Lista Bloodbornen vihulaisista.

Tämän päivityksen tekemiseen menikin yllättävän paljon pidempään kuin olin alun alkaen kuvitellut. En ollut valmistautunut siihen, ettei hyvältä tuntuva ajatukseni toimisikaan niin sujuvasti. Ajatuksena oli listata Bloodbornen vastukset sen mukaan kuinka hankaliksi olen ne kokenut. Se ei vain oikein onnistunut, joten päädyin 1-10 numerointiin, numero yksi kuvastaa täysin aneemista olentoa jonka päihittäminen ei juurikaan kummoista panosta pelaajalta vaadi ja numero kymmenen taasen maan päällistä helvettiä jonka läpi on tahkottava hammasta purren.
Bornen vastuksia on täysin mahdoton listata mitenkään universaalisti, jokaisella pelaajalla on omat helpot ja vaikeansa. Taidot, hahmokehitys, varustelu yms vaikuttaa paljolti, sekä usein ihan vain puhdas tuuri/epäonni.
Mutta tämä on minun kokemukseni. Listasin mukaan myös Old Hunters lisäosan pomot, mutta jätin pois Chalice dungeon vastustajat sekä pelin tarinan viimeisen Moon Presence otuksen sillä en ole kohdannut sitä kuin kerran ja siitä on jo jokunen kuukausi ehtinyt vierähtää. Otan huomioon myös jokaisen pelikerran, en vain ensimmäistä (näin ollen haastavinta) pelikertaa vaan myös NG, NG+, NG++ jne kohtaamiset.
Kuitenkin.....aloittakaamme.

Celestial Emissary 1/10

Tämä kukkakedon sienipää pienine apulaisineen, päätyy listani ensimmäiseksi sillä sen päihittää melko lailla sekunneissa. En tiedä mikä minuun meni mutta olen kuitenkin onnistunut päättämään päiväni yhden kerran tätä vastasta vastustaessani. Pienet sienimiehet kun voivat käyttää ylivoimaansa jos ei osaa olla varuillaan.

  Witch of Hemwick 1/10

Jaetulla ykkös paikalla sinertävän sienimiehen rinnalla. Insight mittarin näyttäessä nollaa eipä juuri muuta tarvitse kuin kävellä ympyrää ja hutikoida eteen ilmestyvää kyttyräselkää. Kerran kuitenkin olen kompastunut tämänkin kohdalla omaan oveluuteeni ja tullut päihitetyksi.

Cleric Beast 1/10

Ja kolmantena jaetulla ykkössijalla on pelin ensimmäinen mahdollinen pomo vastus. Jos nyt muistelen ensimmäistä pelikertaani joudun kohtaamaan tämän karvaturrin seitsemän kertaa ennen kuin tuurilla sen päihitin. Pelattuani pelin kokonaan läpi ja kokeiltuani aloittaa uudelleen otus kaatui ensimmäisellä kohtaamisella, kuten jokaisella muullakin sen jälkeisellä. Siksi annan sille vaikeus asteeksi vain ykkösen. Totta kai se tuottaa hankaluuksia kun ensikertaa tietämättään sen eteen toikkaroi. Mutta koska vastus ei edes ole pakollinen, voi sen jättää sikseen ja palata asiaa vaikka 80 leveliä myöhemmin. Joten en voi vain ensimmäisen peli kokemuksen mukaan rankata otusta tämän korkeammalle.

Blood-Starved Beast 2/10

Odotukset olivat korkealla kun ensikertaa valmistauduin BSB kohtaamiseen, olin lukenut atk-laitteesta kuinka haastavaksi monet olivat otuksen kokeneet ja olin aivan varma, että omakin tieni tulee olemaan pitkä ja kivinen. Eipä ollut, onnistuin ensi yrittämällä, enkä ole sen jälkeenkään kertaakaan päätynyt otuksen aamupalaksi. BSB on kuitenkin hiukan hankalampi nopea liikkeisyydessään ja rauhattomissa singahduksissaan. Mutta kunhan ei ala turhan päiten sähläämään ei otus kovin suurta haastetta osoita.

One Reborn 2/10

Ensimmäisen kakkos sijan ansaitsee yksi ja aina One Reborn zombie kasauma joka ei ole koskaan aiheuttanut minulle sen suurempia ongelmia. Ensimmäisillä kerroilla jaksoin kivuta ylemmille tasoille tiputtamaan ympäröivät kellon kilisyttäjät jotka tekevät One Rebornista ehkä hitusen vaikeamman. Sittemmin en ole vaivainut. Kerran olen kuitenkin tähänkin itseni tölväissyt ja One Reborn vaatii hieman suurempaa sitkeyttä kuin edeltäjänsä joten siksi arvosana kaksi.

 Father Gascoigne 3/10

Gascoigne on yksi, ensimmäinen, viheliäinen vihulainen jonka kanssa on hyvin suuri todennäköisyys kohdata ylitsepääsemättömän tuntuisia ongelmia. Jos rankkaisin pomot vain yhden pelikerran, kumma kyllä toisen, mukaan olisi isä aurinkoinen huomattavasti korkeammalla sijalla kuin nyt. Mutta nyt ei kuitenkaan. Jälleen ensimmäinen kerta oli ehkä haastavin, toinen ongelmaisin, mutta sen jälkeen Gascoigne on ollut aika perus, ei mitenkään erityisen haastava, mikäli ei onnistu ajamaan itseään nurkkaan tai kompastu hautakiveen.
Gascoingneen liittyen mainittakoot, että hänen tarinansa on ehkä pelin surullisimpia.

Shadow of Yharnam 3/10

Mustat huppupäät tuntuvat kohdallani muuttavan muotoaan peli kerrasta toiseen. Sitä ei oikein koskaan osaa ennustaa monennellako yrityksellä kolmikko kukistuu, ongelmatonta se ei ole kertaakaan ollut ja saattaa olla, että Yharnamin aaveet ovat päihittäneet minut reilusti useammin kuin minä kaikki kolme yhteensä. Muuta vaikeutta kolmikossa ei oikeastaan ole kuin oman tarkkaavaisuuden herpaantuminen, välillä joku kolmesta pääsee yllättämään, väistät toista suoraan toisen tulilinjalle ja niin edelleen. Mutta vaikka hahmoani on muljutettu useammin kuin jaksan muistaa kolmikon toimesta, annan vaikeus tasoksi kolmosen. Huppupäät eivät ole vaikeita, vika on enemmän pelaajan ketteryydessä.

 Living Failures 3/10

Ensimmäinen listalle päätyvistä Old Hunters lisä osan vihulaisista. Nuo pieleen menneet ihmisten yritelmät tulla sinertäväksi sinipääksi sinertävän sienipään paikalle eivät muodosta sen suurempaa uhkaa mikäli pelaaja pysyy kartalla siitä missä mikäkin nelikon jäsenistä milläkin hetkellä liikuskelee. Itselle on nimittäin käynyt useammankin kerran, että kierähtäessäni pakoon toisen otuksen uhriaan tavoittelevaa kouraa olen vain päätynyt toisen kouran ulottuville.

Amygdala 4/10

Amygdala aloittakoon neljän sarjan, joista jokainen on mielestäni lähestymistavoiltaan melko samanlaisia. Amygdalan luokse pääseminen on huomattavasti hankalampaa kuin itse tuo moni kätinen kummajainen. Tällä hetkellä johdan Amygdalaa kolme nolla, se ei ole kertaakaan onnistunut päihittämään minua.... Chalice dungeonin Amygdala sen sijaan takoi minut tantereeseen vähintään parikymmentä kertaa.... Kunhan vain kierähtelee otuksen jaloissa ei kovin suurta vaaraa vahingoista ole.

Mergo's Wet Nurse 4/10

Mergon lapsen vahdiksi suostuteltu öttiäinen oli ensikertalaiselle hiukan pelottavampi vastustaja. Hyvän osansa hengenriistosta on tämäkin ilmestys onnistunut nappaamaan, vielä edelleenkään en välttämättä onnistu ensimmäisellä kerralla hoitajaa harhauttamaan tarpeeksi ovelasti. Vihulainen pääsee nopeasti niskanpäälle mikäli jäät sen tuli linjalle, mutta selän takana kierähdellessä ei Mergon hoitajatar kovin pahasti pääse sivaltamaan.

Ebrietas, Daughter of the Cosmos 4/10

Moni voi olla toista mieltä. Mutta itse en ole kokenut Ebrietasta kovinkaan vaikeaksi. Olen muistaakseni kerran sotkeutunut sen lonkeroihin kun en ollut vielä perillä siitä mikä minulla on vastassani. Mutta sen jälkeen on kohtaamiset olleet enemmän tulin, näin ja voitin tyylisiä niin perus pälissä kuin Chalicen luolastoissakin.

Lady Maria of the Astral Clocktower 4/10

Vähän olin kahden vaiheilla antaisinko vitosen, mutta päädyin silti neljään. Sillä Lady Maria on melko suoraviivainen mittelö. Hän on nopea liikkeinen eikä anna hirveän monia huikka hetkiä kaiken parantavasta veriputelista. Mutta Marialla ei kuitenkaan ole samanlaista ylivoimaa kuin monella muulla. Kyse on enemmän pelaajan omista reflekseistä.

 Vicar Amelia 5/10

Amelian sijoitus perustuu aika paljon ensimmäiseen kohtaamiseen joka tuotti monia harmaita hiuksia. Muilla peli kerroilla Amelien vaikeus aste romahtaa rajusti pelaajan ollessa väistämättä monia leveleitä korkeampi kaikkia pelin alkupään pomoja vastaan. Kuitenkin Amelea tuntuu vahvalta vitoselta, vaikka sen ei enää samoja ongelmia aiheutakaan kuin aluksi.

Darkbeast Paarl 5/10

Paarl on yksi niistä joka olisi melko ongelmaton jos se ymmärtäisi pysyä paikallaan. Otus on myös olemukseltaan sen verran luiseva, että sitä usein päätyy vain huitomaan ilmaan osumatta sen kummemmin mihinkään. Ja kun olet vihdoin tavoittanut Paarlin se ottaa ja singahtaa jälleen toiselle puolelle hiekkakenttää. Ryntäily aiheuttama sähellys osoittautuu usein hyvin haitalliseksi toiminnaksi.

Rom, the Vacuous Spider 6/10

Rom tuo hämäkäkkien ympäröimä........ toukka O.o ? Ei sinällään ole kovi vaikea, ei itse Rom. Mutta sen minionit sen sijaan sitäkin kuolettavampia. Tuo kahdeksan jalkaisten armeija viipaloi pelaajan hetkessä mikäli hän tyhmän rohkeasti yrittää rynnistää niiden keskelle heidän valtiattarensa kimppuun. Myös Romin myöhempien vaiheiden maailmanlopun rea kuurot rusentavat varomattoman pelaajan kerrasta mikäli niitä ei onnistu väistelemään.
Sivu mennen mainittakoon, että Rom on yksi pelin otuksista jonka historiasta haluaisin tietää enemmän. Rom kuitenkin on käsitykseni mukaan joskus ollut ihminen.

 Micolash, Host of the Nightmare 6/10

Micolas on aiheuttanut minulle enemmän ongelmia kuin moni ehkä uskoisi. Kaiken kaikkiaan pidän Micolaksen kanssa leikittävää kissa ja hiiri leikkiä perin rasittavana varsinkin kun sitä on jo neljä kertaa juoksennellut portaita ylös ja alas hullun häkkyräpään perässä ja kun olet vihdoin saavuttanut jahdattavasi tämä tirvaisee pelaajan hengiltä yhdellä ainoalla iskulla kutsuessaan avukseen kosmisen valoilmiön T_T
Jälkeenpäin olen päätynyt pelaamaan likaista peliä ja vain tyytynyt pommittamaan Micolashia myrkky veitsin ja luodein turvasatamana toimivalta kielekkeeltä.

 Gehrman, The First Hunter 7/10

Gehramin paikka listallani on ehkä korkeampi kuin se todella ansaitsisi, mutta en ole kohdannut häntä kuin vain kerran. Tässä taannoin astelin toiseen yritykseen ja tulin kertatoisensa jälkeen päihitetyksi. Vaikka asetankin metsästäjien oppi isän näinkin korkealle, enkä ole kuin kerran ollut voitokas, en silti pidä Gerhamia aivan hirveän haastavana, hän pääsee usein yllättämään mutta pelaaja ei kuitenkaan astele viheriölle vain kuollakseen vaan on kykenevä pistämään aika hyvinkin hanttiin ennen kuin useimmiten kompastuu omaan oveluuteensa tai sortuu yrittämään liikaa Gehramin elinvoima palkin lähestyessä loppuaan.

Martyr Logarius 7/10

Logariusta ei olisi mitenkään voinut asettaa yhtään tämän alemmaksi. Seitsemällä pisteellään hän on mielestäni perus pelin vaikein vastustaja. Logarius on osoittautunut huomattavaa helpottumista muilla peli kerroilla. Mutta kun ensimmäinen yhteenotto tämän kalmon kanssa käytiin ei minulla juurikaan ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia.

Ludwig, the Holy Blade 8/10

Old Hunters lisäosan ensimmäinen vastustaja jonka jokainen tulee kohtaamaan on ehkä yksi pelin armottomimmista otuksista. Se ei juurikaan anna mahdollisuutta ottaa takapakkia ja hengähtää hetkisen vaan on jälleen kimpussa ennen kuin huomaatkaan. En tiedä mikä tuuri minulla kävi kun ensikohtaamisella päihitin pyhän miekan heiluttajan ensimmäisellä kerralla ilman sen suurempia ongelmia. Toinen kohtaaminen olikin sitten Ludwigin puolelta takaisin maksun aika ja yrityksiä tuhlaantui seitsemän ennen kuin pystyi riemuitsemaan voitostani.

Laurence, the First Vicar 9/10

Laurence jonka jäännökset pelaaja peruspelin aikana tulee ohimennen kohtaamaan. Osoittautui melko samankaltaiseksi kuin Ludwig pienellä ripauksella tulta ja laavaa. Ludwigin kohdalla käyneestä tuurista ei vain ollut tällä kertaa puhettakaan. Jo ensimmäisellä kerralla tehtiin selväksi se kumpi vie ja kumpi vikisee. Ehkä 8-9 yrityksen jälkeen Laurence suostu luovuttamaan, enkä sen jälkeen ole uskaltautunut edes kokeilemaan.

Orphan of Kos 10/10

On vain positiivista, että Micolash koskaan saanut kutsuttua Kosia avukseen. Tämän yksin jäänyt jälkeläinen oli jo sen verran haastava, etten uskalla edes kuvitella millaista tuskaa itse äiti Kos olisi olemassa olollaan aiheuttanut. Orphan of Kos on ilman pienintäkään epäilystä hankalin vastustaja jonka olen kohdannut. Kerta kerran jälkeen vaikka, lukuisista taktiikan vaihdoista huolimatta, päätyi hahmoni syömään santaa. Usein taistelu oli kerrasta poikki, tulin, näin ja kuolin. Ensimmäistä kertaa kohtasin Kosin orvon NG ssä kun siitä ei tullut mitään lähdin kolmannelle kierrokselle ja yllättäen NG+ oli vasta se peli kerta kun Orphan, jälleen lukuisten yritysten jälkeen, kukistui.
Kos on ilman kilpailua rajuin vihulainen joka pelaajaan vastaan asetetaan, sen antaa hyvin vähän varaa virheisiin ja lyö armotta yhä uudelleen ja uudelleen vaikka kuinka yrittäisit väistellä ja perääntyä.

Ooh! Majestic!

 A hunter is a hunter, even in a dream.

 But, alas, not too fast!

The nightmare swirls and churns unending!

Paluu Bloodborneen. Osa 7500.

Jätettyäni Fallout 4 pelaamisen pienoisella määrittelemättömälle tauolle, palasin Bloodbornen pariin. Jo pitkä aikaisena haaveenani on ollut, että pääsisin kokoamaan ja kirjoittamaan oman näkemykseni/mielipiteeni/spekulaationi Bloodbornen tarinasta...jos voimme sitä sillä nimellä kutsua.... Nyt vihdoin voin ilokseni todeta, ettei se ole mahdollista. Ei tavalla jolla sen haluaisin tehdä.
A) Materiaalia on aivan tolkuton määrä, en tiedä mistä aloittaisin ja mihin jatkaisin jotta saisin kaiken kerrottua ja kokonaisuus pysyisi järkevästi kasassa.
B) Suomen kieli. Pelkästään jo pelin keskiössä olevat sanat kuten Healing Church, joka on todella iso osa pelin tarinaa, kuulostaisi Parantavana kirkkona hitusen typerältä. Se ei vain sopisi. Niin ei vain yksinkertaisesti saa tehdä.

 Siinäkin mielessä pidän Bloodbornesta ja kaltaisistaan Souls peleistä. Sillä ne eivät kerro pelaajalle juuri mitään. Pelaaja vain heitetään keskelle kaaosta ja tarina, edes jonkinlainen häilyvä käsitys siitä mitä on tapahtunut alkaa pikkuhiljaa muodostumaan mikäli siihen vain jaksaa keskittyä.
Mikään pakko mahdolliseen tarinaan ei ole paneutua, sitä voi ihan hyvillä mielin rymistellä pelin lävitse ilman sen suurempaa ajatusten juoksua. Borne on hyvä esimerkki pelistä joka monen peleistä mitään ymmärtämättömän silmissä näyttäisi perus verellä kuorrutetulta väkivaltaviihteeltä ilman sen suurempaa tarkoitusta. Ja sitä se pitkälti onkin jos sulkee silmänsä kaikelta muulta.

Sitä muuta on aika paljon. Mikään Bornessa tapahtuva tai oleva, ei tapahdu tai ole ilman mitään syytä. Melko lailla kaikella on tarinansa ja kaikki tarinat ovat osa kokonaisuutta joka taas on osa vielä suurempaa kokonaisuutta. Jos osaisin haluaisin itsekin luoda Bornen kaltaisen tarinan jossa lukijan olisi itse etsittävä yhtymäkohdat ja selvitettävä mikä on johtanut mihinkin, miksi näin tapahtui....Mistä oikein on kyse.
Bloodbornen Old Hunters...toivottavasti ei ainoaksi jäävä.... lisäosa valoitti hiukan menneitä tapahtumia erityisesti..............parantavan kirkon..... Vähätellysti sanotusti hiukan häiriintyneestä historiasta. Mutta paljon paljon paljon pal........ jäi vielä kertomatta.

Vasta nyt itsekin neljännen peli kerran lähestyessä loppuaan olen herännyt havaitsemaan yksityiskohtia joihin en aiemmin ole osannut kiinnittää huomiota.......kuten alieni/Amygdala patsaat jotka vai jotenkin onnistuivat katomaan gootti tyyliseen ympäristöön..... tai ymmärtänyt, että alkuperäinen luuloni jostain on ollut aivan väärä. Se ei mennytkään niin.

Minusta se on todella kiehtovaa. Todella hyvä tapa kertoa tarinaa, omien havaintojen ja oivallusten kautta. Minut se ainakin houkuttelee Bornen äärelle kertatoisensa jälkeen, auttaa sen pysymään mielessä. Kun aina on pieni tunne, että vielä on jotain. Toki internet on täynnä lukuisia Bornen tarina teorioita ja selostuksia siitä miksi, mitä ja milloin....Eikä se mitään, suosittelen tutustumaan, itsekin niin teen. Kaikki spekulointi toimii hyvänä apuna tarinan ymmärtämisessä tai ainakin saa huomaamaan jonkin aiemmin pimennossa pysyneen yksityiskohdan.

Vaikka itse koen olevani aika hyvin päällisin puolin perillä siitä mitä Bloodbornen maailmassa on mennyt peruuttamattomasti pieleen. Haluan silti tietää ja ymmärtää lisää.

Huomenissa palaan jälleen Bloodborneen uuden blogipäivityksen merkeissä. Varautukaamme siihen.

O Flora, of the moon, of the dream.

 O little ones, O fleeting will of the ancients...

 Let the hunter be safe, let her find comfort.

 And let this dream,

 her captor...

 foretell a pleasant awakening...

 Be, one day, a fond,

 distant memory...

Vuosi uusi!

Vuoden 2015 lähennellessä loppuaan olisi ehkä aika niputtaa yhteen menneen vuoden blogin kokemukset. Vaikkei blogi vielä aivan vuotta täytäkään.
Minkäänlaista suunnitelmaa ei tätä päivitystä varten tullut mielessään mutusteltua, jotenka vähän nyt sokkona lumihangessa ryömitään. Sen verran aatostelin, että jos valitsisin oman vuoden pelini. Mutta esitän vielä miettiväni sitä hetken ja siirrän sen tuonnemmaksi.

 

Tästä kyseisestä kuvasta kaikki sai melko lailla alkunsa, lumesta löytynyt kotilo sysäsi blogin liikkeelle, kohti suurta suosiota ja lukuisia lukijoita.

Sittemmin moni uudempi ja vähän vanhempikin peli on saanut osakseen ylistystä, kritiikkiä ja tietyn tasoista halveksuntaa blogiteksteissäni. Koska blogin kuvien asettelu ei vuodessa ole blogini tavoin kokenut minkäänlaista parannusta dumppaan tyytyväisenä oheen kasan kuvia. Asettukoon miten lystää.

 Pitkälti peli painotteisten tekstien rinnalle olen aika ajoin pyrkinyt turisemaan välillä jostain muustakin.......kuten Pokèmon korteista joiden keräämisen päätin tämän vuoden puolella aloittaa ja tähän päivään asti onnistunut ylläpitämään. Ensi vuodeksikin on jo keräilyn suhteen suuria suunnitelmia.

 

 

Korttien keruu oikeastaan omalla tavallaan syrjäytti historiaan jäävän Ps3 konsolin käytön ja pelien keruu haaveet. Vuoden alussa olisi tarkoitus hankkiutua eroon vihon viimeisimmistäkin ps3 peleistä, keräilyversioita lukuunottamatta, niiden metsästys jatkukoon edelleen vaikkei itse konsolia juuri tulisikaan enää käytettyä.

 

Myös GoGOt, Don Rosan ankka sarjat ja elokuvat saivat tänä vuonna osansa. Vielä en päässyt tv sarjojen pariin vaikka jossain postauksessa muistan niin suunnitelleeni. Mukaan on mahtunut myös erinäistä höpinää, peli kokemuksia ja tietopaketteja piraatti Pokémon korttien vaaroista.

 

Mutta niin, siinäpä se suurimmalti osin tämä vuosi O.o

Alussa uhkailin vuoden pelin julkistamisella, mutta vuosin nostaa esille myös omasta mielestä onnistuneimman tekstini. Nähtävissä tästä.

 

Mitä vuoden peliin tulee....rumpujen pärinää...... Se ei voi olla mikään muu kuin Bloodborne. Fallout 4 olisi voinut olla hyvä kilpailija, mutta eipä sitten kuitenkaan. Suurempaa kuvaa katsellessa Bloodborne jyrää Falloutin jalkoihinsa mennen tullen. Vaikka Bornen julkaisuta alkaa olemaan miltei vuosi, se ei silti osoita kyllästymisen merkkejä, varsinkaan vast ikää julkaistun lisäosansakin puolesta.... jonka vasta eilen yöllä sain arvoiseensa päätökseen. Ja vaikka olen pelin jo kolmesti läpäissyt olisin innokas ryntäämään neljännellekin kierrokselle. Bloodborne on siksikin kärkipaikkansa ansainnut, sillä se houkutteli minut uudelleen DarkSoulin pariin. Molemmat pelit ovat tarjonneet minulle sen mikä on jo kauan ollut pelien suhteen hukassa..... Haastetta ja sen tuomaa onnistumisen tunnetta.

 

Bloodborne, you have eard a trophy!

 

Tässäpä kaikki tältä vuodelta, palaan asiaan vuoden 2016 puolella.

 

 

Hyvää Uutta Vuotta!

 

Raketit räiskymään!!





 

Toivotus, Hyvän. Joulun!

Kun katson ulos ikkunasta ja näen valkoisena hohtavat hanget, lumihiutaleet jotka maahan leijailee täyttää mielein joulun tuntu.
Ja vaikka mielikuvani talven ihmemaasta ei millään tavoin vastaakaan ikkunan takana odottavaa todellisuutta, älkäämme antako sen latistaa joulun tunnelmaa.

Hyvää Joulua!

Fallout 4 loppukatsaus

Jokunen hetki on jo ehtinyt vierähtää sitten Falloutin ilmestymisestä ja olen saavuttanut pisteen, jossa tarina kaikkine käänteineen on saatu päätökseen ja säteilyn kyllästämää joutomaata on jonkin verran ehtinyt tutkimaan. Joten voin hyvillä mielin antaa lopullisen mielipiteeni kyseisestä pelistä.
Mikäli et halua minkäänlaisia spoilauksia ja olet eksynyt tätä tekstiä lukemaan nyt on hyvä hetki perääntyä.

Jotkin ensivaikutelman mielipiteeni ovat muuttuneet, mutta olen myös löytänyt paljon uutta....mistä en niin hirveästi pitänyt. Uudet zombimaiset ghoulit ovat saaneet hyväksyntäni. Pidemmän päälle ne ovat onnistuneet aiheuttamaan pientä vainoharhaista pelkoa.... ja rasittavuutta rynniessään laumana kimppuun. Lisäksi erilaiset variaatiot (joista yhtä en ole vielä edes kohdannut) nälkiintyneestä syöpäiseen ghouliin ovat olleet positiivinen lisä.

Toinen ilon aihe, johon en ensimmäisessä arviossani ehtinyt edes paneutua on..... suomenkielinen sana vastine pakeni mielestäni.... kutsukaamme niitä siis settlementeiksi. Siis oman asutuksen, kylän kyhääminen. Kyseinen ominaisuus tuntuu välillä vähän päälle liimatulta ja sen olemassa olon voi tyystin unohtaa, mutta itse olen onnistunut pitämään tällaisesta pienestä Simsmäisestä rakentelusta joka toimii hyvänä vastapainona kaikella muulle mitä pelillä on tarjota. Tauko kaiken toiminnan keskeltä.

Kolmantena mainittakoon matkakumppanit joihin pelin aikana tulee törmättyä. Edellisissä Fallouteissa on pahemmin perustanut kumppaneista, usein he olivat vain rasite, este, hidaste, joka ennen pitkään onnistui tappamaan itsensä. Nyt matkakumppanin ottaa mielellään mukaan vaikkei hahmojen tekoäly ole juurikaan sitten viime näkemän parantunut, edelleen oven suut tukitaan tai komentoja jätetään noudattamatta, toljotetaan vierestä kun toveria taotaan hengiltä. Mutta se on pientä, en anneta sen häiritä Toverit tuovat hyvän lisän, mukavaa piristystä omille tutkimusmatkoille. Vaikka on olekaan pahemmin tutustunut kuin heistä yhteen.

Strong hate humans! But Human is good!

Olikohan minulla vielä jotain mukavaa sanottavaa? O.o Eipä tainnut olla, joten siirtykäämme siis asioihin joista en niinkään innostunut.
Viimeksi taisin sanoa, että Fallout 4 tarina saattaa olla parempi kuin edeltävien. Itse koen olleeni tässä väärässä. Loppua kohden tarina menee vähän mitään sanomattomaksi. Minkä polun ikinä valitsetkaan, neljästä mahdollisesta ryhmittymästä joiden kanssa toimia, lopputulos on melkolailla sama. Periaatteella vain yksi voi voittaa.
Itselle tämä aiheutti suunnatonta epävarmuutta siitä mitä kannattaisi tehdä, kenen puoleen kääntyä, mitä jää kokematta jos teen näin, mitä tapahtuu. Ehkä otan pelin turhan vakavasti, mutta olisin toivonut vähän laajempaa kokonaisuutta. En tällaistä valitse yksi ja pitäydy siinä vaihtoehtoa.
Mistä päästääkin toiseen seikkaan. Ylipäätään kaikkinainen ihmiskontaktoituminen on vähän hiipunut sitten Fallout 3:sen. Sinulle annetaan neljä vastaus vaihtoehtoa, jotka kaikki melkein aina johtavat samaan lopputulokseen. Kerran valitsin kolme muuta jotka tulivat hylätyiksi ja vasta negatiivinen päin naamaa huutaminen sai toisen tajuamaan, etten ole hänen etsimänsä petturi tuntui vähän typerältä. Toisin kuin 3:ssa, eri vaihtoehdot uhkailu, ympäripuhuminen, sympatisointi, näkyivät keskustelu valikossa ja niiden onnistumisprosentti oli esillä, nyt en usein edes tiennyt yrittäväni puhua toista ympäri ilman epäonnistumisesta ilmoittavaa viestiä ruudun yläreunassa.
Eivätkä keskustelut enää lähde rönsyilemään, tai johda johonkin toiseen loppu tulemaan, ne vain määrätietoisesti menevät kohti saamaa päämäärää, ehkä välillä ottaen pienen harha askeleen.... tietysti vain silloin jos välttämättä haluat kysyä jotain jonninjoutavaa.

Myös karma systeemin katoaminen on iso miinus. Valinnan vapaus hyvän ja pahan välillä on lakannut olemasta. Se on harmi......... En oikein keksi siitä mitään muuta sanottavaa, se on niin iso miinus. Jo kolmannen pelin alussa sait mahdollisuuden valita räjäytätkö viattoman kaupungin rikkaan miehen iloksi vai laitatko kranaatin hänen taskuunsa ja rankaiset kaikkia asianosaisia parhaaksi näkemälläsi tavalla. Karma toi paljon enemmän sisältöä peliin.... ja nyt sitä ei enää ole. Kyllä minä niin mieleni pahoitin.

Lisätty 11.12.
Tässä menneellä viikolla muistui mieleeni, että en muistanut marista Falloutin nykyisestä hahmo kehityksestä. En nyt aivan sata prosenttisesti muista millä tavoin hahmokehitys edellisissä peleissä eteni, mutta ei ainakaan näin vaivalloisesti. Nykyisessä systeemissä on vähän sama kuin pelin tarina osuudessakin, et voi saada kaikkea...... Tai periaatteessa voit, mutta se tulee kestämään hyvin pitkään.
Leikitään, että jokainen S.P.E.C.I.A.L atripuuttisi on alussa tasolla viisi, saadaksesi ne tasolla kymmenen pitäisi sinun kohota levelille 35. Silloin kaikki lisä "kyvyt"/taidot olisivat tavoiteltavissasi.
Aina kun hahmosi kehittyy tienaat pisteen jonka voit tuhlata hahmon kehitykseen, joka käyttämättälä sen johonkin Special atripuuteista tai valitsemalla jonkin kyvyn, jos kykyä ei ole saatavilla olet pakotettu tuhlaamaan pisteesi Speciaaleihin ja odottamaan seuraavaa levelöitymistä saadaksesi toisen pisteen jonka käyttää haluamaasi kykyyn.
Mitä pidemmällä peli etenee, sitä hitaammin hahmo kehittyy ja vaikka jaksaisikin kitkutella ja avata kaikki kyvyt, viimeisten kymppi tason kykyjen kohdalla hahmosi olisi jo muutenkin niin ylivoimainen, ettei uusilla parannuksilla juurikaan olisi merkitystä.


Mutta, kuten edeltäjässäänkin, Fallout 4 tarina ja muut suuret asioita eteenpäin vievät tehtävät, ovat loppujen lopuksi itselleni melko merkityksettömiä. Enemmänkin asioita jotka vain haluaa suorittaa alta pois, kerätä kaikki rikkaudet jotka niiden aikana vastaan tulevat omiin taskuihinsa ja palata sitten pelin sen osan pariin josta itse eniten nautin. Päämäärätön haahuilu.
No ei täysin päämäärätön, mutta suurimmalti osin. Tavoitteena vain uusien paikkojen löytäminen ja tutkiminen. Pieniin tarinoihin törmääminen. Kuten kohdata joukko nimettyjä ghouleja säteilynraikkaana iltana ja ymmärtää vasta myöhemmin heidän olleen zombivifoituneet naapurisi ajalta ennen atomista anhilaatiota tai vanhainkodin automatisoidut hoitaja robotit jotka ovat vahvasti sitä mieltä, että George on nyt vain vähän väsynyt kun ei ruoka maistu.
Ja tietysti harvinaisten esineiden etsiminen ja Bobbleheadit. Niistä kaikista Fallout on tehty.