Final Fantasy XII 11 vuotta myöhemmin

Tavaksi on tullut voivotella sitä etten taas ole aikoihin ehtinyt blogiini mitään päivitellä. Asioinnin aiheet ovat hiukan viime aikoina olleet kortilla, toki paria iän aikaista ideaa en ole vieläkään saanut aikaiseksi kirjoittaa mutta ei siitä sen enempää. Suurempi syy saamattomuuteeni on se, ettei tietokoneen ääreen vain tunnu hirveästi näinä päivinä olevan asiaa. Tänä älypuhelinten aikakautena miltei kaikki elintärkeät toimenpiteet Youtuben katsomisesta verkkopankkiin hoituvat niin näppärästi oman luurin avustuksella, ettei tällaisella kannettavalla kotikoneella ole oikein muuta virkaa kuin kerätä pölyä..

Kuitenkin sen enempää jorinoimatta itse tämän päivän asiaa.

Hiukan ennen viime joulua sain tietää, että suosikki Final Fantasyni....... Olen pelannut niistä ehkä viittä... palaa remasteroituna PS4lle. Siinä missä muinainen Crash Bandicoot ei enää jaksanut herättää kiinnostusta FFXII en voinut ohittaa.
Aikoinaan jo niin kauan aikaa sitten FFXII oli yksi suosikki peleistäni silloisella PS2lla. En muista tarkkaan kuinka monia satoja tunteja peliä tuli silloin tahkottua mutta niitä oli paljon. Toki iso osa tuntimäärästä johtui luultavasti enemmän omasta silloisesta osaamattomuudesta kuin huimista pelin sisäisistä tutkimusretkistä.

Siinä mielessä FFXII on kummallinen tapaus, että vaikka arvotan sen hyvin korkealle lempi pelieni listalla en muista siitä juuri mitään. Jos minulta kysyttäisiin miten Ratchet&Clank parivaljakon edesottamukset etenivät heidän ensimmäisessä osassaan pystyisin helposti kertomaan tarinan kulun huominen juonenkäänteineen. Mutta FFXII on vaipunut pimentoon, minä en muista juuri mitään. Välillä tuttuja kohtia tulee vastaan. Välillä luulen muistavani jotain mutta huomaan, että ei se mennytkään niin. Haittaako se? Ei.

FFXII näyttää ja tuntuu aivan samalta kuin vuosikymmen takaperin. Ajan hammas on päässyt raapimaan hiukan pintaa, mutta FFXII kohdalla se ei haittaa. Sen ulkoasu on hyvällä tavalla vanhahtava, retromainen. Ja kun en mitään pelistä juuri muistakaan se tuntuu kuin uudelta.

Terve!

FFXII tuntui aikanaan ehtymättömältä. Sitä ei koskaan pystynyt lopettamaan ilman, että aina jäi jotain kesken tai tekemättä. Aina oli jotain pientä mitä olisi voinut vielä tehdä,  kehittää hahmoa, ostaa jotain, katsoa oliko uusia tehtäviä ilmestynyt, tai vain katsoa mitä seuravan nurkan takana odotti. Sama tilanne jatkuu edelleen, aina lopettaessa tulee mieleen mitä olisi vielä voinut tehdä tai mitä sitten täytyy tehdä kun jälleen sohvalla istahdan.

Yksitoista vuotta sitten en saanut ammennettua FFXII kaikkea sisältöä, pari vastustajaa osoittautui ylitsepääsemättömäksi. Parhaimpani syvällä luolaston uumenissa lymyävä Zodiark jonka kesken jättäminen kismittää hiukan vieläkin. Olen kuitenkin varma, että tällä kertaa tilanne on toinen ja päättäväisesti pyrin ainakin trophyjen puolesta kaiken keräämään.
Kuten Bloodborne aikoinaan FFXII on seuraava platina trophy haasteeni.

Hirveän pitkällä, kai, en pelissä ole vielä edennyt... kun en muista niin hankala tätäkään kunnolla arvioida.. mutta olettamus on, että olen vasta melko alkumainingeissa ja koska tälle vuodelle ei pelien puolelta taida mitään suurempaa olla enää luvassa loppu vuosi saattaa hyvinkin mennä FFXII tahkotessa.