaikki tulosteet jotka tuhlasin.

 

Helpommalla toki olisi päässyt, mutta halusin että pullon tekstit olisivat luettavissa.

 

 

 

 

Etiketin lisäksi tarvittiin korkki...

 

 

joka onneksi tuli hankkimani pullon mukana, tussasin sen vain siniseksi ja liimasin päälle Quantum merkin. En ole kovin tyytyväinen korkkiin, merkin kanssa olisi pitänyt jaksaa nähdä sama vaiva kuin etikettien, jotta siitä olisi tullut selkeämpi ja paperin reuna katoaisi paremmin korkkiin.

Kuumaliimasin korkin umpeen, eli tätä Quantumia ei ole tarkoitettu koskaan avattavaksi. En tiedä mitä sisällölle ajan kanssa mahtaa tapahtua ja joudunko joskus ehkä tekemään uuden pullon.

 

Quantumin hohdetta varten hankin "paino valon" O.o

 

Johon kuumaliimasin nappulat joiden päälle pullo voidaan asettaa. Valo ei syty jos pullon asettaa suoraan lampun päälle.

 

 

 

 

Etiketin liimaukset tulivat hiukan näkyviin valon vähentyessä.

Mutta hämärässä sinisyys vaalenee lähemmäksi pelissä nähtyä Quantum Colaa.

 



 

 

Ja siinä se on, osana kokoelmaa. Kaiken kaikkiaan näin ensimmäiseksi yritykseksi, sanoisin onnistuneeni todella hyvin pullon kasaan laittamisessa. Pieni hiominen olisi ollut vielä paikallaan, mutta muuten ei parane valittaa.

 

Mikäli satuit tämän blogi tekstin löytämään, fanitat Fallout pelejä ja/tai haluaisit tehdä oman pullosi, etiketit löydät tästä linkistä korkit löydettävissä samalta sivulta.

Jos omistat jonkin kuvankäsittelyohjelman ja osaat sitä käyttää, uskon ettei kuvan oikeaan kokoon asetteleminen ole mikään ongelma. Itse koin helpoimmaksi käyttää OpenOfficea.

 

Muu tarvittava:

Tonic-vettä

Sinistä elintarvikeväriä

Sininen tussi...tai pienoismallimaalia

Liimaa

Lasinen cola pullo (harvassa nykyään)

Valo (vapaaehtoinen)

 

Tonic-vettä kannattaa ennen värjäämistä hiukan heilutella tai jättää avattuna huoneen lämpöön vuorokaudeksi jotta hiilihapot haihtuvat jotta väristä tulee tasainen eikä pulloon ilmesty myöhemmin tarpeettomia kuplia.

 

 

Kippis!!

Fallout 3

 

Jos suosikki pelejään yrittäisi listata Fallout 3 olisi viiden ellei jopa kolmen parhaan joukossa, tai se luultavasti kamppailisi kärkipaikasta. Vuosi taisi olla 2009 kun Fallout ilmestyi ja kun sen hankin, se oli jälleen yksi niistä peleistä josta en tiennyt ostopäätöstä tehdessäni yhtikäs mitään. En ollut koskaan aikaisemmin pelannut yhtäkään Fallout peliä ja jos ihan rehellisiä ollaan en ollut koskaan edes kuullut sellaisia olevan olemassakaan. Ainut syy miksi edes kiinnostui Falloutista oli se, että se on Bethesdan luomus, kuten The Elder Scrolls sarja josta myös paljon pidän.

Mutta kuten monet tietämättömyyttäni onnistuneet ostokset Fallout 3 ei ollut poikkeus vaan, ehkä kaikkein onnistunein.

 

 

Fallout 3 nousee näin kuuden vuoden jälkeen, 4. kielipitkänä odotellessa, aiheekseni siksi kun tässä pari viikkoa sitten sain vihdoin käsiini kyseisen pelin keräilyversion jota jo aikoinaan hamusin mutta jonka hankkiminen vain jostain kumman syystä siirtyi siirtymistään. Samalla tuli tutustuttua Amazonista tilaamiseen ja voin hyvillä mielin todeta ettei tämä ollut viimeinen kerta kun jotain kyseisestä verkkoympäristöstä hankin.

 

 

 

Vaikka keräilyversion sisältö ei määränsä puolesta päätä huimaa se on silti omasta mielestäni yksi parhaimmista. Peltinen eväsrasia ja Vault Boy Bobblehead ovat hienot ja hyvin tehdyt sekä todella ikoniset esineet Fallout maailmasta. Myös making of- Dvd on teeman mukaisesti päällystetty muistuttamaan tulevaisuuden tallennustekniikkaa edustavaa Holotapea, eikä pienessä taide kirjasessakaan ole pahemmin valitettavaa, kerrankin kuvitusten joukossa on myös mukavasti informaatiota.

Fallout 3 keräilyversio oli yksipoikkeus muoviukkeleiden saralla, en miellä "heiluripäätä" muoviseksi figuuriksi, pikemminkin se toimi ehkä suurimpana syynä siihen miksi edes koko version itselleni halusin.

 

 Niitä kun voi, eväsrasian ja holonauhan ohella, löytää itse pelistäkin se on vai hiukan hankalampaa:

 

Jos "heiluripäätä" ei olisi ollut ehkä toinen ikoninen esine joka sen olisi voinut korvata olisi voinut olla pullo Nuka-Colaa tai edes sen korkki.......Mistä tulikin mieleeni, onkohan Nuka-Colaa saatavilla? Täytyykin tutkia. Se nimittäin sopisi hienosti keräilyversion kylkiäiseksi.

 

Siitä on aikaa kun olen Fallouttia pelannut, en laske New Vegasia se ei päässyt lähellekään samaa tunnelmaa kuin Fallout 3, eikä Vegasin keräily versiossa hirveästi ollut kehumista. 

Mutta koska se suosikki pelieni kärkipaikasta kilpailee, eivät muistoni siitä ole muuta kuin hyvät. Fallout on ehkä yksi kolmesta pelistä jotka ovat omalla kohdallani pystyneet onnistuneesti luomaan jollain tasolla ,tässä tapauksessa hyvin vahvan, pysähdyttävän tunnelman. Jo ensimmäiset sekunnit ydinsodan runtelemassa maailmassa ovat karulla tavalla kauniit kun auringon häikäisyn hälvettyä taivaanrantaan piirtyy kuva Washingtonin raunioista.

 

Mikään peli ei myöskään ole vihulaistensa puolesta aiheuttanut minussa samanlaista pelon sekaista vainoharhaa kuin Fallout 3 (no ehkä Last Of Us kävi lähellä).  Ghoulit, nuo ydinsodan zombiet, ansaitsevat paikkansa omalla pelottavin vihulainen listallani. Se hetki kun autioituneen ostosparatiisin käytäviltä kantautuu hyytävä Whäääääääääää!!! on selkäpiitä karmiva.

 

 

Fallout 3 on peli jossa itse tarina on melko toissijainen, suurin anti tulee enempi omasta autioituneessa maailmassa harhailusta, omakutoisista seikkailuista joiden parissa tuli itse vietettyä yli 160 tuntia. Usein pelatessani vain samoilin ja etsin uusia tutkimuksen kohteita, autioituneita rakennuksia joista ei koskaan tiennyt mitä niiden sisuksista lopulta lyötyisikään. Enkä tarkoita vain pelin esineistöä, aseita, rahaa, ruokaa, yms tai vihulaisia tai muita henkilöhahmoja. Enemmän itseä viehätti pelin ympäristöt, pysähtyneet hetket jotka kertovat omaa synkkää tarinaansa. Kun pelin aiheena kuitenkin on maailma ydinsodan jälkeen sitä ei voi olla pysähtymättä kerrostalon katolla aurinkotuolissa olutkori rinnallaan makaavan luurangon vierelle ja tämän tavoin kääntämään katseensa (pelissä) kaukaisuuteen, hetken pienen pohtia omaa olemassaoloaan ja jatkaa sitten hiljaa matkaansa.

 





Sysimustat sielut

Näin aluksi mainittakoon, että blogini ei pyri pysymään ajan hermolla vaan kirjoittelen milloin mistäkin sillä hetkellä omassa mielessäni olevasta. Siksipä otan nyt katseen menneeseen ja aiheekseni Dark Souls pelisarjan.

Aikoinaan ensikosketukseni kyseisiin peleihin johtui ajatuksesta, että halusin kokeilla jotain haastavampaa. Päädyin hankkimaan Demons Soulsin. En päässyt ensimmäistä pomotaistelua pidemmällä......ylipäätään edes ensimmäiseen pomotaistoon pääseminen oli monen tunnin ja usean alusta aloituksen lopputulos. Demons Souls hylättiin laatikkoon eikä siihen sen jälkeen ole tullut koskettua.

Sitten meni parisen vuotta (kai) ja Dark Souls ilmestyi ja jostain syystä menin senkin hankkimaan vaikka vallan hyvin tiesin mitä tuleman piti. Jos Demons Souls oli jo minulle ylitsepääsemättömän vaikea tuskin Dark S olisi yhtään sen helpompi. Mutta silti se tuli hankittua, ja sekin koki miltei saman kohtalon kuin edeltäjänsäkin.
Meni ehkä noin vuosi kun uskaltauduin palaamaan pelin pariin ja silloinkin alennuin tekoon jota ei pelipiireissä katsota hyvällä. Käytin toisen henkilön tallennetta, aloitin uuden pelin ultimaalisena ukkelina ja vihdoinkin onnistuin tahkoamaan pelin alusta loppuun. Muuten en olisi siihen pystynyt.

Sitten tuli hetki kun Dark Souls II julkaistiin, hetken arvelin ostaakko vai eikö ostaa ja sitten hölmö menin ja ostin, pelasin hetken, totesin että eihän tästä mitään tule ja unohdin laatikon pohjalle. Vakaa tarkoitus kuitenkin olisi joku päivä pelin pariin palata, kunhan tässä muilta kiireiltäni kerkeän.

Dark Soulssit ovat tehneet minulle hyvin selväksi sen, että en ole kovin kummoinen videopelien pelaaja. Minun Soulsien pelaaminen näyttää enemmänkin tältä:

Ja suurimman osan ajasta ruudulla näkyy tämä:

 

Sitten on niitä hetkiä kun kovan työn ja tuskan jälkeen on onnistunut etenemään hitusen pidemmälle ja kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti selvinnyt juuri ja juuri hengissä kaikista vastaan tulleista möttiäisistä ja suorastaan kiitää itsevarmuutta puhkuen kohti kulmantakana siintävää levähdys nuotiota tapahtuukin jotain "odottamatonta":

 

Hetken hiljaisuuden jälkeen aloitan alusta, turhautuneena sössin ensimmäiseen vastaan tulevaan viuhulaiseen, aloitan taas alusta, toistan edellä mainittua parikymmentä kertaa, luovutan ja lopetan pelin ja yritän vuoden kuluttua uudelleen.

Mutta silti kaikesta siitä epätoivoisuudesta huolimatta Dark Soulsseissa on oma sairas viehätyksensä, jostain syystä vain haluan pelata niitä, ehkä siksi jos/kun pääsen niissä vihdoin ja viimein eteenpäin se oikeasti tuntuu saavutukselta. Minä tein sen! Vihdoinkin se on ohi!

 

Luultavasti päädyn hankkimaan myös tässä lähikuukausina ilmestyvän Bloodbornen, tässä olen jo hyvän aikaa elätellyt harhakuvaa, että ei se niin vaikea ole, helpompi kuin edelliset. Mutta jos sitä ennen yrittäisin päästä edes hitusen eteenpäin Dark Souls II:ssa.

 



Turinaa trophyistä.

Sen verran monta peliä odottamassa analysointia joten ajattelin kirjoitella jostain muusta, mutta vahvasti niihin liittyvästä.
Joten päätin hetken harkinnan jälkeen ryhtyä turinoimaan trophyistä (tuo täysin suomenkielinen sana) (Mutta mikä muukaan se olisi?). Joista on tullut tänä päivänä iso osa pelaamista.

Itse en kykene muodostamaan yksiselitteistä mielipidettä kyseisistä virtuaali palkinnoista. Varmasti on henkilöitä jotka ovat yksiselitteisesti puolesta tai vastaan. Heitä joiden mielestä trophyt lisäävät pelien pelattavuutta ja heitä joiden mielestä pelit olivat ennen parempia.
Itse en ole pelannut niin paljoa, että oikeastaan muistaisin aikaa ennen trophyjä. Mutta mielipiteeni niistä on niin puolesta kuin vastaankin.
Ne tuovat ihan kivan lisän, ehkä houkuttelevat pelaamaan enemmän/useamman kerran samaa peliä, ehkä lisäävät pelin käyttöikää. Ehkä. Itse en useinkaan jaksa kerätä kaikkia, en millään viitsi aloittaa toista tai kolmatta peli kertaa saadakseni puuttuvan läpäise peli vaikeimmalla vaikeusasteella trophyn. Kun en muutenkaan perusta pelin keräilyrihkamista motivaationi trophyjenkin suhteen usein lopahtaa sen viimeisen kohdalla joka pakottaisi etsimään kaikki 157 keräily esinettä tai suorittamaan 425 sivutehtävää, kuten jokainen The Saboteur pelin platinoinut (minä mukaan lukinen, yllättävää kyllä.) on joutunut tekemään.
Trophyjen kirjo on myös todella laaja naurettavan helpoista järjenvastaisiin. Toistojen puolesta kärkipaikka kuuluu ehkä edelleen Lost Planet 2:lle jossa platinan saadakseen olisi kuoltava 444 kertaa, päihitettävä 9999 vihulaista, pelattava kenttiä 300 kertaa ja vielä voitettava 100 online sessiota. Platinan saadakseen peliin olisi uhrattava ainakin 250 tuntia. Tietysti jos on tosi fani, tai ei ole muutakaan pelattavaa, niin mikä jottei. Itse en edes alkaisi yrittämään.
Sitten on ne harvat jotka jäävät kismittämään siksi kun trophyn ansaitakseen ei voi tehdä muuta kuin luottaa sokeasti hyvään tuuriinsa kuten Plants vs Zombies:n Lucky Spin jossa "hedelmäpelistä" olisi saatava kolme samaa timantti symbolia.

 

Maailmassa on varmasti satoja ellei jopa tuhansia pelaajia jotka kilpailevat tosissaan trophy listojen herruuksista, jokunen (ainakin yksi) joka tienaa elantonsa pelejä platinoimalla ja niitä jotka haluavat että heidän kokoelmansa vain näyttää virheettömältä, ja kai niitäkin joiden mielestä peli ei ole vielä pelattu jos siinä on hitunenkin keskeneräisyyttä.
Itse olen kai vain tässäkin suhteessa laiska ja välinpitämätön. Yksi, ja tärkein, syy miksi tiristän itsestäni hiukan enemmän innostusta ja jaksan tahkota peliä niin kauan että olen kaikki trophyt ansainnut on se että todella olen pitänyt kyseisestä pelistä, silloin minuun herää halu kerätä ne kaikki.
Toinen, hiukan typerä, syy on se että jotkut platina trophyistä vain näyttävät ihan hienoilta.

Mutta muuten en koe trophyjä kovinkaan elintärkeiksi. Itseäni ei haittaa jos yksi platinaan oikeuttava jää saamatta. Enkä vieläkään osaa vastata lisäävätkö trophyt pelin pelattavuutta, ne olkoot ihan kiva lisä ja on niitä välillä ihan mukavakin metsästää.

Kasvit vastaan Zombiet. O.o

Joskus vuosia sitten kun juutuubelissa sattumalta törmäsin Plants vs Zombies pelin traileriin ensi ajatus oli enemmänkin että, Että mitä? Olettekos nyt taas tosissanne.

 Mutta sitten kuitenkin syytä tai toisesta sitä päätyi kyseisen pelin hankkimaan, ehkä juuri sen mitä helvettiä fiiliksen takia, ensin Ps3:lle sen pienen alkuperäisversion, sitten aikanaan PsVitalle sen vähän isomman version ja nyt olen kolmisen päivää pelaillut Plants vs Zombies Garden Warfare pleikkari nelosella.

Alun ajatus turhanpäiväisestä ja typerästä öö mapin pelistä on muuttunut täysin. Alkuperäiset pelit olivat/ovat yksinkertaisia, hauskoja, viihdyttäviä ja addiktoivia, mikä ehkä juuri on elintärkein ominaisuus tämä tyylisille peleille. Ne pitävät hennossa kuristusotteessaan niin hyvin, että niiden ääreen palaa yhä uudestaan ja uudestaan tuhlaamaan lukuisia tunteja.

 

 

Kaikki skeptisyys oli kadonnut siihen mennessä kun sain tietää kasvien ja zombien taistelu tantereen siirtyvä hiukan isommille alustoille isommilla mittasuhteilla ja pienen yksinkertaisen kasvien puolustuslinjan kasvattelun sijasta vastassa olisi muut pelaajat kaiken kattavassa verkkoympäristössä. Sillä kertaa en ihmetellyt yhtään, se oli jotain mitä plants vs zombie hulluudelta osasi odottaa.

 

Ainut asia mikä lamaannutti innostukseni, aina viime lauantaihin asti, oli juurikin tämä verkkopeli ympäristö, ei mahdollisuutta yksin peliin, ei mahdollisuutta yhteenkään peliin ilman internetyhteyttä. Siksi odottelin että peli halpenee ja nyt maksettuani siitä 4 euroa olen ihan tyytyväinen.

Hirveästi en ole koskaan perustanut mistään muita vastaan tai muiden kanssa pelattavista peleistä, paria poikkeusta lukuun ottamatta. Olen enemmän yksin pelien ystävä, tai enintään kaksin. Mutta online maailma ei ole oikein koskaan houkuttanut. Miksikö? Yksinkertaisesti, koska siellä on muita.

 

Hauskaa se on, sitä en kiellä. Mutta hyvin usein tuntuu siltä, että tiimityöskentely on monelle täysin vieras käsite.....sanoo hän joka juuri sanoi pitävänsä enemmän yksin pelattavista peleistä......

Hyvin usein monen tunnin peli sessio päättyy totaaliseen turhautumiseen kun niin hyvin edennyt puutarhan puolustus kaatuu auttamattomasti viimeiseen erään kun kaikki säntäilevät täysin hallitsemattomasti sinne tänne.... kuolemaan, ja nekin viimeiset joilla olisi vielä mahdollisuus selviytyä ja pelastaa päivä syöksyvät toverinsa avuksi kohtaamaan oman turmionsa.

Ja sitten sitä ollaankin yksin valtavaa zombilaumaa vastaan. Hetken pienessä mielessä käy ajatus, Minä pystyn tähän!
Tämä harhaluulo osoitettaan hyvin nopeasti hyvin vääräksi, yksin vain ei pärjää.

Toinen suurta hilpeyttä herättävä ominaisuus on epävakaat nettiyhteydet niin muiden kuin omanikin. Joskus viimeinen erä romahtaa siihen kun peliä ylläpitävän nettiyhteys katkeaa juuri kriittisellä hetkellä.
Kun sitä "pari" kertaa on koko homman aloittanut sinnikkäästi alusta ei voi sanoa hirveästi pelin parissa rentoutuneensa.

Päinvastoin.









Mutta nämäkään tosiseikat eivät latista, ainakaan omalla kohdalla, pelin antia. Plants Vs Zombies on edelleen yksinkertainen, hauska, viihdyttävä ja addiktoiva peli jonka parissa hyvin nopeasti, täysin huomaamatta, saa kulutettua montakin tuntia.

 

Olenkin suunnitellut, että kunhan avovaimoni lähtee pariksi päiväksi käymään kotiseudullaan, (vakaa luottamus siihen ettei hän blogiani juurikaan lue) linnoittaudun sohvalle ja pelailen kasvien ja zombien sotaa niin pitkään kuin vain suinkin jaksan. Viis ulkona odottavasta keväisestä ilmasta, sen voi ihan yhtä hyvin viettää sisällä tv ruutua tuijottaen.

 

 



Pelien sisäinen keräilytavara....

.....aiheuttaa turhautumista.
Olen nyt jo jonkun aikaa yrittänyt löytää Orderista kaiken mitä löydettävissä on, mutta vieläkin puuttuvia palasia on liikaa.
En ole ikinä iloinnut pelien sisäisistä keräily esineistä, vielä vähemmän kun niiden lyötämiseen liitetään trophyt. Ainoastaan peleissä joissa maailma on avara tykkään samota etsimässä erinäistä esineistöä (Fallout3,Oblivion,Skyrim)
Mutta Orderin kaltaiset pelit jota pelataan yhden "kentän" mittaisina jaksoina eivät jaksa innostaa, eivät enää siinä vaiheessa kun rämmit viidettä kertaa samaa kenttää lyötääksesi puuttuvan valokuvan, joka onnistuu piiloutumaan vielä senkin jälkeen kun olet katsonut kaikenkattavan kuvakoosteen youtubesta.
Miksi sitten kiusaan itseäni näin, entä jos vain antaisin olla?
Usein annankin mutta nyt on niitä harvoja hetkiä kun haluaisin nähdä Orderin kohdalla 100%

Kingdom Hearts HD 2,5 ReMix Collectors Edition.

Kingdom Hearts on yksi niistä peleistä joita tuli nuorenalapsena pelattua ja joissa oli sellainen tietty Wau!-fiilis. Siitä on vähintään yhdeksän vuotta kun olen viimeksi pelannut Kingdom Heartsia. Ensimmäinen osa kuitenkin julkaistaan jo vuonna 2002 ja toinen 2005, muista keräilyversion sisältämistä peleistä ( Kingdom Hearts Re:Chain of Memories, Kingdom Hearts: 358/2 Days ja Kingdom Hearts Birth by Sleep) ei ole minkäänlaista kokemusta.

Itse pelistä kirjoittamisesta hankalaa tekee se, etten tosiaan ole vielä päässyt peliä kokeilemaan....jokunen hetki saattaa mennä että edes pääsen....ja se että muistikuvatkin, jo näin nuorella iällä, ovat alkaneet hämärtymään. Kokemuksiani Kingdom Heartsista saa siis kaivella kymmenen-kolmentoista vuoden takaa. Yllättävää kyllä ensimmäinen osa on jäänyt paremmin mieleen, johtuisiko se siitä että ehkä toinen osa näin pelattavuudeltaan oli pitkälti sitä tuttua juttua jonka oli jo kerran kokenut...... Siksi olin hiukan pettynyt kun näin Kingdom Hearts IIIsen gameplay videon Youtubesta. Kaikkienko näinden vuosien jälkeen meille tyrkätään täysin saman näköiset vihulaiset Keybladella mätkittäväksi kuin jo ensimmäisessä osassa?

Silloin kauan kauan sitten en vielä ollut ikinä pelannut Final Fantasyitä joten tietoni KHn FF hahmoista oli olematon...sitä ei ollut lainkaan..... Nyttemmin vuosien vieriessä on Final Fantasyihinkin tullut tutustuttua. Sen myötä hämmennys Final Fantasy ja Disney universumien yhteen törmäykseen on kasvanut entistä suuremmaksi. En oikein tiedä, vieläkään, mitä mieltä siitä pitäisi olla. Disney ja Final Fantasy sopivat yhteen kuin ketsuppi ja soijakastike, sitä ei ehkä uskoisi mutta lopputulos onkin ihan hyvä.

Sen olen ymmärtänyt (wikipediasta juuri luin) että näihin remix versioihin on lisätty pomo taisteluita, joidenkin vihulaisten väritystä on muutettu, ilmeisesti lilasta oranssiksi...jos nyt en ihan väärässä ole..  musiikkia on paranneltu ja välivideot on nyt mahdollista skipata. Uusi sisältö houkuttaisi entistä enemmän päästä kokeilemaan.

Entä sitten itse keräilyversio?

Joka pelien lisäksi pitää sisällään, pakollisen, 30 sivuisen taidekirjan, pinssin ja Shadow Heartless leluhahmon.

Useimmiten olen todella skeptinen kaikkia figuureja sun muita keräily hahmoja kohtaan. Jos keräilyversio sisältää yhdenkin muoviukkelin jää se hyvin todennäköisesti ostamatta. Kingdom Heartsin kohdalla meinasi käydä samoin vaikkei Heartless pehmo muovia olekaan. Hyvä kuitenkin, että tulin toisiin ajatuksiin. En tiedä missä menee raja aikuisen miehen kohdalla pehmolelusta innostumisessa, mutta minusta Shadow Heartless on todella hieno. Ei läheskään sellainen 1,50€ kiinalainen lelu jollaista odotin, vaan todella laadukkaan näköinen ja tuntuinen....muutenkin sympaattisen oloinen.. Ja onneksi juuri Shadow Heartless eikä mikään/kukaan muu pelin hahmoista. Hyvin sopivan ikoninen perusvihulainen, jonka ihka ensimmäisenä pelissäkin kohtaa.

Kaiken kaikkiaan, kun otan huomioon kaiken mitä keräilyversio pitää sisällään, niiden laadun ja sen että keräilyversion saatavuus hankaloituu päiväpäivältä yhä enemmän, oli se todella kannattava ostos johon olen todella tyytyväinen. Se on hyvin ansainnut paikkansa kirjahyllystä punaisen Mario sienen viereltä.

Tiistaina....

....asiaa Kingdom Hearts HD II,5 ReMix:stä.