Palataampa ajassa hiukan taaksepäin tarkastelemaan ajan kultaamia muistoja hiukan tarkemmin.
Vuosi on 2001..... Ei, otetaampa uusiksi. Vuosi olikin 2003 kun 13 vuotiaan minäni silmiin osui kaupan pelihyllystä Jak II Renegade. Siitä tuli yksi suosikki peleistäni... Koskaan se ei päihittänyt saman aikakauden Ratchet & Clankiä, mutta hyvän tasoiseksi kilpailijaksi se pääsi. Joitakin vuosia möyhemmin vasta innostuin pelaamaan Jak saagan ensimmäisen osan Jak & Daxter The Precursor Legacyn ja luonnollisesti kolmannen osan samana päivänä kun se ilmestyi.
Ps3n tultua vanhat pelit myytiin pois. Mutta tyytyväisenä menin ja hankin Jak Trilogian kun se kolmannelle konsolille julkaistiin ja kyllä minä niin mieleni pahoitin kun eräs trophy sijoitusten kärkisijoista kamppaileva kommentoi pelejä tylsiksi.
Nyt jokuaika sitten törmäsin Jak peleihin PSstoressa.... kaikki neljä peliä, mukana täysin turha ajo peli Jak X, tarjouksessa 15€ hintaan... Suhteellisen hyvä tarjous siis.
Ymmärsin jo osto hetkellä, että pelejä ei ole remasteroitu saati uudelleen tehty. Ne ovat ne samat vanhat PS2 aikaiset klassikot jotka vuosi tuhannen alussa olivat uusinta uutta ja kirkkaita huippua.
Ymmärsin samalla, että minusta ei ole retro pelaajaksi ja myös sen mitä tylsällä oli tarkoitettu.
Viisitoista vuotta sitten pidin eniten osista kolme ja kaksi, juurikin tässä järjestyksessä. Nyt mieltäni lämmitti eniten ensimmäinen osa. Ei siksi, että se olisi tuonut muistoja mieleen vaan siksi, että sen pystyi kikkailemaan, hyppien ja pomppien seinien läpi sinkoillen milloin mistäkin kohdasta tiensä eteenpäin huijaten, alusta loppuun melko vaivattomasti kourallisessa tunteja... Se oli eritavalla hauskaa kuin aikanaan, omanlaisensa pieni "haaste".
Kaksi seuraavaa osaa olivat sitten niitä jotka alkoivat enemmänkin väsyttämään kuin pitivät aivosolut aktiivisina. Suurin osa peleistä menee paikasta A paikkaan B ajamiseen ja takaisin, vain jotta voit ajaa taas toisaalle ja takaisin. Pienessä hiekkalaatikon kokoisessa aluessa suoritettava monotoninen toisto tuntui nyt todella tylsältä ja turhalta ja kun millimetrejä ennen onnistumistaan epäonnistuva tehtävä palautti pelaaja kolmannen kerran tunneli kompleksin alkuun tuli tunne, että pakko lopettaa ja hengitellä pari päivää.
 |
| Seinän sisältä on jännät näkymät |
Pidin myös ensimmäisestä osasta eniten ehkä sen vuoksi, että se on vain perus tasohyppelyä. Ei mitään ylimääräisiä krumeluureja, aseita saati kykyjä... joita ei juurikaan/lainkaan tullut edes käytettyä.
Mielenkiintoinen tarina aikamatkustuksineen ja paradoksineenkin tuntui aikonaan todella jännältä ja käsittämättömältä, nyt näin vanhempana ukkona siinä näki aika paljon ylimääräisiä aukkoja ja vaikka peli onkin suunnatta 2000 luvun esiteineille olisi tarinaan voinut yrittää ympätä hiukan tosissaan otettavuutta eikä vain kuitata kaikkea toteamalla "Älä mieti sitä"
Toisen osan jaksoin rämpiä kunnialla loppuun, mutta kolmas osa.... vaikka odotukseni sen suhteen olivat suurimmat... ei jaksanut enää sytyttää. Mutta koska en viitsinyt sitä vain hylätä tein jotain mitä en itsekkään oikein ymmärrä.... painelin nappuloita määrätyssä järjästyksessä ja huijasin tieni huipulle O.o.... Enkä kadu mitään.
Jos Jak saisi saman kohtelun kuin Ratchet ja siitä tehtäisiin uusintapainos, täysin uusi peli vanhaa tarinaa mukaille. Ostaisin sen.
Kuten jo sanoin minusta ei ole retro pelaajaksi. Kaipaan uutta ja jännää, hienoja maisemia ja kirkasta kuvan laatua huikeina erikoistehosteineen. Niitä muistoja jotka palaavat mieleen katsellessaa isäksi tullutta Kratosta jota ei meinaa enää oikeasta ihmisestä erottaa, tietäen mistä kantimista ollaan aikanaan lähdetty.
Joten, ehkä se on nyt omalta osaltani tässä. Menneiden peli elämysten haikailu.
