Siitä on aikaa, eikö olekkin? Pokémon Go Hulabaloo!

 

Aikoihin en ole Pokémon Gosta turinoinut. Saattaapi olla, että koko kolmas generaatio on vierähtänyt ilman halaistua sanaa saavutuksistani. Pitkään on pitänyt ja pitänyt, mutta ei oikein ole ollut aihetta. Ehkä ei ole nytkään, mutta kasataan nyt tähän kaikki mahdollinen mitä viimeisten kuukausien aikana on tapahtunut... täytyneekin etsiä viimeisin aihetta sivua PoGo postaus ja linkittää se tähän 

 

Aloitetaanpa vaikka siitä missä olemme nyt menossa. Tasolla 35, jonka saavutin tässä pari päivää takaperin, vaikka olen pelannut miltei päivittäin edes vähän, ei tasoni ole sen korkeampi. Se voisi olla, mutta en jaksa nähdä sitä vaivaa, saati tuhlata yhtäkään ylimääräistä euroa onnen muniin sun muihin itselle niin kovin tarpeettomilta tuntuviin ylellisyyksiin. Joten tasolla 35 siis ja tämän hetkisenä toverina Tyranitar ihan vain siksi, että saisin 100 namia kerätty ennen tulevaa yhteisö päivää, johon en itse pääse tällä kertaa osallistumaan, mutta minulla on erinomainen Larvitar jolle haluaisin edes yrittää yhteisö päivän erikoisiskun napata. Jos ymmärsit yhtään mitään mitä juuri kijoitin, olet pelannut PoGoa viime aikoina. 

 

 

Kolmetuhattakolmesataakuusikymmentäseitsemän kilometriä ja seitsemän sataa metriä olen kantanut puhelinta mukanani bitti örkkejä nappaillen.

 

Niistä yhdeksäntuhattakaksisataakolmekymmentäviisi on jäänyt kiinni.

 

Tuhatkolmesataaviisitoista niistä on kehittynyt seuraaviin muotoihin.

 

Sinä aikana munista on kuoriutunut tuhatsataneljäkymmentäkaksi uutta otusta.

 

PokéStoppeja siinä talsiessa on tullut pyöräyteltyä huimat seitsemäntuhattakaksisataaviisikymmentäkahdeksan.

 

Ja jos vielä joskus kartoin saleja kuin ruttoa nyt niitä on puolustettu kolmetuhattakaksisataaseitsemänkymmentäneljä tuntia. Palkintona siitä parit paidat.

 

Marjoja samaisille puolustajille on syötetty kaksituhattaneljäsataakolmekymmentäseitsemän kappaletta.

 

Uutukaisimmasta tehtäviin erikoistuneesta mitallista on raapaistu haaviin vasta sataviisikymmentäviisi tehtävää.

 

Reidejä tahkottu satakolmetoista. Ei mitenkään ylimaalisen paljoa, mutta jokunen kuitenkin.

 

Siihen vielä päälle seitsemänkymmnetäyhdeksä legendaarista monsteria.

 

 

Yleensä pyrin siipeilemään ja puolustamaan saleja joissa on tilaa ja joku muu on tehnyt työt 😰 Mutta seitsemänsataakahdeksankymmentäkolme. Tätä mitalia olisi tarkoitus pyrkiä kultaa kohden kehittämään.

 

Jaaa vain yksi Unown.



 

 

 

Muista mitaleista muut kultiaisa paitsi Lohikäärmeen Kesyttäjä

 

Josta puuttuu vielä 67 munasta kuoriutuvaa Dratinia

 

 

Pokédxin osalta tilanne on tämä. Kolmesataakuusikymmentäkaksi on napattu ja kolmesataakuusikymmentäkahdeksan on nähty.

Pari paikkaa tulee toivon mukaan pian täyttymään..

 

 

Articuno tulevana perjantaina

 

 

ja Chimecho joskus.

 

 

Top 12 pitää sisällään tällaisen joukkion. Vahvinta Tyranitartani en pysty enää vahventamaan numerorivi neuroosini takia, mutta ehkä tuleva Tyrreni on jo syntyessään edeltäjäänsä vahvempi.

 

 

Tässä jokin aika sitten uuden tehtävä ominaisuuden myötä myyttinen Mew tuli vihdoin saatavilla, Sen yhyttämine oli mukavaa vaihtelua erinäisine tehtävineen ja odotankin jo innolla milloin Celebi vapautetaan maailmalle..... ilmeisesti joskus heinäkuun puolella.

 

Mewn kaverina pällistelee jo kuusi Mewtwota.... ja ensiviikolla olen taas menossa yhtä yrittämään. Olen pahoillani jos jonkun on vaikea tai mahdoton saada Mewtwota kokoelmiinsa, itselle siitä on kehittynyt jo vähän koominenkin tapaus. Jos voisin, antaisin omistani.

 

 

Erilaisia kivasti kimaltelevia värivirheellisiä möttiäisiäkin on jokunen jo kerääntynyt. Suurin osa yhteisö päivien antia, joten en hirveän suurta arvoa niille viitsi antaa. Sattumalta saadut Shuppet, Mightyhyeena ja Gyarados sen sijaan... ainiin ja Omanyte jonka löysin tänään.

 

 

Isketään vielä mukaan maaginen Machamp joukkioni ja paholaisen riivaamat pikkuepelit niin homma alkaa olla paketissa.

 

Kyllä vähän jo odottelisin neljännen generaation saapumista ja voipi olla, että se loppu kesän puolella niskaamme pärähtää. Sitä ennen Alolat ja aurinkoa pintaan.....o.O

 

 

God of War IV Loppulauselma

No niin. Kolmisen viikkoa siihen vierähti, mutta sain pelattua God of War IV tarina osuuden kunnialla läpi sekä touhuiltua kaikenmoista muutakin siinä välissä joten olen nyt valmis muodostamaan mielipiteeni kyseisestä mestariteoksesta.

Itselle God of War on hiukan kummallinen tapaus, vain hyvällä tapaa. Vanhaa God of Waria ei juurikaan ole enää nähtävissä. Peli on täysin toisenlainen kuin tähän tarinan pisteeseen johtaneet esiosat. Ja minusta tämä kasvutarina on todella onnistunut. Lineaarisen tarinan sijasta meillä on edessämme on avoinmaailma jonka tutkiminen ei pääty siihen kun päätarina saadaan päätökseen vaan tutkittavaa on vielä jäljellä paljon enemmän kuin mitä tarinan läpi samoaminen tarjoaa.

Entä tämä tarina sitten? Oliko se hyvä? Oli.
En tiedä millainen kokemus olisi jos ei aikaisempia pelejä olisi pelannut. Varmasti onnistunut kokemus, mutta itselleni ehkä parasta antia oli menneiden muistelu. Isäksi tulleen Kratoksen kurinalainen yritys kasvattaa pojastaan paremman miehen kuin mitä hän oli. Ilman tietoa siitä mistä mies on tulossa kokemus olisi ollut mielestäni hiukan puolittainen.
Aluksi se oli hämmentävää kohdata partasuinen hökkeliin vetäytynyt ukkeli, kirjaimellinen Ghost of Sparta, mutta tarinan alkumetreillä kävi jo selväksi, että näin on parempi. Pidän enemmän uudesta Kratoksesta kuin vanhasta. Toki hän ei enää eeppisesti varasta Haadeksen sielua tai..... revi Heliokselta päätä irti... Mutta nyt hänessä on toisenlaista eeppisyyttä, kasvua siitä mitä hän joskus oli.

God of  War muistuttaa mielestäni enemmän Tomb Raideria aarteen etsintöineen sekä Last of Usia isä poika tematiikkoineen. Myös hyvin elokuvamainen tarinan kerronta oli suuri plussa, vaikka ohjaimeen ei välillä tarvinnut juuri koskea se ei haitannut.
Ehkä suuri silmiin pistävä ero aikaisempiin God of Wareihin oli seikka jota ei aikaisemmissa ole lainkaan nähty. Nimittäin huumori. Isän ja pojan kinastelu ja ainainen BOY! ottivat välillä hiukan koomisia piirteitä. Yksi mieleen jääneimpiä keskustelun pätkiä oli kun Kratos jäi kiinni naurahtamisesta jota hän ei tietenkään suostunut myöntämään. Olisiko vanha Kratos naurahtanut? Ei tietenkään. Myös sivuhahmojen virkaa toimittavat jörö ja bakteeri kammoinen kääpiö kaksikko sekä mukana roikkuva Mimirin pää toivat oman virneensä tarinan kulkuun.
Lyhyesti sanottuna God of War muistutti hyvin paljon onnistunutta Marvel elokuvaa.

Seuraavan osan odotus tulee olemaan pitkä. Jos uskallan veikata, ehkä Kratos Atreuksineen palaa 2021-2022 tienoilla. Voi olla, että tämäkin arvio on turhan aikainen, mutta ainahan voi toivoa. Sillä pieniä ja ei niin pieniä viitteitä tulevasta oli havaittavissa. Poikansa kuoleman myötä viholliseksi muuttuva ystävä, huolestuttava verhon takaa hetkeksi paljastuva tulevaisuutta ennustava seinämaalaus, loppuhuipentuman tieto siitä, että Atreuksen äiti kutsui poikaansa eräällä toisella nelikirjaimisella jumalnimellä kuin seuraavana mainittava ja yllätys lopun Thor. Joten antia kyllä on seuraaviinkin osiin. Pelissä on jopa pieni viite Egyptiin ja sen jumaliin, mutta en usko Kratoksen matkan  sinne asti johtavan, ellei molempia mytologioita ympätä yhteen. Eiköhän Kratoksen ja Atreuksen norjan matka pääty Odiniin.... tuleeko sen jälkeen enää God of Wareja? Jotenkin en usko, mutta en tiedä. Ehkä Atreus jatkaa matkaansa isänsä jälkeen muihin mytologioihin.

Ja vaikka tarina on nyt ohi, tekemistä on vielä paljon. Tiedän jo, että hermoni tulevat venymään äärimmilleen etsiessäni Odinin korppeja, mutta todella haluan saada kaiken mahdollisen tehtyä. God of War on niitä pelejä joita vain ei voi jättää kesken, se olisi häväistys.
Jos jotain negatiivista pitäisi uusimmasta GoWista sanoa se olisi, että vastaan talsivat vihulaiset ovat vähän turhan geneerisiä kopioita. Siinä missä Kreikan mytologiasta oli ammennettu mieletön määrä ikonisia otuksia, minotaurukset, kentaurit, meduusat, kykloopit, harpyijat jne... Isommista otuksista puhumattakaan Hydra, Kraken..... ja ylipäätään lukuisat jumalat ja titaanit. Norjan otus anti rajoittui aikapaljon draugreihin eri muodoissa pieninä ja vähän isompina seassa jokunen vähän erikoisempi otus ehkä pahaenteisesti ilmassa leijuvat Valkyyrit ovat pelin mieleenpainuvin vastustaja.
Toisaalta taas pelin paino on enemmän tarinassa, joten vihulaisten puute paikkaantuu kyllä sillä.

Täysin puolueeton raatini antaa Kratoksen + pojan edesottamuksille arvosanaksi kuitenkin 9/10 ei aivan täydellinen mutta loistava kokonaisuus.