sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Dark Souls III väli/loppukatselmus

Kummasti on pari viikkoa ehtinyt vierähtää sitten viime näkemän o.O Vaikka uhkasin, että olisin harva se hetki Dark Soulista paasaamassa, mutta jotenkin peli vei mukanaan ja valitsin sen koneella istumisen sijasta.


Pieni spoilaamisen mahdollisuus on aina olemassa joten mikäli haluat kokea autenttisen peli kokemuksen ei tätä blogi päivitystä kannata tämän pidemmälle lukea.
Vielä en ole aivan täysin sisäistänyt mielipidettäni Dark Soulin viimeisestä osasta, hampaan koloon jäänyt niin hyvää kuin huonoakin sanottavaa ja yllättävää kyllä niiden tasapaino on vielä hiukan hämärän peitossa.
Pääsääntöisesti kolmas osa jatkaa tasaisella Dark Souls linjalla ilman sen suurempia yllätyksiä. Taattua Dark Souls laatua siis. Lyhyesti vielä ytimeistettynä Dark Souls III on hyvä peli, ei täydellinen, mutta hyvä.


Sen sijaan, että ylistäisin Soulin maasta taivaisiin keskityn enempi kritiikkiin. Minulle DS ei ole koskaan ollut se juttu. Soulit tulivat elämääni oikeastaan vasta Bloodbornen jälkeen, jonka nostan korkealla Soulien yläpuolelle. Siksi ensimmäinen häiriö tekijä joka iski vasten kasvoja oli se, että Dark Soul III muistuttaa harmillisen paljon Bloodbornea, niin vihulaistensa kuin ympäristöjensä puolesta. Ensimmäiset kaksi Soulia olivat enemmän jylhiä kuningaskuntia lohikäärmeineen. Kolmas osa tarjoaa hiukan synkempää väripalettia talikoita heiluttavine kylänmiehineen. Ymmärrän kyllä, että on ollut helpompi kierrättää valmiita malleja, mutta välillä Bloodbornemaisuus on hiukan liian selkeästi nähtävissä.


Toinen mutinan aiheeni olkoon Soul III:n pituus. Minusta peli oli yllättävän lyhyt ja loppu ratkaisu ei oikein ollut sitä mitä odotin. Se tuntui enemmän vain ensimmäisen osan toistolta, vaikka saaga olisi ollut tarkoitus saattaa loppuunsa. Kolmas mahdollinen loppu vaihtoehto on itsellä vielä kokematta, ehkä se antaa tyydyttävän päätöksen peli sarjalle.


Kolmanneksi pomo taistelut jättivät hiukan kylmäksi. Toisaalta nyt kun mietin ne ovat aika taattua Dark Souls kamaa, mutta olisin ehkä odottanut jotain uudempaa ja vaihtelevampaa. Annan miinuksen myös moninpelille siitä, että sitä hyödyntäen mikä tahansa vastustaja on Dark Soul tasolla lastenleikkiä. Kun kutsuu kaksi kaveria rinnallensa tarpomaan ei juurikaan ole epäselvää kuka poistuu kisasta voittajana, kolmikko vaiko vihulainen.


Mistä pääsemmekin mukavasti siihen, että en edelleenkään suostu uskomaan sitä, että Dark Souls olisi erittäin vaikea peli. Olen toitottanut sitä Soulin toisen osan ja Bloodbornenkin kohdalla ja toitotan sitä edelleen. Enintään voi sanoa, että Soul on haastava, mutta sitäkin vain paikoittain. Ollakseen vaikea Soulin tulisi olla epäreilu ja sitä se ei ole. Vastaan talsivat vihulaiset, eivät ole ylimaallisen vahvoja ellei omaa typeryyttään aja itseään nurkkaan kaikkien mätkittäväksi. Suurimman osan ajasta sitä voi vain himmailla eteenpäin ja raivata vastaan tulevat otukset tieltään. Jollain tavalla lukuisat internet palstat antavat Soulista sellaisen kuvan, että monien vihulaisten päihittäminen vaatisi suurtakin oveluutta. Peli maailma on täynnä muiden pelaajien neuvoja, kokeile tulta, kokeile jousta, heikkona milloin millekin yms.... Itse en koskaan ole miettinyt kyseisiä asioita, uskollinen miekkani jonka nappasin mukaani miltei pelin alussa on ollut aivan riittävä kukistamaan niin kuivahtaneen zombien kuin massiivisen jättiläisenkin. Tavarat joilla kohtaamisia tulisi helpottaa ja peli taktiikkaansa parantaa vain kertyvät varastoihini. Kuolo korjaa useammin typerien virheiden, holtittomuuden ja ylimielisyyden ansiosta kuin siksi, että vastustajat olisivat ylivoimaisia.


Mutta silti kaiken tämän ei niin oleellisen jälkeenkin Dark Souls III on hyvä peli. Se ei yritä keksiä pyörää uudestaan vaan jatkaa tutulla ja turvallisella linjalla, se on mukavaa ajanvietettä ja tarjoaa sopivasti haastetta ainakin jos päättää kohdata vastustajansa silmästä silmään. Joitain asioita olisi voitu tehdä toisin, mutta niinhän se aina on.

Bloodborne II

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Sieluista Pimein. Dark Soul III


 
Ja niin oli koittava päivä jona Dark Souls peli saaga saataisiin päätökseen peli sarjan kolmannen ja viimeisen adaptaation myötä. Muistakaamme myös kirjata historian kirjoihin tieto siitä, että Dark Soul III oli ensimmäinen peli koskaan ikinä jonka ennen varsinaista julkaisu päivää sain hyppysiini aikaisen ennakkotilauksen ansiosta.
 


Alussa kaikki oli harmaata ja maailmaa hallitsivat mahtavat lohikäärmeet. Sitten syttyi pieni liekki pienoinen jota seurasi valo ja pimeys, elämä ja kuolema......... Aikanaan liekki hiipuisi ja pimeys voittaisi ellei joku tekisi asialle jotain. Aikalailla tällaisesta asetelmasta peli sarjassa on vuosien ajan ollut kyse.... Näin aika brutaalisti tiivistettynä... Kolmannen osan myötä epäkuolleen soturimme matka kohti viimeistä auringonlaskua on alkanut. Se sammuuko liekki vai onko sen tulevaisuus turvattu jääköön vielä mysteeriksi.



 
 
Keräily versiosta mainittakoon sen verran, että se on luultavasti yksi parhaimpia jotka ovat kohdalleni osuneet. Aivan kuten Bloodborne aikanaan jatkaa Dark Souls III samalla laadukkaalla linjalla. Jos otan vertailupohjaksi esim kalliimman täysin muovisen Fallout 4 PipBoy editionin. Jyrää Dark Souls III sen mennen tullen. Pelkästään Soul III laatikko on jo hieno, siinä ei ole typerää muovi sleeviä vaan kuvat on painettu suoraan pahviin. Hölmönä kuvittelin laatikkoa avatessani, että toinen figuuria sisällään pitävä laatikko on vain perus vaaleanruskea pahvi boxi....
 
 
.....väärässä olin. Tämä on nyt esimerkki siitä millaisia keräilyversioiden tulisi olla. Tällaisista tavaroista kannattaakin maksaa, kun ottaa huomioon ettei Soul IIIn keräily paketti ollut edes mikään hullun hintainen.
 
 
Figuurit herättävät minussa aina ja edelleen myötähäpeän sekaista pelkoa. Yleensä jätä keräily boxin hankkimatta mikäli muovi ukkeli vie suurimman huomion sisällöstä. Mutta nyt puhumme Dark Soulista, vaikka mukana olisi tullut pussillinen soraa olisin keräilyversion hankkinut. Kuitenkin Soul figuuri on positiivinen yllätys.... en nyt ihna varma vielä ole sen sijoittamisesta mihinkään kovin näkyvällä paikalle, mutta muuten se on ihan kiva.
 
 
Ja kuten arvata saattaa muoviukkeli ei vienyt kaikkea huomiota sisällöstä. Mukana oli paljon muutakin...
 



 
Hihamerkkejä, Praise The Sun!!,....  kankainen kartta ja suuri taide kirja joka ei kata ainoastaan Soulin kolmatta osaa vaan kaikki edeltäjänsäkin.
 
Ymmärtäkää, nämä eivät ole leluja vaan keräily esineitä aikuisille.


 
 
Kuten joku useamman kuin yhden postaukseni lukenut saattaa aavistelle, tulevat viikot/kuukaudet tullaan vahvasti pyörimään Dark Soulin ympärillä. En tiedä pystynkö ottamaan pelistä samanlaista platinum trophy haastetta kuin Bloodbornesta, mutta ainakin aion yrittää.
Sen verran mainittakoot, ethä kun tässä viimeisen vuoden olen Bornea ja Soul II pelaillut, ei kolmas osa tunnu enää kovinkaan haastavalta, ensimmäiset kaksi pomovastusta kaatui aika pikaiseen tahtiin. Mutta en koe, että Soulin tarvitsee enää asettaa pelaajalle niin suurta haastetta, tai nostaa sitä entisestä. Ennemminkin tarjota jälleen pientä astetta parempi ja mukaansa tempaavampi peli kokemus.
 
 



maanantai 11. huhtikuuta 2016

Pokémon 20 vuotta.


Tässä taannoin joitakin viikkoja sitten sain vision siitä, että mikäli haluan estää kansioiden vuosiksi kirjahyllyyn unhoittumisen keräilyn hiipuessa.
Ymmärsin, että keräily tulee ottaa enempi haasteena, tavoitteena jonka itselleen asettaa, päämääränä jota kohden kulkea. Sen on elettävä. Alun perin, noin vuosi sitten, hetken mielijohteesta kirpputorilta 50centillä ostettu Pokémon kortti nippu siivitti alun keräilylle. Otin haasteeksi kerätä kaikki 151 alkuperäistä Pókemonia. Tavoite tuli saavutettua yllättävän nopeasti ja samalla laatikoihin ehti kerääntyä muidenkin sarjojen kortteja.


Ensimmäisten Base, Base2, Fossil ja Jungle settien jatkoksi tuli Team Rocket ja sitä seurasi Gym Heroes ja Gym Challenge. Viimeisimpänä mainittujen settien lähestyessä loppuaan oli katseet jälleen käännettävä toisaalle.


Toisaalta löytyi Expetition, Skyridge ja Aquapolis sekä Southern Islands. Mutta kun Southern Islandsin 18sta kortista puolet oli saatu kasaan alkoi heräämään epäilys, että tässäkö se on. Saavutin tavoitteeni, ylitin sen monin kerroin. Keräisin kaiken mistä lapsena Pokémon korttien ilmestyessä en osannut edes haaveille.

 
 

 Aluksi olin luvannut itselleni, että 1st gen on se minun juttuni, sen jälkeisiin Pokémoneihin en koskisi pitkällä tikullakaan. Mutta kuinkas kävikään. Southern Islandia seurasivat Neo Genesis, Discovery, Destiny ja Revelation jotka ovat kaikeksi onneksi vielä pahasti kesken. Päätin kuitenkin myös, että jätän vanhemmat setit nyt joksikin aikaa tauolle ja keskitän energiani johonkin aivan uuteen.


Vasta hetkisitten julkaista Generations sarja oli mitä oivallisin valinta seuraavaksi kasattavaksi kortti setiksi. Varsinkin kuukausittain ilmestyvien  Mythical ja Red and Blue keräily boxiensa puolesta.

Yksi setin odotetuimmista korteista sattui löytymään jo ensimmäisten joukossa
Kunhan Generations on kerätty palaan vanhempien settien pariin, kartoitan mitä puuttuu ja keskityn niihin. Paluuseen voi kuitenkin mennä aikaa, Generations setissä ehkä kuitenkin riittää etsittävää täksi vuodeksi.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Kyllä minä niin mieleni pahoitin. Zombiu

Tässä joitakin viikkoja sitten nappasin Anttilan alelaarista mukaani PS4 jälleen rakennetun Zombie pelin... joka alun perin on kantanut nimeä ZombieU ja julkaistu vuosia sitten vain ja ainoastaan WiiUlle. En ole kovinkaan suuri kauhun ystävä, mutta joskus sitä on ihan mukavaa poistua omalta mukavuus alueelta ja haastaa itsensä yrittämään.


Kuten perinteiseen selviytymiskauhuun kuuluu, maailma on musta, epäkuolleet odottavat nurkkien takana ja jumpscared....(jotka ovat minusta aika halpa pelottelu keino)... ovat arkipäivää. Aluksi kuitenkin pidin Zombiesta, siihen hintaan se oli ihan kohtuullista ajanvietettä. Jatkuva varpaillaan olemisen tunnelma oli omalla tavallaan koukuttavaa ja ihan mukavaa vaihtelua.



En tiedä Wiiuu verisosta, joskus senkin saatoin omistaa, mutta en koskaan ehtinyt sitä pelaamaan. Joten en pysty sanomaan ovatko asiat edeltäjä versiossa paremmin. Sillä miinusta annan Zombielle siitä, ettei siinä juurikaan tarvitse selviytyä. Riittää että tartut uskolliseen kriketti mailaan ja hutikoit vastaan tulevia epäkuolleita. Ammusten ja erinäisten ensiapu tarvikkeiden hamsteroiminen on melko turhaa, ovia ei tule koskaan laudoitettua, eikä varsinkaan turvatalossa olevaa säilytys lotiskoa tule koskaan käytettyä. Itse ainakin päädyin pelaamaan juurikin näin.


Viimeinen positiivinen kokemus pelistä oli selviytyjäni yllättävä kuoleutuminen, kun puolivahingossa huitaisin raukkamaisiin räjähteisiin turvautunutta kalmoa. Helpoimmalla vaikeus asteella pelatessa surmansa saanut survivoori vaihtui automaattisesti uuteen hahmoon joka vuorostaan kykeni pelastamaan edesmenneen toverinsa jäänteistä sen mitä vielä oli pelastettavissa. Tämä kyseinen seikka oli mielestäni mukavan realistinen pikkulisäys ja yllätys pelissä joka nyt ei muuten hirveästi päässyt ominaisuuksillaan loistamaan.


Mutta, miksi minä mieleni niin pahoitin.... Noh, SPOILERI VAROITUS!!! JOS PELAAT TAI HALUAT JOSKUS PELATA ZOMBIA, MUTTA ET TOHDI TIETÄÄ MITEN LOPPU ETENEE!! LOPETA NYT! VIELÄ EI OLE LIIAN MYÖHÄISTÄ PERÄÄNTYÄ!!
Niin siis... pelin loppupuolella selviytyjämme päätyy taistelemaan areenalla zombeja vastaan, ilman varusteitaan, ilman mitään minkä pahanpäivän varalle varastoimiseen olet mahdollisesti kuluttanut jokusen hetken. Onneksi itsellä ei uskollisen kriketti mailan lisäksi ollut juuri mitään vietävää, se ehkä hiukan saattoi lieventää ärtymystäni.

Areenan tarkoituksena on kerätä aseistuksensa ympäristöstään. Ensin löytää ase, sitten pari ammusta, tuhlata kutinsa kahteen panssaroituun zombieen ja kuolla jolloin uusi tuhoon tuomittu hahmo herää areenalle. Pääsin vähän pidemmälle, tiesin mistä löydän ammukset ja hetken juoksenneltuani onnistuin löytämään vähän lisää. Toinen selviytyjä kandidaatti onnistui ammuskelamaan turhan monta ohi laukausta ja panokset loppuivat, eikä enempää ollut tarjolla. Ilman uskollista krikettimailaa ei voinut muuta kuin uhrautua zombien ateriaksi jolloin kolmas kokelas heräsi häkistään. Tätä elämän kiertokulkua jatkettiin hyvin pitkään, ainakin kahdeksan selviytyjä alokkaan verran, kunnes sain tarpeekseni.
Kaksi kysymystä mitä...... ja miksi?
 
Jos pelin alkutaipaleen päämäärä on ollut valmentaa pelaajaa selviytymään laumasta zombeja yksittäisten vastaantulijoiden sijasta ilman minkäänlaista kättä pidempää, olen perin pettynyt. Pelaajan paiskautuessa areenalle ensimmäistä kertaa, on melko mahdotonta tietää mistä mahdollista apua olisi saatavilla jolloin surkuhupaisan tuhon tuleminen on melko väistämätöntä. Liian moni uudelleen yritys taas imee ilon koko pelistä, selviytyminen menettää merkityksensä ja zombiet lakkaavat karmivasta, sen sijaan ne alkavat vain rasittamaan. Enkä usko, että vaikeampi vaikeus taso olisi yhtään lisännyt intoani, jos kuolo olisi Survivor tasolla korjannut olisi koko peli pitänyt aloittaa aivan alusta -.- kun ensin olisi selvinnyt miltei loppuun ja päättänyt päivänsä epäreilulla areenalla.
 
 
Zombie on nyt ollut kohta kaksi viikkoa jäähyllä. Kiinnostus sitä kohtaan ei ole kohonnut, mutta jos en muutakaan keksi saatan antaa sille mahdollisuuden ja ainakin edes pelata sen loppuun. Trophyjä ajatellen en ole innostunut pelaamaan Zombia kolmea kertaa lävitse jotta saisin digitaaliset palkinnot jokaisesta vaikeustasosta, tämä yksikin kerta on ollut ihan riittävä. Jos tätä yhtä koko pelin pilannutta kohtaa ei laskettaisi mukaan olisi zombie ollut ihan hyväkin peli. Nyt se tuntuu vain kovin turhalta.
Ei näin.
 
 
 
 


keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Historian havinaa

Viime päivinä olen tyystin unohtanut, että elämme vuotta 2016 ja sen sijaan, että ottaisin kaiken irti uusinta konsoli sukupolvea edustavasta Ps4:stäni olen uppoutunut pelaamaan pelejä menneiltä vuosikymmeniltä.

Tässä jokunen postaus sitten tulinkin maininneeksi Dark Cloud 2:en jonka matkassa palaamme kaksi konsolia ajassa taakse päin.

 
Nyttemmin olen edennyt Cloudissa melko lähelle tarinan loppua ja peli on vastannut vahvasti sitä mielikuvaa joka kultaisissa muistoissani on ollut. Jos unohtaa ajoittain rasittavat monotooniset musiikit, aivan älyttömät etäisyydet jotka syövät ison osan peli ajasta, itseään toistavat luolastot, ja lukuisat toistot mikäli peliin haluaa tehdä pintapuolista syvemmän sukelluksen, on Dark Cloud 2 todella hyvä peli vielä tänäkin päivänä.
 
Toinen elämääni palannut peli kokemus on vieläkin vanhempi, sen mukana matkaamme ajassa yli kaksituhatta luvun jolloin moni Ps4:stä innostunut ei ollut vielä syntynytkään. Mutta minä olin, ja silloin konsolinani toimi vanha kunnon Nintendo 64
 
 
 
Olen jo vuosia haaveskellut, että minun pitäisi hankkia Nintendo takaisin. Mutta sitten tarvitsisin myös vanhan televisiovastaanottimen jossa pelien vanhentuneet grafiikat näyttäisivät uuden karheilta ja loistaisivat virheettömyyttään. Sijoitus paikkaa tällaiselle kokonaisuudelle ei vain asunnostamme tahdo löytyä joten ajatus on aina hiipunut.
Mutta sitten löysin ratkaisun! Jota en jostain syytä ollut tullut edes ajatelleeksi. Internetin syövereistä googletin esiin Nintendo 64 emulaattorin, joka kulkee nimellä Project64 1.6, jota mainostettiin parhaaksi 64 emulaattoriksi ja jota nyt itsekin suosittelen kokeilemaan. Kerrottakoon myös, että emulaattori on ohjelma jonka avulla voin tietokoneella pelata pelejä joita ei normaalisti tietokoneella pystyisi pelaamaan tiettyjen yhteensopivuus ongelmien takia.
Saatuani emulaattorini käyttökuntoon latasin tietysti myös Super Mario 64 ja Star Wars Episode I Racerin. Jotke valehtelematta ovat ensimmäiset pelit joita olen ikinä koskaan pelannut. Ehkä siksi niillä on erityinen paikka sydämessäni, toinen syy on se, että ne ovat edelleen erittäin hyvät pelit.
Nykyisen Wii Un tarjonta ei ole lähelläkään Mario 64:n tasoa, minkä takia oma Wiiuuni kerää enemmän pölyä kuin unohtumattomia peli hetkiä.
 
 
Nyt kun vihdoin sain edes jollain tasolla tehtyä haaveestani totta ja saatuani ensi kosketuksen vanhaan kunnon Marioon, koin saman kokemuksen kuin Dark Cloudinkin kohdalla. Vaikka miltei kaksikymmentä vuotta on kulunut kyseisestä konsolista, on Mariossa aivan sama tuntu kuin silloinkin. Toki se on vanhan näköinen mutta ajan kuluma ei räjähdä silmille ja aiheuta pettymyksen tuntua kun lapsuuden lempi peli ei enää näytäkään siltä kuin sen on muistanut.
Ainut asia mikä kertoi minulle, että vuosikymmeniä on vierähtänyt siitä kun viimeksi kohtasimme oli se, että molemmat pelit, niin Mario kuin Star Wars Racerikin, ovat todella helppoja. Ne eivät enää tarjoa samaa haastetta kuin silloin kun itse olin pelien kohdalla avuton räpeltäjä jonka Bloodborne olisi nylkenyt elävältä pelkällä aloitus ruudullaan. Ainut asia joka estää minua kiitämästä Mariota läpi on ohjattavuuden takkuaminen.
Nyt on kai hyvä hetki mainita, etten ole koskaan pelannut ainuttakaan peliä tietokoneella niin, että voisin kutsua sitä pelaamiseksi. Jostain syystä ymmärrykseni ei riitä siihen, että edes haluaisin pelata tietokoneella yhtään mitään. Olen siis konsolimies, olen aina ollut ja aina oleva.
 
 
Joten koneeni näppäimistön hallinta tuottaa Super Mario 64:n kohdalla suuria ongelmia, olen jo löytänyt parikin paikkaa joihin en tule pääsemään koska en osaa kääntää kameraa oikeaan suuntaan -.- Star Wars Racerissa ei sen sijaan tarvitse painaa kuin yksi näppäin pohjaan ja väistellä vastaan tulevia esteitä, voitto on taattu melkolailla joka kerta vaikka pari kertaa kolossaalinen kallion kappale eteen yllättäen hypähtäisikin.
Olen ymmärtänyt, että koneeseen olisi mahdollista liittää nintendon ohjain O.o Mutta voi olla, etten viitsi täysin ilmaiseksi lataamani pelin vuoksi investoida ohjaimeen jota käyttäisin vain sen hetken. Joten on parasta vain tyytyä ihmettelemään näppäin yhdistelmiä ja pikkuhiljaa hivuttamaan itsensä kohti 120 tähteä.
 

 

 
 
 
 
 
 
 
 
Tämä hyvät ihmiset ei ole tähti:
 
 


keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Féikmon´s Return

Luulin tunnistavani väärennetyt Pokémon kortit kun sellaisia vastaan tulee, ja toki tunnistinkin......siitä ei hirveästi jäänyt epäilyksiä... mutta mitään tämän kaltaista en ollut nähnyt.

Vanhat tutut Charmeleon ja Spearow seuranaan kaikkien tuntemat Wysaub, Deugong ja keräilijöiden rakastama Charizaro.
 
Vähän erilaisemmat evoluutiot
Grimerin monet muodot



Gengarin luusto on tuhat kertaa vahvempaa kuin ihmisten O.O


Pokemonien kouluttamat Pokemonit


Vanhat tutut Mistyn Tulileijona, Ukkostiikeri ja Vesisusi
 

Ja mukaan vielä parit trainer kortit. Joista toinen huomien arvoinen 2nd Edition




Kyseisiä kortteja oli paljon enemmänkin, mutta havainne kuvat kertovat hyvin mistä on kyse. Näin räikeitä tekeleitä en ole vielä koskaan nähnyt. Sinänsä paljon hienompi kuin koti printterillä valmistetut pahvitulosteet ja jollain tasolla jo niin koomisia ettei niille oikein voi muuta kuin naureskella huvittuneena.
Saattaa korteilla jopa olla jonkinlainen keräily arvokin. Itse en ole vielä päättänyt mitä kyseisille korteille teen.










keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.


Jälleen yksi Bloodborne aiheinen päivitys, vaikkakin lyhyen ytimekäs sellainen. Tässä taannoin silmäni osuivat, internetin ihmemaassa kauriinlailla kirmaillessani, Bloodbornen kovakantisiin guidebookkeihin. Jotka totta kai oli nythetitännekaikki saatava. Ongelmaksi vai osoittautui, ettei kirjoja enää meinannut suomen puolelta lyötyä, kunnes hoksasin kurkistaa Ablidriksen tarjontaan.



Jotenka tässä ne nyt ovat. Hiukan myöhässä kun peli lisäosineen on jo moneen otteeseen kyllästymättä jauhettu läpi. Mutta keräilyllisessä mielessä kirjat ovat hyvä lisä muuhun Bloodborne irtaimistoon. Tein jopa tarkat mittaukset, ennen kirjojen hankkimista, siitä mahtuvatko opukset metalliseen boksiin joka Nightmare Editioniin kuului. Ja mahtuivathan ne. Iloitkaamme.


Kirjojen kannet osoittautuivat yllättävän heijastaviksi joten kunnon kuvien saaminen tuotti hiukan ongelmia. Salama tuo ikävästi sormenjäljet ja mystiset naarmuimitaatiot häiritsevästi näkyviin. Mutta muuten hyvin olen tyytyväinen kirjasiin. Bloodbornesta on kuljetuslaatikkonsa ansiosta tullut hyvä keräilyn kohde. Voin rakentaa aivan oman keräilyversioni.
 
Tässä kaikki tältä erää.
Pikku hiljaa kohti Dark Souls III hypetystä
.......keräilyversio on jo tilattu :P