Pokémon Go! Valmis! Done! Finito! The End?!

Siinä se. Olen valmis. Kaikki ensimmäisen ja toisen genen Pokémonit on pallotettu. En laske mukaan Unown'eja enkä legendaarisia sillä niiden saaminen tuntuu tällä hetkellä melko mahdottomalta.

 

 

Ampharos oli viimeinen otus jonka tarvitsin, sen saadakseni tuli käveltyä hiukan yli sata kilometriä. Tällä hetkellä käynnissä oleva eventti helpotti kummasti viimeisen kahdenkymmenen namin saantia, muuten matkaa olisi ollut vielä jäljellä noin kaksisataa pitkää kilometriä.

 

 

Niukasti yli vuosi projektiin meni. 17.07.2016 aloitin Pokémonien metsästyksen ja tällä päivämäärällä 26.07.2017 olen viimeisen otukseni napannut... Unohtakaamme Unown...

En oikein tiedä mitä minulla on vielä pelin puolesta jäljellä? Ehkä vain jään odottamaan kolmannen generaation peliin vyörymistä.... en tiedä kuinka pitkä odotukseni on, toiveikkaimmat uskoivat niiden ilmestyvän tänä kesänä. Näin ei tule tapahtumaan.... Ehkä sitten ensi kesänä, mutta ei nyt.

 

Pókemon Go tulee kulkemaan taskussa mukana kuten tähänkin asti, mutta pallojen heittely tulee olemaan todella vähäistä. En kerää otuksia juurikaan saadakseni kokemuspisteitä. En kaipaa yhtään enempää otuksia varastooni. Yksi riittää.

En odota enää mahdollisuutta vaihtaa. Minun kannaltani oivallisia kauppoja ei oikein enää ole. Voin toki vaihtaa Corsolan Unown`viin tai Legendaarisiin. En kuitenkaan usko, että kenenkään Corsolan tarve on niin suuri jotta tähän kauppaan tarttuisi.

 

 

Pokémon Go on vuoden varrella muuttunut paljon siitä raakileesta joka se alussa oli. En vain ole vielä osannut oikein päättää ovatko muutokset olleet kannaltani positiivisia. Vaikka olen jo moneen otteeseen maininnut Legendaaristen monien saannin olevan tällä hetkellä mahdotonta, ne kuitenkin ovat satavilla.. Tai kaksi on. Lugia sekä Articuno... Moltres ja Zapdos tulevat seuraavan kahden viikon aikana saataville. Siinä missä moni varmasti hyppii seinille odotuksen ollessa viimein ohi... tai pidättäytyneenä suomalaisena iloitsee hiljaa sisäisesti.... Minä oikeastaan vain kohautan olkiani. Meh.

 

 

 

Tänään tuli tuhlattua jokunen tunti ja  yksi euro Articunon toivossa. Ei onnistanut. Väkeä oli liian vähän. Alue jolta legendaarisia otuksia voi bongata on aivan liian pieni. En tiedä kuinka suuri koti kuntani Pokémon Go ryhmittymä on. On meillä sentään omankylän Go tubettaja ja gymit tuntuvat kaatuvan melko tiuhaan tahtiin, että kyllä tuolla tuota Pokémon porukkaa tuntuu liikuskelevan. Se, että tarpeeksi suuri osa harhautuisi samaan kaupungin osaan onkin sitten toinen tarina. Keskustassa olisi varmasti väkeä, mutta hiukankin syrjemmällä toivo alkaa tekemään hidasta kuolemaa.

 

Toinen ongelmani on kiinnostukseni puute gymejä kohtaan. En tuntenut sitä pelin alku aikoina, enkä oikein vieläkään. Myönnän, että nyt se on hiukan kasvanut, koska oman otuksen gymille saanti on huomattavasti helpottunut. Mutten edelleenkään ole innostunut seisoskelemaan juuri missään julkisella paikalla näpyttelemässä kännykkäni näyttöä. Tämä vaikuttaa suuresti intooni havitella legendaarisia lintuja omiin kokoelmiini... ei sillä, että yksin tai kaksin niille edes pärjäisin.

Toiseksi minulla ei ole enää gymien suhteen tarpeita. En tee kolikoilla mitään, enkä näe syytä näpyttää luuriani saadakseni otuksia jotka minulla jo on.

En koskaan ole oikein päässyt mukaan CP, IV, sun muu kuka on parempi mitäkin vastaan milläkin iskuilla intoiluun. Minulle PoGo on aina vain ollut Gotta catch em all! ja nyt olen sen tehnyt.

Mitä seuraavaksi? O.o







Final Fantasy XII 11 vuotta myöhemmin

Tavaksi on tullut voivotella sitä etten taas ole aikoihin ehtinyt blogiini mitään päivitellä. Asioinnin aiheet ovat hiukan viime aikoina olleet kortilla, toki paria iän aikaista ideaa en ole vieläkään saanut aikaiseksi kirjoittaa mutta ei siitä sen enempää. Suurempi syy saamattomuuteeni on se, ettei tietokoneen ääreen vain tunnu hirveästi näinä päivinä olevan asiaa. Tänä älypuhelinten aikakautena miltei kaikki elintärkeät toimenpiteet Youtuben katsomisesta verkkopankkiin hoituvat niin näppärästi oman luurin avustuksella, ettei tällaisella kannettavalla kotikoneella ole oikein muuta virkaa kuin kerätä pölyä..

Kuitenkin sen enempää jorinoimatta itse tämän päivän asiaa.

Hiukan ennen viime joulua sain tietää, että suosikki Final Fantasyni....... Olen pelannut niistä ehkä viittä... palaa remasteroituna PS4lle. Siinä missä muinainen Crash Bandicoot ei enää jaksanut herättää kiinnostusta FFXII en voinut ohittaa.
Aikoinaan jo niin kauan aikaa sitten FFXII oli yksi suosikki peleistäni silloisella PS2lla. En muista tarkkaan kuinka monia satoja tunteja peliä tuli silloin tahkottua mutta niitä oli paljon. Toki iso osa tuntimäärästä johtui luultavasti enemmän omasta silloisesta osaamattomuudesta kuin huimista pelin sisäisistä tutkimusretkistä.

Siinä mielessä FFXII on kummallinen tapaus, että vaikka arvotan sen hyvin korkealle lempi pelieni listalla en muista siitä juuri mitään. Jos minulta kysyttäisiin miten Ratchet&Clank parivaljakon edesottamukset etenivät heidän ensimmäisessä osassaan pystyisin helposti kertomaan tarinan kulun huominen juonenkäänteineen. Mutta FFXII on vaipunut pimentoon, minä en muista juuri mitään. Välillä tuttuja kohtia tulee vastaan. Välillä luulen muistavani jotain mutta huomaan, että ei se mennytkään niin. Haittaako se? Ei.

FFXII näyttää ja tuntuu aivan samalta kuin vuosikymmen takaperin. Ajan hammas on päässyt raapimaan hiukan pintaa, mutta FFXII kohdalla se ei haittaa. Sen ulkoasu on hyvällä tavalla vanhahtava, retromainen. Ja kun en mitään pelistä juuri muistakaan se tuntuu kuin uudelta.

Terve!

FFXII tuntui aikanaan ehtymättömältä. Sitä ei koskaan pystynyt lopettamaan ilman, että aina jäi jotain kesken tai tekemättä. Aina oli jotain pientä mitä olisi voinut vielä tehdä,  kehittää hahmoa, ostaa jotain, katsoa oliko uusia tehtäviä ilmestynyt, tai vain katsoa mitä seuravan nurkan takana odotti. Sama tilanne jatkuu edelleen, aina lopettaessa tulee mieleen mitä olisi vielä voinut tehdä tai mitä sitten täytyy tehdä kun jälleen sohvalla istahdan.

Yksitoista vuotta sitten en saanut ammennettua FFXII kaikkea sisältöä, pari vastustajaa osoittautui ylitsepääsemättömäksi. Parhaimpani syvällä luolaston uumenissa lymyävä Zodiark jonka kesken jättäminen kismittää hiukan vieläkin. Olen kuitenkin varma, että tällä kertaa tilanne on toinen ja päättäväisesti pyrin ainakin trophyjen puolesta kaiken keräämään.
Kuten Bloodborne aikoinaan FFXII on seuraava platina trophy haasteeni.

Hirveän pitkällä, kai, en pelissä ole vielä edennyt... kun en muista niin hankala tätäkään kunnolla arvioida.. mutta olettamus on, että olen vasta melko alkumainingeissa ja koska tälle vuodelle ei pelien puolelta taida mitään suurempaa olla enää luvassa loppu vuosi saattaa hyvinkin mennä FFXII tahkotessa.