Nyt jokunen viikko myöhemmin siitä hetkestä kun kohotin katseeni uudelleen julkaistun FFXII horisonttiin pelin tunnelma on hiukan muuttunut.
Vaikka tarina on ohi Final Fantasyllä, kuten monella muullakin pelillä, on vielä paljon tarjottavaa. Itse tarina on vain sivu juonne, osa muuten niin massiivista maailmaa. Mutta vaikka FFXII on yksi iki suosikeistani on aika ottaa asiaan hiukan toisenlainen näkökulma.
On aika kirjoittaa tapahtumista tarinan jälkeen.
Siinä mielessä FFXII on kummallinen peli, sillä pelattavaa ei pelattavuus mielessä ole O.o Suurimmaksi osin ainut asia mitä pelaaja, eli minä, voin tehdä on ohjata hahmo joukkoani kohti tuntematonta ja sen yli. Kaiken muun pystyy automatisoimaan. Jos kuvaan ilmaantuu pahansuopa vihulainen saattueeni iskee määrätietoisesti sitä vastaan. Jos toveri haavoittuu hänet parannetaan, jos osumaa otetaan liiankin kanssa ja tullaan tyrmätyiksi toinen toveri palauttaa tajuihinsa ennen kuin polvet edes ehtivät koskettaa maata.
Kyllä automatisointi on vapaaehtoista, sen saa pois päältä. Jolloin valta kaikesta tapahtuvasta siirtyy pelaajalle. Mutta en näe automaatiossa mitään pahaa, tarkoitukseni ei ole sitä kritisoida. Välillä vain ajatus siitä, että mitä minulle jää, herää henkiin kävelyttäessäni kolmikkoani kohti seuraavaa määränpäätä
En ole hirveä roolipelien ystävä, tai se vähän riippuu... En oikein tiedä mitkä kaikki lasketaan roolipelien laariin. Mutta usein miten, FFXII kaltaisien pelien kohdalla törmään samaan ongelmaan loppua kohden peli käy hiukan yksitoikkoiseksi. Kun jäljellä olisi enää ne pari tehtävää mutta hahmosi ovat liian heikkoja, et voi muuta kuin pyöriä samoja ympyröitä hahmoja kehitellen. Toisaalta niin tein myös toisella läpi peluu kerralla Bloodbornen kohdalla ja kävelin loppu elin haukotellen läpi ylivoimaisen ukkelini niittäen tieltään kaiken vähänkin uhalta vaikuttavan.
Joten tavallaan tämäkään ei ole ongelma.
Kolmas minua usein askarruttanut asia on se, että pelin parhaimmat varusteet saadaan useimmiten vasta käsiinsä pelin loppu puolella vasta kun niillä ei tavallaan enää oikeastaan tee mitään. Miksei ikinä pelin keskivaiheilla tule mahdollisuutta saada käsiinsä jokin asearsenaalin eliitin edustajista joka todella muuttaisi pelin kulkua, saisi muuten mahdottomalta tuntuvat vihulaiset lakoamaan edessäsi... ainakin jonkin aikaa. Tuntuu enemmänkin siltä, että parhaimmat varusteet on tarkoitettu vain pelin pahimpia ja haastavampia vastuksia vastaan ja ne löytyvät vasta kuin toiseksi viimeinen pahis on kukistettu.
FFXIIn loppumatka on pitkä, ajoittain tylsä ja itseään toistava. Mutta myös palkitseva kun vihdoin ja viimein uskallat ottaa haastaan vastaan ja lähteä kaatamaan valitsemaasi kohdetta.
Viimeisessä FFXII aiheisessa kirjoituksessani sanoin tavoittelevani pelin platina trophyä. Se on edelleen toive listallani, mutta lupaan ainakin yrittää. Siellä on pari palkintoa jotka saattavat koitua tuhokseni.
Olen nyt oikeastaan päässyt samaan pisteeseen kuin vuosia sitten PS2 versiota tahkotessani joten toivoisin ainakin pääseväni tällä kertaa edes hiukan pidemmälle.
